lauantai 26. tammikuuta 2008

Valtio omistajana

Suomen valtio saa vuosittain n. 1600 miljoonaa euroa osinkotuloja omistamistaan yhtiöistä, mm. Kemira, Rautaruukki, Stora-Enso ym. Se ei ole aivan pieni raha. Jos noita omistuksia ei olisi, pitäisi vastaava tulo hankkia muulla tavoin, esim. verotuksella. Jos lisättäisiin valtion omistuksia eri yhtiöissä, niin silloin voitaisiin verotusta vastaavasti keventää. On toki sitten poliittinen tahtoasia kenen verotusta kevennettäisiin, mutta se on toinen juttu ja siitä joskus toiste. Ei missään tapauksessa valtion tule myydä yhtään enempää omistuksiaan, päinvastoin, niitä tulee lisätä. Se on meidän kaikkien etu. Siihen tarvitaan poliittista tahtoa, eikä järki ole silloin silloin kovin suuressa arvossa..
Poliittista tahtoa ei järin suuresti nykyisellä porvarihallituksella moiseen ole ideologisista syistä ja kuten sanoin järjellähän ei ole silloin suurta merkitystä.
Ehkä joskus opimme hankkimaan tuloja muutoinkin kuin pelkästään veroilla.

torstai 24. tammikuuta 2008

Tästä tämä alkaa

Tästä tämä päiväkirjanpito alkaa. Aiemmin suhtauduin hivenen negatiivisesti kaikenmaailman "plokeihin", ne kun mielestäni olivat sellaisia tyhjänpäiväisiä aamupalauutisia ja muita vastaavia joutavuuksia täynnä. Sittemmin havaitsin, että niissä saattaa joskus olla jopa jotain asiaakin. Aion vastaisuudessa kirjoitella tänne lyhyitä mietteitäni hetken tuntemuksista.
En kirjoita säännöllisesti tiettyinä päivinä, vaan silloin kun tuntuu, että on asiaa.
Antakaa mahdolliset lukijat palautetta ajatuksiini. Vastaan palautteeseen jos huvittaa ja koen sen tarpeelliseksi.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Testi

Sivua muokataan