torstai 30. kesäkuuta 2011

Odotettu ratkaisu

Aivan odotetusti Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä erotti kaksi kansanedustajaa ryhmästä heidän äänestettyään hallitukselle epäluottamuslausetta. On selvää, että kun ollaan hallituksessa, niin silloin pitää äänestää yhdessä sovitun mukaisesti. Ongelmallista se on silloin, kun päätökset ovat täysin ristiriidassa omantunnon ja myös oman puolueen vain pari kuukautta aiemmin julistaman sanoman kanssa. Ymmärrän täysin Mustajärven ja Yrttiahon ryhmän kannasta poikkeavan menettelyn ja olisin tehnyt itse samoin. Oli Vasemmistoliitolta suuri virhe lähteä mukaan Kokoomusvetoiseen hallitukseen, joka tekee perusvireeltään samanlaista politiikkaa kuin edellinen puhtaasti porvarillinen hallitus; tosin aavistuksen pehmennettynä versiona.

Aivan odotettua on myös se, että Perussuomalaiset nousivat tänään julkistetun gallupin mukaan maan suosituimmaksi puolueeksi 23 prosentin kannatuksella. Yllättävää ja positiivista sen sijaan on myös Vasemmistoliiton pieni kannatuksen lisäys, joskin se mahtuu gallupin virhemarginaaliin. Kunhan hallitus aikanaan esittelee ensi vuoden budjettia kaikkine leikkauksineen ja kun euro-kriisin hoitoon tarvitaan taas lisää rahaa, niin vasureille koittaa ankeat ajat. Siinä ei paraskaan selittäjä pärjää. Veikkaanpa, että tätä menoa Perussuomalaisten kannatus lähentelee 30 prosenttia. Mitenkäs sitten suu pannaan? Olisi kannattanut koko puolueen pitää takki oikeinpäin Mustajärven ja Yrttiahon tapaan.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Pitkä valtuusto

Eilinen kaupunginvaltuuston kokous venähtikin pidemmäksi kuin etukäteen arvelin. Jostain syystä valtuutetuilla riitti puhetta lähes kolmeksi tunniksi. Käsiteltävänä oli mm. viime vuoden tilinpäätös, talousarvioraami ensi vuodelle ja talousarviomuutos tämän vuoden budjettiin. Kaikki tietenkin merkittäviä asioita. Aloitteita tehtiin kaikkiaan viisi, joista Vasemmistoliiton ryhmä teki kaksi. Toinen aloitteemme koski kaupungin kiinteistöjen kunnon tarkastusta, jota esimerkiksi tarkastuslautakunta voisi suorittaa. Toisena aloitteena esitimme tutkittavaksi mahdollisuutta rakentaa biokaasuvoimala jätevedenpuhdistamon yhteyteen. Allekirjoitin myös Kokoomuksen Markku Alangon aloitteen, jossa esitettiin kaupunkimme irtaantumista Tavase-hankkeesta. Aikanaan sitten nähdään kuinka aloitteet etenevät, kunhan hallitus ja muut asianosaiset elimet niistä ensin lausuvat mielipiteensä.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Hallitukseen

Eilinen päivä meni Helsingissä Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa. Päätettävänä asiana oli puolueen osallistuminen Kataisen sikspäkki-hallitukseen. Varajäsenenä pääsin osallistumaan kokoukseen kahden varsinaisen jäsenen ollessa estynyt osallistumaan. Puhetta piisasi ehkä vähän liikaakin, koska keskustelu oli jo hetkittäin samojen asioiden toistelua. Lopputulos oli se, että Vasemmistoliitto päätti osallistua hallitukseen äänin 40 puolesta ja 23 vastaan kolmen äänestäessä tyhjää. Itse äänestin hallitukseen menoa vastaan. Päätös on nyt tehty enkä voi olla siihen tyytyväinen. Vaikka hallitusohjelma on selkeästi parempi kuin edellisen hallituksen ohjelma, niin perusvire siinä on silti entisen linjan jatkuminen. Hyvien asioiden lisäksi siinä on aivan liikaa huonoja, joita sitten joudumme selittelemään. Voisin tämän kirjoituksen lopuksi vielä kiittää puoluetta liikeideasta. Marraskuussa kun olen taas työtön, niin voisin perustaa ompelimon, joka valmistaa käännettäviä takkeja. Niillä saattaa olla tulevaisuudessa kysyntää.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Leikkaushallitus

Kataisen sikspäkhallituksen ohjelman mukaan kunnilta aiotaan leikata valtionosuuksia 631 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa sitä, että jo entuudestaan talousvaikeuksista kärsivät kunnat joutuvat laatimaan leikkauslistoja, jotka kohdistuvat kouluihin, päiväkoteihin, terveydenhoitoon, vanhustenhoitoon, teiden ja katujen kunnossapitoon ja moneen muuhun kansalaisille tärkeään asiaan. Noita leikkauspäätöksiä me vasurit sitten joudumme puolustelemaan koska olemme Suomen hallituksessa olleet mukana päättämässä kuntien valtionosuuksien pienentämisestä. Siinä sitä onkin monella vasurivaltuutetulla tekemistä yrittäessään selittää mustaa valkoiseksi. Hallitusohjelman leikkauslistalla sakset ovat heiluneet ahkeraan myös koulutuksen kimpussa. Koulutuksesta on tarkoitus nipistää pois noin 250 miljoonaa euroa. Koomista sinänsä, kun samaan aikaan puhutaan koulutuksen ja osaamisen suuresta merkityksestä Suomen pärjäämisen kannalta. Monessa muussakin kohteessa on tarkoitus resursseja vähentää, mutta en niitä kaikkia ala tässä nyt käymään läpi. Toki hyvääkin hallitusohjelmassa on. Se on selkeästi parempi kuin edellisen hallituksen ohjelma, mutta silti umpiporvarillinen. Oleellisinta on kuitenkin se, onko Vasemmistoliitto mukana hyväksymässä kaikkea tällaista. Minusta ei pidä missään tapauksessa olla, koska vaihtoehtojakin on. Ei oppositiossa olo niin kaameaa ole ja myös oppositiosta käsin voi jotain vaikuttaa.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Metsähallitus

Metsässä on ihmisen hyvä olla. Siellä on rauhaisaa, raikas ilma ja mukava ympäristö. Metsässä ei kuitenkaan ole vasemmistopuolueen hyvä olla tekemässä porvarillista politiikkaa; silloin on eksyksissä. Nyt tuntuu siltä, että oma puolueeni on pahasti eksyksissä metsän siimeksessä suunnitellessaan hallitukseen menoa tuon sikspäkin osana Kokoomuksen johdolla. En ole vielä tarkkaan lukenut hallitusohjelmaa, mutta näin äkkiseltään tarkasteltuna näyttää vahvasti siltä, että muutamien namujen lisäksi tarjolla on vahvasti myös karvasta kalkkia. En ole valmis omaksumaan selittelijän roolia, miksi omat ministerimme ovat hyväksymässä periaatteidemme vastaisia päätöksiä. En myöskään voi unohtaa kaikkia niitä puheita, joita pidimme ennen vaaleja. Itse en ainakaan niitä lystikseni puhunut. Ne olivat vakavasti tarkoitettua sanomaa. Puoluevaltuusto päättää Vasemmistoliiton hallitukseen menosta sunnuntaina. Olen valtuuston toinen varajäsen, mutta pääsen osallistumaan kokoukseen. Tulen äänestämään hallitukseen menoa vastaan.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Jännää on

Nyt jännittää. Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä tarkoittaa eilisissä hallitusneuvotteluissa aikaansaatu yhteisymmärrys talouspolitiikan suurista linjoista, julkisen talouden sopeuttamisesta, leikkauskohteista ja verolinjauksista. Nuo ovat ehdottomasti tärkeimpiä asioita koko hallitusohjelmassa, muu on kevyempää kamaa. Ainoa julkisuuteen tihkunut tieto tai ”tieto” on, että arvonlisäveroa ei olla korottamassa, ja se on tietysti hyvä asia. Suuri asia on myös se, miten hallitus tulee suhtautumaan tuleviin Kreikan ja muiden maiden tukipaketteihin. Jatketaanko rahan syytämistä maailmalle eurooppalaisten pankkien pelastamiseen, vai muuttuuko Eurooppa-politiikka järkevämmäksi? Se on tärkeä kysymys Vasemmistoliitolle ja jos suunta tuossa asiassa ei muutu ja vasurit ovat nykymenon takuumiehinä, niin aivan taatusti ääniä sataa rutkasti lisää persujen laariin tulevissa vaaleissa. Nyt pää kylmänä arvoisat ”ylitoverit”. Yhteisymmärrystä ei ole voinut syntyä ellei joku ole antanut periksi. Kuka on kääntänyt takkia, Kokoomus vai Vasemmisto? Ehkäpä nuo asiat loppuviikosta selviävät. Siihen saakka täytyy elää jännityksessä.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Jarruttajat

Ennen vaaleja kaikki puolueet olivat huolissaan harmaasta taloudesta ja antoivat ymmärtää olevansa valmiita tiukkoihin toimenpiteisiin sen kitkemiseksi. Vaalien mentyä tuo huoli on joillakin puolueilla vähentynyt siinä määrin, että konkreettisiin toimenpiteisiin ei enää ollakaan niin valmiita. Tekojen sijaan huolestuneet puheet piisaavat. Hallitusneuvotteluissa tiettävästi Kokoomus ja Rkp ovat omaksuneet jarruttajan roolin kun olisi pitänyt sopia toimenpiteistä valvonnan ja ehkäisyn lisäämiseksi harmaan talouden torjuntaan. Kokoomus ja Rkp eivät esimerkiksi ole halunneet helpottaa viranomaisten tietojen saantia ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan. Ilmeisesti nuo puolueet haluavat, että edelleenkin jatkuu nykyinen kestämätön tilanne, jossa urakat valuvat yrityksille, jotka käyttävät ulkolaista alipalkattua työvoimaa ja jättävät verot ja sotut maksamatta. Aika outoa toimintaa yrittäjäpuolueina itseään pitäviltä. Samalla valtio menettää melkoisen määrän riihikuivaa rahaa. Outoa, että edes se ei porvareita kiinnosta. Eikö valtiontaloudessa olekaan kestävyysvajetta, vai eikö sitä sovi paikata kavereita kiusaamalla?

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kokoomus ulos

Aika monella alkaa olla jo vaikeuksia ymmärtää tätä hallituksenmuodostustouhua. Niin minullakin. Nyt yritetään taas kerran saada aikaan tuota ns. sixpackia, vaikka se jo kerran kuopattiin toteuttamiskelvottomana. Mikä on muuttunut reilussa viikossa, että nyt kuvitellaan sen onnistuvan? Kokoomuksella ja Vasemmistolla on melkoisen vastakkaiset näkemykset monesta tärkeästä asiasta, kuten verotuksesta, tuloerojen tasaamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Jonkun pitää antaa periksi ennen kuin on mahdollista luoda yhteinen hallitusohjelma. En usko Kokoomuksellakaan olevan sentään niin kova tarve saada pääministerin paikkaa, että he muuttaisivat linjaansa vasemmalle ja samalla luopuisivat omista tavoitteistaan. Jäljelle jää vaihtoehto, että Vasemmisto taipuu, mikäli hallitus aiotaan tuolla pohjalla muodostaa. Se ei olisi millään tapaa järkevää. Vasemmisto olisi silloin tekemässä periaatteidensa vastaisia päätöksiä, joita sitten pitäisi yrittää selitellä jotenkin parhain päin. Ei sellaisesta tule mitään, enkä minä sellaiseen rupea. Tehkööt porvarit keskenään porvarillista politiikkaa, ei siinä Vasemmiston pidä olla mukana. Muitakin vaihtoehtoja on. Hallitus voidaan muodostaa myös ilman Kokoomusta. Esimerkiksi yhdistelmä demarit, persut, vasurit, kristilliset ja ruotsalaiset. Sillä pohjalla saattaisi paljon helpommin syntyä myös vasureita tyydyttävä ohjelma. Katainen ja Kokoomus ulos neuvotteluista.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

TE-toimisto tarvitaan

Varmaan moni on ajatellut, että on hienoa kun valtion toimia tehostetaan tuottavuusohjelmalla. Usein nuo samaiset henkilöt sitten manailevat kun sen seurauksena monia tärkeitä palveluja lakkautetaan ja keskitetään yhä harvemmille paikkakunnille. Aiemmin Valkeakoski menetti verotoimiston ja nyt on lähdössä lähes koko työ- ja elinkeinotoimisto Akaaseen. Valtion tuottavuusohjelman järkevyyttä tulisi pohtia uudelleen ja luopua sen kaavamaisesta toteuttamisesta silloin kun se johtaa järjettömyyksiin. Työ- ja elinkeinotoimistot ovat tärkeitä ja siksi niitä on oltava riittävän tiuhassa, jotta ihmisten asiointi niissä ei vaikeutuisi kohtuuttomasti. Valkeakoski ja Akaa tarvitsevat kummatkin omat toimipisteensä.