tiistai 21. kesäkuuta 2011

Pitkä valtuusto

Eilinen kaupunginvaltuuston kokous venähtikin pidemmäksi kuin etukäteen arvelin. Jostain syystä valtuutetuilla riitti puhetta lähes kolmeksi tunniksi. Käsiteltävänä oli mm. viime vuoden tilinpäätös, talousarvioraami ensi vuodelle ja talousarviomuutos tämän vuoden budjettiin. Kaikki tietenkin merkittäviä asioita. Aloitteita tehtiin kaikkiaan viisi, joista Vasemmistoliiton ryhmä teki kaksi. Toinen aloitteemme koski kaupungin kiinteistöjen kunnon tarkastusta, jota esimerkiksi tarkastuslautakunta voisi suorittaa. Toisena aloitteena esitimme tutkittavaksi mahdollisuutta rakentaa biokaasuvoimala jätevedenpuhdistamon yhteyteen. Allekirjoitin myös Kokoomuksen Markku Alangon aloitteen, jossa esitettiin kaupunkimme irtaantumista Tavase-hankkeesta. Aikanaan sitten nähdään kuinka aloitteet etenevät, kunhan hallitus ja muut asianosaiset elimet niistä ensin lausuvat mielipiteensä.

Ei kommentteja: