perjantai 17. kesäkuuta 2011

Metsähallitus

Metsässä on ihmisen hyvä olla. Siellä on rauhaisaa, raikas ilma ja mukava ympäristö. Metsässä ei kuitenkaan ole vasemmistopuolueen hyvä olla tekemässä porvarillista politiikkaa; silloin on eksyksissä. Nyt tuntuu siltä, että oma puolueeni on pahasti eksyksissä metsän siimeksessä suunnitellessaan hallitukseen menoa tuon sikspäkin osana Kokoomuksen johdolla. En ole vielä tarkkaan lukenut hallitusohjelmaa, mutta näin äkkiseltään tarkasteltuna näyttää vahvasti siltä, että muutamien namujen lisäksi tarjolla on vahvasti myös karvasta kalkkia. En ole valmis omaksumaan selittelijän roolia, miksi omat ministerimme ovat hyväksymässä periaatteidemme vastaisia päätöksiä. En myöskään voi unohtaa kaikkia niitä puheita, joita pidimme ennen vaaleja. Itse en ainakaan niitä lystikseni puhunut. Ne olivat vakavasti tarkoitettua sanomaa. Puoluevaltuusto päättää Vasemmistoliiton hallitukseen menosta sunnuntaina. Olen valtuuston toinen varajäsen, mutta pääsen osallistumaan kokoukseen. Tulen äänestämään hallitukseen menoa vastaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen tässä blogillasi useampaan otteeseen kritisoinut vasureiden menoa kokoomusvetoiseen hallitukseen demareiden apupuolueeksi tukkimaan demareiden vasemman laidan vuotoa.

Pääasiassa kritiikkini on pohjautunen kahteen tekijään:

1)Jo lähtökohtaisesti tuli ja vesi, Kokoomus ja Vasemmistoliitto, eivät sovi yhteen eikä samaan hallitukseen, sen verran erilaisia intressiryhmiä puolueet edustavat. Lisäksi on selvää, että yhteisessä hallituksessa pelataan suuremman ehdoilla.

2)Vasureilla on jo kokemusta Lipposen hallituksista Kokoomuksen kanssa ja tulokset eivät olleet vasemmistolle todellakaan mairittelevia. Orastavaa kannatusta ei kannattaisi tuhota.

Mielestäni äänestäjän ainoa relevantti tapa arvioida hallitusohjelmaa vasureiden kannalta on verrata sitä vasureiden hyvään vaaliohjelmaan 2011 (14 kohtaa).

Viikko tolkulla radiohiljaisuudessa sorvattu vaaliohjelma ei muutaman uutislähetyksen ja puoluejohtajien tuuletusten perusteella vielä kuitenkaan avaudu.

On selvää, että puoluevaltuusto tulee kannattamaan johdon suosittelemaa hallitukseen menoa.

Valtuustoäänestys on käytännössä vain muodollisuus, sillä niin innokkaasti "vasurit" ovat jo monta viikkoa Säätytalolla hallitukseen olleet menossa ja "junttaus" kulisseissa on ollut sen mukaista.

Sanotaan perustulon nostosta tai verojen progressiosta mitä hyvänsä, hallituksen leikkaukset ja verojen korotukset tulevat kohdistumaan kaikkein kipeimmin pienituloisiin. Se syö eittämättä juuri vasureiden kannatusta. Mustaa ei saa valkoiseksi millään.

Kreikan-lisätuesta pääsee vasurit hallituksessa ottamaan jo pikapuolin kantaa. Jokohan napit palttoosta lentelevät?

PS. Annahan palautetta puoluevaltuuston kokouksesta.