maanantai 14. marraskuuta 2011

Budjetista päätetty

Melko joutuisasti sujui tällä kertaa kaupunginvaltuuston talousarviokokous, vajaa viisi tuntia. Olihan sitä toki siinäkin istumista kylliksi, mutta joskus olemme istuneet paljon kauemminkin. Jostain syystä valtuutetut eivät nyt tuntuneet olleen erityisen puheliaalla tuulella.

Talousarvio on suurimmalta osaltaan hyvä. Siinä lisätään panostuksia oikeisiin kohteisiin, kuten sosiaali- ja terveystoimeen, koulutoimeen ja päivähoitoon. Lisää tulee mm. kaksi kodinhoitajaa lapsiperheitä varten.

Talousarvio päätyy reilut kaksi miljoonaa miinukselle. Se ei tietenkään ole hyvä, mutta ei mikään katastrofikaan, koska takana on monta positiivista vuotta. Tavaksi se ei kuitenkaan saa tulla. Olisimme voineet olla valmiita pieneen veronkorotukseen, mutta emme Reijo Heinosen esittämään 20 prosenttiin.

Vasemmistoliitto oli siis melko tyytyväinen esitykseen ja niinpä teimmekin vain muutaman muutosesityksen. Esitimme poistettavaksi konsernihallinnon palveluiden ostosta 75 00 euroa. Vaikka sitä ei esityksessä lukenutkaan tuo summa lisättiin aiemmin hallituksen kokouksessa markkinointiin, josta puolestaan on tarkoitus maksaa Hakan kanssa tehtävä ns. markkinointisopimus. Mielestämme kyseessä oli puhdas tuki Hakalle piilotettuna markkinointisopimuksen kaapuun. Hävisimme äänestyksen numeroin 35-8.

Esitimme sosiaali- ja perhepalveluihin palkattavaksi kehitysvammaisten asumisen ohjaajan, jota ehdottomasti tarvittaisiin vammaisten joutuessa ensi vuonna muuttamaan pois Palmurinteestä. Hävisimme äänestyksen numeroin 35-8.

Esitimme palkattavaksi 4 kodinhoitajaa hoitamaan kasvavaa vanhusväestöä. Esityksemme hävisi äänestyksen numeroin 34-9.

Esitimme tekstimuutosta, jossa tutkittaisiin mahdollisuus tuottaa työterveyspalvelut omana työnä. Hävisimme äänestyksen numeroin 37-6.

Esitimme tekstimuutosta kohtaan yhdyskuntatekniikka sen mukaisesti mitä lautakunta oli yksimielisesti esittänyt. Hävisimme äänestyksen numeroin 31-11 yhden äänestäessä tyhjää.

Ja vielä lopuksi esitimme, että Valkeakosken asunnot Oy nopeuttaisi velkojen maksua kaupungille 20 000 euroa vuodessa 200 000 euron sijasta. Hävisimme äänestyksen numeroin 38-5.

Muista ryhmistä Kristillisdemokraatit esittivät Valkeakoski-lisän käyttöönottoa ja sitä varten 300 000 euron määrärahalisäystä. Tuo esitys kaatui numeroin 40-2 yhden äänestäessä tyhjää. Vasemmistoliiton valtuutetut eivät kannattaneet Kristillisdemokraattien esitystä.

Kokoomuksen esitys maininnasta kaupunkistrategian tuloskortissa, että jono vanhainkotiin tai tehostetun palvelun yksikköön saa olla enintään neljä kuukautta hyväksyttiin yksimielisesti. Demareiden Pullan ehdotus, että vaikeavammaisten kuljetuspalvelu koskisi myös Tamperetta voitti äänestyksen numeroin 2-41. Vasemmistoliiton valtuutetut olivat Pullan esityksen kannalla.

Noilla päätöksillä mennään ensi vuosi.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Verovääristymä

Lehdissä julkaistuista verotiedoista oli taas varsin selvästi nähtävissä miten kepeällä verotuksella suurituloiset Suomessa pääsevät. Pirkanmaalla sadasta suurituloisimmasta kahdella kolmasosalla veroprosentti oli alle 30 pienimmän prosentin ollessa 26,6. Tulot olivat pienimmilläänkin vajaat puoli miljoonaa ja suurimmillaan lähes kahdeksan miljoonaa. Yli miljoonan ansioihin ylsi 31 henkilöä.

Suurituloisten kepeä verotus selittyy sillä, että heidän tulonsa muodostuvat suurelta osin aliverotetuista pääomatuloista. Ne joiden tuloista merkittävä osa muodostui ansiotuloista maksoivatkin sitten jo kohtuullisemmin veroa, mutta ei heidänkään osalta voida puhua ainakaan mistään himoverottamisesta. Vertailun vuoksi, eräs koskilainen paperimies tienasi vajaat 38 000 euroa ja siitä summasta hän maksoi veroa reilut 29 %, eli veroprosentti oli samaa suuruusluokkaa kuin noilla miljoonatuloisilla.

Suomessa verorasitus on vääristynyt. Pieni- ja keskituloiset kantavat suhteellisesti raskaimman taakan. Tuohon vääristymään on tulossa pieni korjaus pääomatulojen verotuksen jonkin verran kiristyessä ensi vuonna. Korjaus on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Oikeudenmukaisinta olisi verottaa pääoma- ja palkkatuloja samoilla periaatteilla. Vapaamatkustajien hyysäämiseen meillä ei ole varaa.