lauantai 29. tammikuuta 2011

Ei vain veroja

Kun puhutaan veroista, niin samalla puhutaan myös tulonjaosta, toimeentulosta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Veroilla vaikutetaan noihin kaikkiin. Ei ole lainkaan samantekevää mitä ja ketä verotetaan mitenkin. Kokoomus puheenjohtajansa Kataisen suulla kertoi tänään haluavansa korottaa arvonlisäveroa. Tuo ilmoitus ei sinänsä ole mitenkään yllättävä, sillä onhan porvareiden suunnalta jo monta kertaa aiemminkin ilmaistu halu siirtää verotuksen painopistettä tulojen verotuksesta välillisiin veroihin. Sitä samaa linjaa myös Vihreät ovat ajaneet. Se tie johtaa ennen pitkää tasaverotukseen, jota Kokoomus (ja vihreät) kai tavoitteleekin vaikka ei kehtaakaan sitä ääneen sanoa. Tuo suunta jota porvarit ajavat on varsin epäedullinen pieni- ja keskituloisille. Se ei myöskään mitenkään edistä työllisyyttä ja yritteliäisyyttä, vaikka sitä noilla perusteilla usein valheellisesti perustellaankin. Siirtämällä entistä enemmän verotuksen painopistettä välillisiin veroihin lisätään köyhyyttä, kasvatetaan tuloeroja ja maastamme muodostuu yhä eriarvoisempi yhteiskunta. Tuollainen linja ei sovi minulle, vaan pitää tehdä juuri päinvastoin. Verot maksukyvyn mukaan. Siten turvaamme parhaiten suomalaisen työn, yritystoiminnan ja kansalaisten hyvinvoinnin.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Tätäkö tulossa?

Poliittisten puolueiden nuorisojärjestöt ovat usein varsinaisia puolueita radikaalimpia. Niin myös Kokoomuksen nuorisojärjestö. Asia käy selkeästi ilmi Kokoomusnuorten juuri julkaisemasta vaaliohjelmasta. Tuossa äärioikeistolaisessa hengentuotteessa olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta tyydytään nyt tällä erää vain yhteen, ehkäpä merkittävimpään, asiaan. Kokoomusnuorten mielestä kaikilla julkisen sektorin osa-alueilla tulee aloittaa 20-40 prosentin leikkaus- ja säästötoimenpiteet Iso-Britannian tapaan. Melkoisen raju vaatimus. Onkohan Kokoomusnuorissa oikeasti mietitty tuollaisten leikkausten seurauksia, vai onko ajattelu ulkoistettu taskulaskimelle?
Tuollaisen vaatimuksen toteutuminen tarkoittaisi aikamoista katastrofia kansalaisten välttämättömille palveluille. Hyvinvointivaltiosta ei voitaisi enää parhaalla tahdollakaan puhua. Kokoomusnuoret haluavat siis 20-40 % vähemmän hoitoa sairaille ja vanhuksille, 20-40 % vähemmän opetusta koululaisille, 20-40 % vähemmän teiden kunnossapitoa, 20-40 % vähemmän katuvaloja jne. Juuri tuota heidän vaatimansa säästökuuri tarkoittaisi.
Minä en tuollaista halua, enkä usko suomalaisten enemmistön haluavan. Onneksi meidän ei ole pakko tehdä tuollaisia päätöksiä. Vaihtoehtoja on. Vasemmistoliitolla on toimiva ja realistinen ohjelma, jolla valtiontaloutta tasapainotetaan ja samalla turvataan kansalaisten palvelut.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Täystyöllisyys

On järkevää omata optimistinen asenne, mutta ei toki siinäkään pidä ampua yli. Mietinkin, että pitäisiköhän työministeri Sinnemäki nimetä viikon viralliseksi (yli)optimistiksi? Tuollaisen kunniamaininnan hän ansaitsee uskomuksestaan, että Suomessa saavutetaan täystyöllisyys tällä vuosikymmenellä. Ministeri Sinnemäki on ilmeisesti tilastoja tutkaillessaan havainnut työikäisten määrän vähenevän ja siten työttömyyden hellittävän. Onhan se toki noin tilastojen valossa, varsinkin kun niitä tarkkailee omista sfääreistä kaukana meidän tavallisten ihmisten arjesta. Totuus lienee jotain muuta. Vaikka koko sydämestäni haluaisin täystyöllisyyden toteutuvan, niin en jaksa uskoa sen toteutuvan tällä vuosikymmenellä mikäli työllisyyspolitiikkaa hoidetaan nykyiseen tapaan. Muistettakoon myös, että aika monta kertaa aiemmin meille on hoettu ”työvoimapula tulee”-mantraa, eikä sitä koskaan ole tullut. Sinnemäen virallinen optimismi voitaneen laittaa tuohon samaan sarjaan. Voi myös olla niin, että tuollainen ministerin ylioptimistinen lausunto on oiva keino peitellä omaa ja koko hallituksen saamattomuutta työllisyyden hoidossa. Täystyöllisyys on hyvä tavoite ja sen saavuttamiseksi pitää tehdä töitä.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vastauksia puuttuu

Ei ole mitenkään yllättävää, että Perussuomalaiset eivät halua leikata armeijan määrärahoja, eivätkä ilmeisesti vastusta uusia asehankintojakaan. Tämänpäiväisten lehtien mukaan Soinin mielestä armeija on pidettävä iskukykyisenä. Tuollaiset mielipiteet sopivat vallan mainiosti patavanhoillisten persujen aatemaailmaan, eivätkä siten ole tosiaankaan yllättäviä. Positiivista kuitenkin on, että Perussuomalaiset eivät ainakaan vielä liputa Nato-jäsenyyden puolesta. Takki saattaa tosin kääntyä vaalien jälkeen, varsinkin jos se on edellytyksenä hallitukseen pääsylle.

Suomen armeija havittelee miljardien arvoisia uusia asehankintoja, esim. Hornetien uusimista hyökkäyskäyttöön soveltuviksi. Noihinko meillä on persujen mielestä varaa, mutta köyhien toimeentulon turvaamiseen ei? Haluavatko persut ennemmin sotakalustoa kuin hoitajia terveyskeskuksiin ja vanhainkoteihin? Tuoko se mahan täyteen työttömyyspäivärahoja odotellessa kun näkee taivaalla tuliteriä sotakoneita? Noihin kysymyksiin olisi hyvä saada Perussuomalaisilta vastauksia. Tähän asti he ovat vain kannattaneet kaikkea hyvää ja vastustaneet kaikkea negatiivista esittämättä omia vaihtoehtoja ja ennen kaikkea rahoitusta niiden toteuttamiseen. Vaikka oppositiopuolue onkin kyseessä, niin kyllä silti pitäisi olla myös jonkinlaista realismia pelissä mukana. Olisi kohtuullista äänestäjien kuulla miten persut aikovat tasapainottaa valtion taloutta, mistä he haluavat menoja leikata, kenen veroja korottaa jne. Sitä vastausta ei ole vielä kuulunut, vaan ainoastaan leppoisia Soinin populistisia kommentteja. Tuollainen maailman syleily on äänestäjien hämäämistä. Kun rahaa on niukalti, niin silloin asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Mikähän mahtaa olla Soinin ja kumppaneiden tärkeysjärjestys ja mahdolliset säästökohteet? Jos säästää pitää, niin armeija ei voi jäädä leikkausten ulkopuolelle.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Hyväosaisten asialla

Veronmaksajain Keskusliitto osoitti taas kerran olevansa lähinnä hyväosaisten asialla Kokoomuksen tapaan, vaatiessaan kevennyksiä tuloverotukseen ja korotuksia arvonlisäveroon ja muihin kulutusveroihin. Hyvätuloisia suosivaksi tuon linjauksen tekee se, että pienituloisilla kaikki rahat menevät välttämättömään kulutukseen ja siten köyhät maksavat tuloistaan suhteessa enemmän veroa suurituloisiin verrattuna. Välilliset verot ovat epäoikeudenmukaisia. Tuota hyvätuloisia suosivaa linjaa porvarihallitus on toteuttanut ja se näkyy selkeästi tulonjaon vääristymisenä ja köyhyyden kasvuna. Jos haluttaisiin tuloeroja kaventaa, niin pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Kulutuksen verottamisesta tulisi siirtyä takaisin kohti tulojen verottamista. Se lisäisi tasa-arvoa.

Positiivista Veronmaksajain Keskusliiton kannanotossa on vaatimus pääomatulojen verotuksen kiristämisestä kahdella prosenttiyksiköllä. Se on oikeansuuntainen esitys, mutta riittämätön. Perustellumpaa olisi kohdella verotuksessa pääomatuloja ja palkkatuloja samalla tavoin, progressiivisesti. Ne maksakoot enemmän veroja kenellä on enemmän tuloja.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Sopimuksia noudatettava

Palvelualojen ammattiliiton varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen on oikealla asialla vaatiessaan työntekijöiden työtaisteluoikeuden laajentamista. Työntekijöillä tulee olla oikeus työtaisteluun silloin kun työnantaja rikkoo sopimuksia tai lakia. Nythän työntekijöiden puolustautuessa työnantajien rikkeitä vastaan esimerkiksi ulosmarssilla, se katsotaan aina laittomaksi työtaistelutoimenpiteeksi, josta mätkäistään rangaistus.

Työtaisteluoikeus on työntekijöille ensiarvoisen tärkeä asia, koska mitään muuta keinoa puolustautua työntekijöillä ei ole tilanteessa, jossa sopimukseen ei neuvotellen päästä. Toinen vaihtoehto on taipua työnantajan tahtoon.

Palvelualan ammattiliitolla on tällä hetkellä yli 600 sopimuksiin tai lakeihin kohdistuvaa työnantajan rikettä selvitettävänään, joista noin puolet koskee palkkasaatavia. Elinkeinoelämän keskusliiton herrat kitisevät ja valittavat laittomista lakoista vaatien työtaisteluoikeuden rajoittamista, siis entistä selkeämpää työnantajien isäntävaltaa. Mielivallan tavoittelun sijaan Elinkeinoelämän keskusliitossa kannattaisi ennemmin katsoa peiliin ja patistella omia joukkoja noudattamaan sopimuksia ja lakeja. Silloin myös työtaistelut vähenevät merkittävästi.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Kepupopulismia

Populismi kukkii paitsi Perussuomalaisissa myös Keskustassa. Muuhun johtopäätökseen ei oikein voi tulla Keskustan puoluesihteeri Laanisen puheista hänen toivoessaan puolueiden kilpailevan alle 30-vuotiaiden kansanedustajien määrällä. Laanisen mukaan sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus velkaantumisen hoidossa vaatii toteutuakseen riittävästi nuoria eduskuntaan. Tuollaiset puheet ovat melko onttoja asiasisällöltään monessakin mielessä. Ensinnäkään puolueet eivät voi ratkaisevasti vaikuttaa nuorten valituksi tulemiseen muutoin kuin asettamalla ehdokkaiksi kaiken ikäisiä. Olisi väärin muita ehdokkaita kohtaan suosia joitain ehdokkaita iän tai muun seikan perusteella. Ketkä tulevat valituiksi ratkaisevat äänestäjät, ei puolue. Toiseksi asettaminen nuoret ja vanhat vastakkain on kovin keinotekoista. Kolmanneksi nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, kuten eivät ole esimerkiksi eläkeläisetkään. On hyvin pärjääviä nuoria ja huonosti pärjääviä nuoria samoin kuin on hyvin ja huonosti pärjääviä eläkeläisiä. Laaninen väittää huhtikuun eduskuntavaaleja sukupolvivaaleiksi. Se on puppua. Kevään vaalit ovat suuntavaalit, joissa ratkaistaan tulevan talouspolitiikan suunta, leikkauslistat, veroratkaisut ym. On aivan sama minkä ikäinen porvari on painamassa nappia meidän tavallisten duunareiden ja köyhien etujen vastaisesti ja hyväosaisia paapoen. Lopputulos on yhtä kehno. Toki olisi periaatteessa hyvä, että eduskunnassa olisi mahdollisimman hyvin edustettuna kaikki ikäryhmät. Silti ikä on toisarvoinen kysymys. Oikea napin valinta ratkaisee, eikä se kuinka nuorekas käsi sitä painaa.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Pressapeliä

Vaikka muutaman kuukauden päästä on edessä paljon tärkeämpi koitos, eduskuntavaalit, niin Kokoomus näyttää samaan aikaan selkeästi valmistautuvan myös tuleviin presidentinvaaleihin. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla tämän tästä lehdissä olevista arvuutteluista Sauli Niinistön mahdollisesta ehdokkuudesta. Tänäänkin ensin kerrottiin Niinistön ehkä haluavan pankkiuralle ja myöhemmin sitten tuo arvuuttelu todettiin aiheettomaksi. Siis ensin uutinen tyhjästä ja sitten tyhjä uutinen todettiin tyhjäksi. Noin saadaan nimi ja naama näkymään lööpeissä aiheetta ja ilmaiseksi. Mitä muuta tuollainen voi olla kuin presidenttipeliä. Mokoma arvuuttelu Niinistön ehdokkuudella on melko turhaa, sillä eiköhän se nyt oikeasti ole varsin selvää, että Niinistö asettuu Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Sale on suosittu, en kylläkään ymmärrä miksi, ja todennäköisesti hän myös tulee valituksi vaikka en sitä toivokaan.