lauantai 27. marraskuuta 2010

Hyvä kannanotto

Tänään pidetty Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirijärjestön syyskokous teki hyvän kannanoton koskien Irlannille pankkikriisiä. Ei ole oikein, että pankkien ja kaiken maailman bisnesmiesten kasinopelien laskun maksajiksi joutuvat tavalliset kansalaiset. Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse pelastaa Irlantilaisia pankkeja eikä niiden rahoittajia, vaan pankit on laitettava vastuuseen holtittomasta lainanannostaan ja muista vastuuttomista toimistaan pikavoittoja tavoitellessaan. Pankit on laitettava vaikka velkasaneeraukseen, jolloin markkinatalouden sääntöjen mukaisesti omistajat kärsivät myös tappiot. Ei käy, että voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot sosialisoidaan. Irlantilaisten pankkien pelastamisella ei ole myöskään mitään tekemistä suomalaisen työttömyyden vähentämisen kanssa. Sellaisen väittäminen on pelkkää propagandaa ja pelottelua. Jo riittää eurojen syytäminen pankkien ja kasinopelureiden loputtoman ahneeseen kitaan. Me tarvitsemme rahamme suomalaisiin työpaikkoihin ja suomalaisten palvelujen parantamiseen.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ei senttiäkään

Päivä päivältä käy selvemmäksi, että EU-jäsenyys ja etenkin euroon siirtyminen olivat virheellisiä ratkaisuja. Meille tavallisille suomalaisille sukankuluttajille näyttää jäävän vain maksumiehen ja kuuliaisen hallintoalamaisen rooli. Viime keväänä porvarihallituksen myöntäessä hövelisti lainaa Kreikalle lupailtiin rahamarkkinoiden sääntelyä lisättävän ja markkinavoimista otettavan niskalenkki. Vaikka ei nauratakaan, niin kai se oli lähinnä vitsiksi tarkoitettu. Tuolla päätöksellä pääasiassa ranskalaiset ja saksalaiset pankit pelastettiin veronmaksajien rahoilla. Tappiot sosialisoitiin, mutta voitot jäivät yksityisille. Sellainen on helppoa ”yrittämistä”.

Nyt sama peli on edessä Irlannin suhteen. Markkinahuumassa kaikenkarvaiset riskisijoittajat ja pelurit ovat pitäneet Irlantia temmellyskenttänään. Tavallinen kansa ei tätäkään kriisiä ole aiheuttanut, ei Suomessa eikä Irlannissa, mutta ilmeisesti taas me joudumme kriisin maksajiksi. Eikö olisi jo aika antaa kapitalismin toimia lakiensa mukaisesti ja antaa omistajien ja sijoittajien kärsiä tappiot. Käsittääkseni yritystoimintaan kuuluu myös mahdollinen tappion riski. Ei meillä ole varaa koko maailmaa pelastaa. Ei senttiäkään Irlantiin, eikä muuallekaan bisnesmiesten pelastamiseen.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Perinteinen kokous

Kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä lähes kuusi tuntia kestäneessä kokouksessaan hallituksen budjettiesityksen muuttumattomana. Äänestyksiä toki oli useitakin, mutta muutoksia ei tullut.

Aika perinteiseen tapaan kokous siis sujui.

Vasemmistoliitto esitti vanhuspoliittisen ohjelman tarkistamista, 6000 euron lisäystä avustusmäärärahoihin käytettäväksi Toivon-talon toimintaan, 80 000 euron lisäystä nuorisotyöttömyyden lieventämiseen, kotihoidon kahden uuden varahenkilön palkkauksen aikaistamista, 60 000 euron lisäystä kotihoidon henkilöstömenoihin, laitospalveluiden henkilöstömenoihin 100 000 euron lisäystä, Sointulan koulun ja päiväkodin remontoinnin tai uudelleen rakentamisen suunnitteluun 50 000 euroa ja konsernitavoitteisiin Valkeakosken Asunnot Oy:n lainojen takaisinmaksun nopeuttamista 150 000 eurolla 300 000 euron sijasta. Ehdotuksemme saivat niukalti kannatusta, Vasemmistoliiton ryhmän lisäksi vain muutamilta muilta valtuutetuilta. Vastustimme sosiaali- ja terveystoimen kehittämisasiantuntijan palkkaamista. Kristillisdemokraattien ehdotus Valkeakoski-lisän käyttöönotosta ei saanut taholtamme kannatusta, kuten ei muiltakaan ryhmiltä. Kannatimme Alangon ehdotusta Tavasea koskevan lauseen poistamisesta.

Vaikka äänestykset hävisimmekin, niin olemme ainakin yrittäneet. Jatketaan työtä ja kun voimamme kasvaa, niin tuloksetkin paranevat. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Rohkeutta

Eilisehtoinen ehtoollinen tuli nautittua hyvässä seurassa oman ammattiosaston porukan keskuudessa. Kohta liki kahden vuoden aikana en ole järin usein nähnyt entisiä työkavereitani ja eilenkin näin vain pienen osan heistä. Tuli vähän haikea olo kun nuo ukot muistelivat menneitä ja itsekin muistelin kaikkea kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtunutta ja kaikkia noita ihmisiä, jotka Säterillä aikanaan ovat olleet. Se kaikki on kuitenkin mennyttä, eikä ne ajat muistelemalla takaisin tule. Mukavaa oli kokoustaa ja rupatella kavereiden kanssa.

On hienoa, että Säteri taas uudelleen käynnistyy ja sadat ihmiset saavat töitä. Hienoa on ennen kaikkea se, että hyvin moni entinen säteriläinen pääsi sinne takaisin. Aika monella ilmeisesti oli edessä ansiosidonnaisen päivärahan loppuminen melko pian, joten monille tuo työpaikka Avilonilla tuli viime hetkillä. Ansiosidonnaisen päivärahan loppuessa alkavat todella ankeat ajat.

Kuunneltuani aikani entisten työkavereideni puheita, päähäni hiipi salavihkaa negatiivinen vaikutelma Avilonista työnantajana jotenkin vähemmän yhteistyöhalukkaana ja pikemminkin määräilyyn taipuvaisena isäntäasenteen omaavana firmana. Työtä on tarjolla, mutta millä ehdoilla? En tiedä totuutta, mutta sellainen tunne tuli. Eihän tuolla toki mihinkään mahdottomuuksiin ole menty, mutta ei ainakaan parempaan suuntaan entiseen verrattuna. Nyt lähdetään ns. puhtaalta pöydältä ja se tarkoittaa sitä, että valitulla pääluottamusmiehellä on melkoinen työ edessään yrittäessään saada asiat sovittua edes joltisestikin järjelliseen malliin. Toivon hänelle ja ennen kaikkea hänen edustamalleen porukalle rohkeutta toimia viisaasti nyt kun toiminnan aika on. Sydämeni on Avilonin työntekijöiden puolella.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Takuueläke

Lienee selvää, että mitä lähemmäs kevään eduskuntavaaleja tullaan, niin sitä voimallisemmin hallituspuolueet hehkuttavat 685 euron takuueläkettään. Tokihan tuo on parannus kaikkein pienimpiin eläkkeisiin ja siten tietenkin kannatettava ja hyvä asia. Tuo summa on kuitenkin niin pieni, että edelleenkin monia eläkeläisiä jää köyhyys kalvamaan. Takuueläkkeen saajista lähes puolet joutuu edelleenkin turvautumaan toimeentulotukeen. Jos eläke on 690 euroa tai enemmän, niin hyöty takuueläkkeestä on nolla euroa. Takuueläke keskipalkasta on Suomessa noin 21 %. Se on OECD-maista toiseksi vähiten. Tanskassa vähimmäiseläke on 36 %, Norjassa 31 % ja Britanniassa 28 % keskipalkkatasosta. Uudistus on siis oikeansuuntainen, mutta täysin riittämätön. Köyhyys ei tuolla uudistuksella poistu.

Ei pakolla

Vahvassa tuntuu joillakin elävän usko kuntaliitosten tuomasta talouden pelastuksesta ja siitä seuraavista auvoisista ajoista kuntalaisille. Kun kansa ei tahdo aina tuota ilosanomaa ymmärtää, niin avuksi on otettava tutkijat. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) talousneuvoston toimeksiannosta laaditussa julkaisussa suositellaan kuntien pakkoliitoksia. Noiden kirjanoppineiden mielestä siten saataisiin aikaan vahvoja kuntia. Toki kuntien pinta-alat ja asukasluvut kasvaisivat, mutta eurot asukasta kohti eivät. Kahden köyhän kunnan yhtyessä syntyy yksi isompi köyhä kunta. Tuollaisten kuntaliitoskaavailujen parissa askartelu on turhaa ja kallista ajanvietettä. Suurin syy kuntien ongelmiin juontaa juurensa valtiovallan päätöksistä. Kunnille on vuosien varrella lisätty tehtäviä, mutta unohdettu antaa niihin rahoitus. Valtio on paikannut omaa talouttaan kuntien kustannuksella. Kuntien valtionapuja tulee korottaa ja yhteisöveron tuoton jako-osuutta tulee muuttaa kuntia suosivaksi. Kuntaliitokset eivät ole ratkaisu, eikä niitä missään tapauksessa ainakaan pakolla pidä tehdä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Väsytystaktiikka

Selvää on, että niin kauan kun eräiden koskin koulujen lakkauttamisia haluavat eivät saa tahtoaan läpi, asiaa pidetään esillä tavalla tai toisella. Taktiikkana heillä on ilmeisesti väsyttämällä saada koulujen puolustajat antamaan periksi. Voin omalta osaltani kertoa, että ei onnistu.

Maanantaina hallitukselle ja lautakunnalle esiteltiin konsulttityönä tehty päiväkotipalveluiden ja peruskoulutuksen verkkoselvityksen loppuraportti. Tuossa raportissa ei ole mitään sellaista, jota ei olisi esitetty jo moneen kertaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Konsultit tarjoavat selvityksessään kahta vaihtoehtoa, huonoa ja erittäin huonoa. Siinä erittäin huonossa vaihtoehdossa esitetään lakkautettavaksi Sassin, Sointulan ja Haukilan koulut. Huonossa vaihtoehdossa lakkautettaisiin vain Sointulan koulu. Molemmissa vaihtoehdoissa esitetään rakennettavaksi uusi 144 oppilaan alakoulu Vanhankylän päiväkodin ympäristöön.

Minulle nuo vaihtoehdot eivät käy. Kouluja ei ole tarvetta lakkauttaa niin kauan kuin niissä riittää oppilaita, ja näillä näkymin riittää.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Lomat lyhyemmiksi?

Tokihan tässä jo itse kukin on tottunut mitä erilaisimpiin Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) valitusvirsiin suomalaisten duunareiden kalleudesta ja kohtuuttomista työehdoista, mutta en muista aiemmin kuulleeni ehdotusta lomien lyhentämisestä. Täytyy nostaa hattua noiden työnantajapomojen loistavalle idearikkaudelle. EK:n Sakari Tammisen mielestä lomia lyhentämällä voitaisiin pidentää työuria. Niinhän se varmaan teoriassa on, mutta käytännössä tulos saattaisi olla täysin päinvastainen. Johtajan pallilta maailmaa tarkkaillessa arkielämän todellisuus usein hämärtyy. Jos halutaan työuria pidentää, on mietittävä työssä jaksamista. Suomalainen työelämä on parin viime vuosikymmenen aikana muuttunut rajusti huonompaan suuntaan. Moni duunari joutuu työskentelemään jaksamisen rajoilla ja lomien merkitystä akkujen lataajana ei pitäisi vähätellä, saati ehdotella niiden lyhentämistä. Jos työn kuormittavuutta vielä lisätään lomia lyhentämällä on tuloksena todennäköisesti lisääntyvät sairaslomat ja ennenaikaiset eläköitymiset. Duunarin jaksamisella on rajansa. EK:n herrojen olisi syytä joskus pysähtyä miettimään, onko duunari kone vai ihminen.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Työviikko takana

Nyt on sitten ensimmäinen työviikko taas pitkästä aikaa takana. Tuntuu ihan hyvältä. Viikko oli mukava, mielenkiintoinen ja meni nopsaan uuteen hommaan tutustuessa. Paljon on opittavaa ennen kuin kykenen täysipainoisesti korvaamaan edellisen talkkarin työpanoksen. Kun en mitenkään saata pitää itseäni tyhmänä, niin miksipä en oppisi mitä vaan. Selvää on, että kohta olen talonmies-vahtimestaroinnin huippuosaaja. Tilipäivä saisi jo pikapuoliin tulla, mutta kaikki aikanaan..

Sitä ennen pitää rentoutua, että jaksaa taas ensi viikolla antaa kaikkensa.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kermaa kuorimaan

Hallitus esittää uutta postilakia, jossa postipalvelut vapautetaan kilpailulle. Se tulee johtamaan siihen, että yksityiset yritykset nappaavat kannattavimmat markkinat tiheästi asutuilta taajama-alueilta ja siten pääsevät kuorimaan kermat päältä. Kalliilla haja-asutusalueilla ja syrjäseuduilla niiden ei tarvitse toimia. Suomen valtion sataprosenttisesti omistamalle yhtiölle, Itellalle, jää ainoana toimijana velvollisuus hoitaa postinjakelu myös siellä. Tämä tulee tarkoittamaan vaikeita aikoja Itellalle.

Uuden lain seurauksena Itellan rahoituspohja murenee yksityisten jakeluketjujen hyväksi.

Itella on monina vuosina tuottanut valtiolle, siis meille, kymmeniä miljoonia. Tuottojen sijaan valtio joutunee vastaisuudessa tukemaan Itellaa, ehkä jopa 100-150 eurolla vuosittain.

Laskun maksavat suomalaiset veronmaksajat.

Tässähän ei ole taloudellisesti mitään järkeä. Ilmeisesti porvarihallitukselle on ideologisista syistä tärkeämpää lelliä yksityisiä, usein ulkomaisia, toimijoita suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Myöskään työllisyyttä ajatellen tässä ei ole mitään järkeä. Tämä tulee johtamaan usean tuhannen postilaisen työpaikan menetykseen ja tilalle todennäköisesti tulee yksityisten toimijoiden suosimia surkeasti palkattuja pätkä- ja vuokratöitä.