lauantai 28. kesäkuuta 2008

Muutosta tekemään

Tässä päivän pähkäiltyäni erinäisiä asioita, kaikkea tavallisen ihmisen normaaliin elämään liittyvää, kouluja, päivähoitoa, toimeentuloa, asumista ja elämistä, tulin siihen tulokseen, että kaikkiin niihin vaikuttaa kaupunginvaltuuston päätökset.
Sitä ei varmaankaan tule useinkaan ajateltua, mutta niin se vain on.
Arkielämä on lähellä valtuuston tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Valtuustotouhu on siis arjen askareiden ja ongelmien kanssa puuhastelua.
Yksinkertaisten ihmisten puuhastelua yksinkertaisten asioiden kanssa.
Valtuutetut eivät ole, eivätkä missään nimessä saa olla, mitään ylineroja kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan nimenomaan tavallisia ihmisiä, kuntalaisten edustajia.
Se vain useimmilta herra ja rouva valtuutetuilta on unohtunut.
Paska juttu, joka voidaan syksyllä korjata.
Sinä, peruskoskilainen, duunari, tavis, veronmaksaja, lähde ehdokkaaksi!
Pelkästään olemalla vassareiden listalla autat yhteistä asiaamme, vaikket muuta tekisikään.
Vasureiden listalla voit olla oma itsesi, äänestää ja toimia omatuntosi mukaan.
Meillä ei ole puoluekuria, ei komentokulttuuria, eikä käskytystoimintaa.
Voit olla oma itsesi, vapaan tahtosi mukaan, koskilaisten parhaaksi.
Ota yhteyttä, minuun tai muihin.
Perkele! Nyt tehdään muutos koskin nykymenoon.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Uskonasioita

Linnossa kuulee usein sanottavan: ”Mitään en oo ottanu..”
Sen voi toki jokainen uskoa, jos haluaa.
Seuraava asia ei liity tuohon edelliseen mitenkään.
Eräs tunnettu sitoutumaton (apu-sdp?) valtuutettu, kertoili tänään Lokatorvessa laveasti miten hyvin, tyylikkäästi, lakia noudattaen ja kaikkien parhaaksi asioita on hoidettu Kotikulma-kaupan osalta. Kirjoituksesta välittyi lukijalle kuva, että poliisitutkinta ja muu kohu asian tiimoilta on vain pahantahtoista panettelua, turhaa kohua ja kiusantekoa.
Sen voi toki jokainen uskoa, jos haluaa.
Aika näyttää totuuden.
Äänestäjien tuomioistuin on lokakuussa ja silloin punnitaan valtuutettujen tekemiset, tai tekemättä jättämiset.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Suojeluhaluja

Apian koulua ei sitten puretakaan vielä vähään aikaan, koska maakuntamuseo on jättänyt kaavasta valituksen. Maakuntamuseo haluaa suojella koulun kaikki neljä osaa.
Kaksi vanhinta osaa ovat mielestäni kyllä suojelemisen arvoisia, ovathan ne vanhoja vankkoja kivirakennuksia. Lisäksi vanhin osa lienee Valkeakosken vanhimpia, ellei vanhin, kivirakennus (toki tehdasta lukuun ottamatta). Kahdessa uudemmassa osassa en näe mitään erityisiä arkkitehtonisia arvoja, aivan tavallisia 60-luvun laatikoita.
Lukio päätettiin siirtää väliaikaisiin tiloihin oletetun homeongelman vuoksi. Kouluun jää nyt kuitenkin kuvataidekoulu ja liikuntasalillakin on käyttöä. Ilmeisesti näitä ei ”homeongelma” haittaakaan.
Koulua ei siis vielä pureta. Ja jos maakuntamuseon valitus hyväksytään, niin ei ehkä pureta koskaan, tai ainakaan kokonaan. Mahtaa rakennusfirmaa harmittaa.
Nyt muihin puuhiin. Tai sitten laiskottelen.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Järkiintymisaika

Asioiden sisäistäminen ja parhaaseen loppupäätelmään pääseminen vie oman aikansa.
Viisi vuotta lienee likimain oikeaan osuva arvio tälle järkiintymisajalle.
23.6.2003 Valkeakosken kaupunginvaltuusto käsitteli Romaanipolun kaava-asioita.
Silloin valtuuston enemmistö oli sitä mieltä, että Romaanipolulta ei tule olla yhteyttä Sääksmäentielle. Vasemmistoliitto oli eri mieltä, mutta hävisimme äänestyksen.
Vihreiden Isokallio taisi olla silloin kanssamme samaa mieltä.
Nyt, 23.6.2008, kaupunginhallituksessa on esillä Romaanipolun asemakaavamuutos, jossa muodostetaan yhteys Sääksmäentielle. Hyvä niin, vasureille tämä sopii.
On se vain merkillistä, että vasureiden ajatuksia ei periaatteesta voida kuunnella ja ottaa vakavasti harkittavaksi ajoissa. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun näin käy, vastaavia esimerkkejä löytyy monia muitakin. Toivottavasti tämä on kuitenkin viimeinen tämän sorttinen tapaus.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta teille kaikille!
Edistyksellisenä ihmisenä juhlin juhannusta jo eilen ja tulos lienee tämän aamun osalta helppo arvata.. Tunnollisena ihmisenä olen ajatellut, että velvollisuudet on hyvä hoitaa ajoissa, niinpä minun ei tarvitsekaan enää tänään juhlia.
Nautitaan kesästä ja lomasta, kellä sellainen on.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Antisadetanssi

Tänään ei sada. Siihen on kaksi varmaa konstia.
Ensimmäinen on se, etten pue päälleni ulkotyövaatteita ja toinen se, etten ripusta pyykkiä ulos narulle kuivumaan.
Eilen kun sain pihavaatteet päälleni ja pyykit olivat ulkona kuivumassa, alkoi armoton ukonilma ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Arvaa ottiko pattiin..
Tänään olen viisaampi.
Lokatorvi, tuo armas paikallislehtemme, demareiden ja sitoutumattomien äänitorvi, kertoi tänään etusivullaan tuttua Tavase-liturgiaa hankkeen autuaallisuudesta. Lehti toki kirjoittaa mitä haluaa ja se on lehden ongelma, mutta toivon ettei lehti isommalti kehua retostelisi tasapuolisuudella.
Aika mielenkiintoinen oli lehden mielipidepalstalla veteraanikokkaripoliitikko Pekka Lehmusvirran kirjoitus, jossa hän toivoi linnarauhaa Valkeakoskelle.
Siihen mielipiteeseen voi yhtyä.
Politikointi kaupungissamme on hetkittäin mennyt henkilökohtaisuuksien asteelle, eikä se ole sivistyneinä kansan edustajina itseään pitäviltä henkilöiltä kovin arvostettavaa käytöstä.
Asioista voidaan olla, ja ollaankin, eri mieltä ja niistä kiistellään väliin kiivaastikin värikkäin sanakääntein. Se on normaalia yhteisten asioiden hoitoon kuuluvaa toimintaa eikä siinä ole moittimisen aihetta, kunhan pysytään asiassa.
Keväällä ehdotin jonkinlaisen pitävän sopimuksen solmimista eri ryhmien välille paikkojen jaon periaatteista. Asia on edelleen ajankohtainen, mikäli emme halua neljän vuoden takaisen valinta- ja sopimus-shown kaikkine kuvioineen taas toistuvan?
Minä en sellaista kaipaa, mutta makuja on toki monenlaisia.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Osavastuuvapaus

Eilinen valtuuston kokous venähtikin pitkäksi, noin nelituntiseksi.
Valtuutetuilla tuntui olevan paljon asiaa, eikä se johtunut pelkästään lähestyvistä kuntavaaleista, vaan ennemminkin käsiteltävien asioiden kiinnostavuudesta.
Ns. Valkeakoski-lisä jakoi odotetusti mielipiteitä, mutta äänestämään siitä ei päästy, vaan valtuusto yksimielisesti halusi kokonaisvaltaisen selvityksen lastenhoidosta.
Hyvä niin. Tieto on aina paikallaan, ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä.
Liki puolet kokousajasta vierähti viime vuoden tilinpäätöksen käsittelyssä ja vastuuvapauden myöntämiskeskustelussa kaikkine jääviyspohdintoineen.
Hetkittäin meno oli aika sekavan oloista ja saattoikin olla parempi, ettei kokousta televisioitu, kansalaisten kunnioitus valtuustoa kohtaan kun ei ennestäänkään liian korkealla ole.
Lopputulos oli mielenkiintoinen. Valtuusto ei myöntänyt hallitukselle vastuuvapautta Kotikulmakaupan osalta. En muista tuollaista tapahtuneen aivan hetkeen aikaan, ainakaan Valkeakoskella. Mielenkiintoista nähdä mitä tästä seuraa.
Aloitteitakin oli taas tehty useita, Vasemmistoliittokin yhden ja yhden kyselyn kaupunginhallitukselle. Aloitteessamme esitimme omaishoidon tukea toimivammaksi.
Kyselymme koski pitkäaikaissairaan laitoshoitopotilaan maksuja.
Sellainen tapaus tällä kertaa. Nyt muihin puuhiin pihalle kun ei näytä satavankaan, vielä.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Tavase-motivointia

Näyttää Tavase-vastustus huolestuttavan hankkeen puolustajia koskapa tänään ennen valtuuston kokousta on järjestetty tilaisuus valtuutetuille, jossa Tavase-gurut kertovat hankkeen nykytilasta, tietenkin parhaalla mahdollisella tavalla, kehuen sen erinomaisuutta ja vaihtoehdottomuutta.
Vaikea kuvitella, että he kertoisivat hankkeesta jotain negatiivista. Olisipa joskus mielenkiintoista kokea, miltä tuntuisi tasapuolisuus.
Nimittäin, jos joskus Tavase-hankkeen vastustajatkin saisivat samanlaisen tilaisuuden kertoa näkemyksiään. Se lienee kuitenkin haavetta vain, siitä pitävät valtapoliitikkomme huolen.
En millään voi uskoa, että tuossa tekopohjavesihankkeessa olisi olemassa pelkästään hyviä ja kannatettavia puolia, pikemminkin päinvastoin.
Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, niin sen epäilevämmäksi olen tullut.
Niin näyttää käyneen monelle muullekin valtuutetulle ja sitä myöten on myös huoli hankkeen tulevaisuudesta lisääntynyt hankkeen puolustajilla.
Siksi kai tuo motivointi- ja mielipiteenmuokkaustilaisuus valtuutetuille on järjestetty.
No, kuunnellaan ja katsellaan, mutta mielipiteeni muodostan ihan omilla aivoillani.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Euroeliitille tappio

Päivä alkoi hyvin.
Irlantilaiset torjuivat selvästi EU:n perustuslain, Lissabonin sopimuksen, kansanäänestyksessä
ei-äänten 53,4 prosentin osuudella. Hieno juttu, emme tarvitse moista sopimusta, joka kaventaa pienten maiden vaikutusvaltaa EU:ssa entuudestaan ja vie EU:a kohti liittovaltiota.
Irlanti oli ainoa maa, jossa asiasta järjestettiin kansanäänestys.
Muissa maissa liittovaltiohenkinen valtaeliitti ei enää uskaltanut päästää kansaa päättämään asiasta, vaan päätökset sopimuksen hyväksymisestä runnottiin läpi parlamenteissa.
Euroeliitillä on vielä muistissa edellisen sopimuksen kohtalo, jolloin Ranskassa ja Alankomaissa kansa äänesti "väärin” kaataen sopimuksen. Enää sitä riskiä ei haluttu ottaa, paitsi Irlannissa.
Suomen eduskunta päätti asiasta tällä viikolla median sivuuttaessa asian melko pienillä uutisilla. Mediaa tuntui paljon enemmän kiinnostavan vaalirahasotkujen vatvominen, vaikka olisi luullut uuden EU:n, siis Suomenkin, perustuslain olevan paljon merkittävämpi asia.
Irlannin äänestystulos tarkoittanee koko sopimuksen kaatumista, sen voimaantulohan edellyttää hyväksymistä kaikissa EU-maissa. Nyt sitä hyväksyntää ei ole.
Tästä on hyvä jatkaa päivän puuhasteluja.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Torilla

Tänään aamupäivällä oli vasuriporukka torilla kahvia ja valistusta tarjoamassa.
Väkeä oli ihan kivasti liikkeellä ja hyviä keskusteluja käytiin. Paavo soitteli välillä hanuria.
Tällaiset tilaisuudet on aina mukavia, kun ollaan ihmisten keskuudessa mielipiteitä kuulemassa ja ennen kaikkea tilaisuudessa kertoa omia mielipiteitämme muille. Niitä kun ei muuten julkisuuteen saada.
Paikallislehtihän ei juuri lainkaan kerro meidän näkemyksiämme, joten ainoa keino saada tekomme ja ajatuksemme muiden tietoisuuteen on mennä ihmisten luokse.
Toinen tapa saada julkisuutta on tehdä Vasuria, omaa lehteämme.
Näitä toimintatapoja pitää jatkaa, muuta mahdollisuutta ei ole, mikäli haluamme saada itseämme näkyviin.
Kun kerromme ihmisille teoistamme ja ajatuksistamme, niin palaute on pääasiassa positiivista. Olemme oikealla asialla, tavallisten ihmisten asialla. Jos ihmiset luulojen sijaan saisivat oikeaa tietoa, niin vaalivoittomme olisi varma ja varsin vaikuttava.
Ollapa rahaa, niin kannattaisi ostaa pois Aamulehti ja Valkeakosken sanomat...
Silloin olisi paljon helpompaa, kuten Kokoomuksella ja demareilla. Vaan mistäpä ne muutamat kymmenet miljoonat otettaisiin, kun ei ole Sukareita ja muita rahamiehiä avittamassa.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Katala kasvain

Eilen sain osavoiton kamppailussani kantoa ja krapulaa vastaan.
Krapulan voitin suvereenisti, mutta kannon suhteen jouduin ottamaan aikalisän.
On se niin inhan iso ja kaikin puolin muutoinkin vistottava.
Paitsi että Hän on halunnut kasvattaa paksuja juuriaan joka suuntaan, sivuille ja alaspäin, on Hän myös katsonut tarpeelliseksi ympäröidä itsensä kaikenkokoisilla kivillä ja kivikovalla savella.
Että osaakin olla katala kasvain!
Mutta kamppailu jatkuu, periksi en anna. Minä voitan! P..kele!
Ei muuta kuin lapio taas käteen ja kaivamaan. Sitä varten lapiot on tehty.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Se oli siinä

Se oli siinä.
Uskossa suuressa kohtuullisuudesta
nautin vähän ja vielä vähän.
Ja vielä enemmän.
Nyt krapulahoureessa
lepään ja levähdän.
Odotan elämää.

Se oli siinä.
Usko pariin kaljaan.
Selkärankaan.
Röntgeniä tuskin enää tarvitaan.
Nyt siis lähes vainaa,
juomaa, ruokaa haluttaa.
Ja panettaa.

Todella upeeta riimittelyä...heh-heh.
Että näin kävi. Rangaistus inhan ison kannon kimpussa odottaa.
Katotaan kuinka käy.
Veikkaan voittavani, kannon ja krapulan.

Fak, isolla faalla.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Loma alkoi

Kesäloma alkoi, näkeehän sen kelistäkin. Helteet tiessään, pilvessä ja ukkoskuuroja.
Vaan ei se haittaa, pääasia on ettei tarvitse ajatella töihin menoa hetkeen aikaan.
Nyt voin rentoutua puuhastelemalla pihalla esim. kantoa ylös kaivaen ja muita pihahommia tehden. Sehän ei tunnu työltä kun kotona rehkii..
Kasvatus- ja opetuslautakunta kokoontui tänään ja seuraavan kerran syyskuun alussa, joten senkin suhteen on lomaa.
Esillä tänään oli mm. päivähoitomaksujen korotukset, jotka armas porvarihallituksemme oli hyvyydessään meille mahdollistanut.
Olin korotusten suhteen eri mieltä ja esitin, että korotuksista pidättäydyttäisiin.
Monilla lapsiperheillä on jo entuudestaan riittävän tiukkaa taloudellisesti esim. asuntolainojen vuoksi, unohtamatta polttoaineiden hintojen noususta johtuvaa kaikkien elinkustannusten kohoamista. Siksi ei ole enää enempää syytä kiristää lapsiperheiden elinehtoja.
Esitykseni jäi vaille kannatusta. Tutun totta, mutta onneksi pää kestää seinään lyöntiä.
Vaikka eduskunnassa demaritkin vastustivat sos.- ja terveystoimen asiakasmaksujen korotuksia, niin täällä Valkeakoskella korotukset kyllä heille kelpasivat.
Vaikuttiko asiaan, että demarit ovatkin nykyään virallisesti keskustalainen puolue?
Toinen asia johon kokouksessa kiinnitin huomiota oli koulujen arvioinnit menneestä lukuvuodesta.
Siinä kävi ilmi, että Tyryn ja Naakan koulut olivat havainneet melkoisia vaikutuksia kahteen yläkouluun, entisen kolmen sijasta,siirtymisestä.
Vaikutukset olivat negatiivisia. Lisääntyneitä ongelmia, häiriökäyttäytymistä, levottomuutta, ilkivaltaa, huimasti lisääntyneitä jälki-istuntoja ja tapaturmia.
Koulujen mielestä ahtaus vähentää viihtyvyyttä ja huonontunut käytös saattaa aikanaan näkyä myös oppimistuloksissa.
Minä ja monet muut ennustivat näitä nyt näkyvillä olevia vaikutuksia tulevaksi jo silloin kun Apian koulun lakkautuksesta päätettiin. Meitä ei silloin kuunneltu, tai ei ymmärretty kuultua. Tai ei haluttu ymmärtää. Tai puoluejyrät eivät antaneet ymmärtää.
Koulujen lakkautusklikki komensi kuuliaiset valtuutetut kiltisti painamaan ”oikeaa” nappia.
Nykyisenkaltaisilla valtuuston voimasuhteilla tällainen peli jatkuu tulevaisuudessakin. Siihen voidaan saada muutos syksyllä. Vasureiden vaalivoitto tuo muutoksen.
Nyt otan lomaoluen
Ehkä myös toisen
Ehkä siirryn vahvempiin
Jalokahviin tai viskiin

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Vanha virsi

Ahneuden apostolien kansainvälinen etujoukko, virallisesti teollistuneiden maiden yhteistyöjärjestö, OECD, tuoreessa Suomi-raportissaan veisaa taas samaa tuttua virttä kuten ennenkin.
Järjestön mielestä Suomessa tulisi lisätä joustoja työpaikoilla, työehtosopimusten yleissitovuudesta tulisi luopua, työehtosopimuksista pitäisi voida helpommin poiketa (alaspäin) ja palkoista pitäisi sopia yritystasolla. Työttömyysturvaa pitäisi heikentää, ikääntyneiden työttömien ns. eläkeputki tukkia ja työttömien tulisi entistä herkemmin muuttaa työn perässä milloin minnekin, perheestä ja lapsista välittämättä.
Koulutusta järjestö haluaisi muuttaa osin maksulliseksi, verotusta siirtää välillisten verojen suuntaan ja tietenkin rikkaiden verotusta keventää.
Siinä joitain tuon herraklubin ajatuksia Suomen tiestä auvoisaan tulevaisuuteen.
Kenelle auvoisaan, kenelle ei. Se mikä on hyvä bisneksille, ei välttämättä ole hyvä ihmisille.
Sinänsä raportti on turha, koska ei siinä ole mitään uutta. Samaa virttä ovat maassamme veisanneet vuosia, tai oikeammin vuosikymmeniä, elinkeinoelämän järjestöt ja porvaripuolueet.
Jos OECD:n viitoittamaa tietä kuuliaisesti kuljettaisiin, johtaisi se kansan entistä jyrkempään kahtiajakoon.
Tavalliset duunarit saisivat tyytyä heikompiin palkkoihin ja muihin työehtoihin ja isäntävaltaan työmailla. Vielä surkeampaa olisi niillä, jotka jo nyt elävät köyhyydessä. Heille OECD tarjoaa keppikuria ja toimeentulon heikennyksiä.
Kansamme valtaosan elinolot tulisivat siis heikentymään. Sen sijaan jo nyt hyväosaisen eliitin asema paranisi.
Kuka tavallinen pulliainen oikeasti kaipaa kansan kahtiajakoa, epätasa-arvoa, oikeudettomuutta ja osattomuuden lisääntymistä? Tuskin moni, en minä ainakaan. En halua maastamme mitään Sukari-Suomea tai Kakkoslandiaa, pörssipelureiden ja keinottelijoiden paratiisia.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Keskustapuolue

Demareiden uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen määritteli tv-uutisten mukaan puolueensa linjan poliittiseen keskustaan. Asioita seuraavat ovat kyllä havainneet jo aikoja sitten Sdp:n luisumisen oikealle. Vasemmistolaisuus on demareilla näkynyt vappupuheissa, mutta käytännön politiikka on ollut aivan muuta, periaatteetonta valtaan takertumista.
Sdp:n porvarillinen linja ei siis sinällään olekaan mikään uutinen.
Sen sijaan se on uutinen, että asia nyt sanottiin ääneen.
Hyvä, että asia vihdoin rehellisesti sanottiin. Nyt voi seuraavissa vaaleissa joku demariehdokas hyvällä omallatunnolla ottaa sloganikseen ”rehellinen demari”.
Demaripuolue on nyt kovasti uudistumassa, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tietänevätkö sitä itsekään. Veikkaisin kuitenkin puheiden jäävän puheiksi kuten ennenkin ”pari piirua ihmisen suuntaan”-tyyliin.
Pelkkä johtohahmojen vaihto ei myöskään muuta mitään miksikään, vaikka mielikuvilla ja ulkonäöllä merkitystä onkin. Teot ja käytännön politiikka ovat uskottavuuden kannalta ratkaisevampia.
Sdp:n muututtua keskustapuolueeksi, on täällä vasemmalla entistä enemmän tilaa ja tilausta oikealle työväenpuolueelle, aidon vaihtoehdon tarjoavalle Vasemmistoliitolle. Oikeasti vasemmistolaiset tervetuloa meille ja muut Pekkarisen ja Vanhasen seuraksi keskustaan.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Jehovaherätys

Olipa tänään inha herätys Jehovan todistajien soittaessa ovikelloa.
Olihan kello tosin jo puoli yksitoista, jota ei tietenkään voi kovin aikaisena pitää, paitsi jos on ollut yön töissä.
Varsin monen vuorotöitä tekevän kuulee kertovan, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä huonommin osaa nukkua etenkään yövuoron aikaan. Niin on käynyt minullekin. Mitään ylimääräisiä häiriöitä ei silloin kaipaa.
Ja kun ei osaa kunnolla nukkua, niin vuorotöiden teko on raskasta.
Olen kyllä toisinaan intoutunut vaihtamaan mielipiteitä jehovien kanssa heidän ovellani poiketessaan. Turhaahan se sinällään on ateistin ja taivaspaikkaa odottavan hurmahengen välinen keskustelu. Eihän siinä voi kovin laajaa konsensusta syntyä.
Nyt ei oikein huvittanut muuta kuin ottaa vastaan Vartiotorni, tuo mainio huumorilehti.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Turhuuden markkinat

Tulipa taas eilen iltavuoroon töihin mennessä pikaisesti poikettua perinteisillä alkukesän Mansikkapaikan markkinoilla.
Aikaa tapahtuman tutkailuun kului ehkä puoli tuntia. Se aika riitti mainiosti toteamaan, ettei mitään uutta, tarpeellista tai mielenkiintoista ollut esillä. Pääasiassa rihkamaa, typeriä T-paitoja ja lakritsaa oli kaupan, enkä mitään niistä tarvinnut.
Väkeä oli toki runsaasti liikkeellä ja se on aina positiivista ja mukavaa.
Taannoin joku markkinakauppias moitti lokatorvessa koskilaisia huonoiksi ostajiksi.
Olisiko niin, että koskilaiset ovat järkeviä, kun eivät älyttömästi tuhlaa rahojaan turhuuteen?
Eihän noilla Valkeakosken markkinoilla ole aikuisten oikeesti mitään ostettavaa, ainakaan halvalla.
On silti ihan hyvä, että markkinat järjestetään joka vuosi.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Stakesin selvitys

Stakesin selvitys Valkeakosken sosiaali- ja terveystoimesta on nyt sitten valmistunut.
Pitää lukea se huolella kunhan ensin saan sen käsiini.
Lehtitietojen mukaan selvityksessä on kiinnitetty huomiota vanhusten hoidon laitosvaltaisuuteen.
Saattaa olla totta vertailtaessa Valkeakoskea muihin paikkakuntiin, tilastoihin, keskiarvoihin ym.
Mietityttää kuitenkin, onko tilanteelle oikeasti vaihtoehtoja?
Laitoksissa nyt olevien kunto lienee sellainen etteivät he muualla pärjää.
Mitä siis voidaan tehdä? Muutetaanko kenties joku vanhainkodin osasto tehostetun palvelun osastoksi? Muuttuuko silloin muuta kuin nimitys? Jos muuttuu, niin säilyykö hoiva sellaisena, että vanhukset oikeasti pärjäävät? Jos ei muutu kuin nimitys, niin onko järkeä tehdä muutosta vain tilastojen kaunistamiseksi?
Paljon kysymyksiä. Ehkä vastauksiakin saan aikanaan.