maanantai 20. kesäkuuta 2011

Hallitukseen

Eilinen päivä meni Helsingissä Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa. Päätettävänä asiana oli puolueen osallistuminen Kataisen sikspäkki-hallitukseen. Varajäsenenä pääsin osallistumaan kokoukseen kahden varsinaisen jäsenen ollessa estynyt osallistumaan. Puhetta piisasi ehkä vähän liikaakin, koska keskustelu oli jo hetkittäin samojen asioiden toistelua. Lopputulos oli se, että Vasemmistoliitto päätti osallistua hallitukseen äänin 40 puolesta ja 23 vastaan kolmen äänestäessä tyhjää. Itse äänestin hallitukseen menoa vastaan. Päätös on nyt tehty enkä voi olla siihen tyytyväinen. Vaikka hallitusohjelma on selkeästi parempi kuin edellisen hallituksen ohjelma, niin perusvire siinä on silti entisen linjan jatkuminen. Hyvien asioiden lisäksi siinä on aivan liikaa huonoja, joita sitten joudumme selittelemään. Voisin tämän kirjoituksen lopuksi vielä kiittää puoluetta liikeideasta. Marraskuussa kun olen taas työtön, niin voisin perustaa ompelimon, joka valmistaa käännettäviä takkeja. Niillä saattaa olla tulevaisuudessa kysyntää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä idea. Ompelukonekauppiaskin lienee tiodossa, entisiä kavereitasi?