perjantai 15. heinäkuuta 2011

Valmentajan viisauksia

Varma tapa päästä otsikoihin on kärjistää asioita ja tehdä omituisia ehdotuksia. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla yritysvalmentaja Jari Sarasvuon lausahduksien lehtien sivuilla saamasta palstatilasta päätellen. Tuon ”valmentajaneron” lausahduksissa ei oikein ollut mitään suurta eikä uutta viisautta löydettävissä. Hänen hengentuotteensa painivat samassa mutasarjassa ”Nalle” Wahlroosin kanssa. Sarasvuon mielestä töitä pitäisi tehdä aina vain enemmän. Muuten meidät hukka perii. Ja jotta työ varmasti maittaisi, niin sosiaaliturvaa tulisi heikentää. Siis turvaverkot pois, jotta ihmisten olisi pakko suostua millaisiin työehtoihin hyvänsä.

Hän myös laittaisi lapset ja nuoret töihin vaikka muutaman euron palkalla. Olisihan se toki kansainvälistä meininkiä, kun täälläkin lapset tekisivät töitä puoli-ilmaiseksi aasialaiseen tapaan. Töissä tulee hiki ja likaantuu, ja se vaatii peseytymistä. Liiallisen suihkussa läträämisen hillitsemiseksi Sarasvuon mielestä suihkujen tulisi toimia poleteilla, jotka lapset itse maksaisivat. Voiko tuollaista ihan tavallinen pulliainen keksiäkään? Tuskin. Siihen vaaditaan normaalia suurempaa kykyä löytää oma sisäinen sankarinsa.

En tiedä kuinka hyvin Sarasvuo tuntee suomalaista työlainsäädäntöä, mutta epäilen ettei kovin hyvin, koska hänen mielestään työsuhteen solmiminen on tehty liian vaaralliseksi ja sitovaksi. Tuollainen väite on täyttä puppua. Suomessa työntekijöiden irtisanominen on helppoa ja halpaa verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin valtioihin. Duunarista pääsee aina eroon. Sarasvuolaisessa Suomessa tehtäisiin siis ankarasti töitä kehdosta hautaan ilman hankalia lakien ja sopimusten rajoitteita. Helle teettää kaikenlaista.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikesta huolimatta Kataisen-Arhinmäen hallitus korostaa lisääntyvän työnteon merkitystä eliehtona hyvinvoinnillemme. Siis
heidän mukaan hommia on tehtävä entistä enemmän.