Katselinpa tuossa aamutuimaan eilisen A-zoomin, jossa mukana oli koskilainen Teuvo Nieminen töitä etsimässä. Täytyy sanoa, että Teuvo esiintyi ohjelmassa ihan mallikkaasti. Samaa ei voi sanoa työministeri Tarja Cronbergista. Arvon ministeriä kuunnellessa näinkin rauhallisen miehen ärsytyskynnys ylittyi ja pulssini kohosi hänen ladellessaan taas samoja vanhoja latteuksia. Mahtaako ministeri muuta osatakaan? Ministerin mukaan lähivuosina on taas kerran odotettavissa huikea työvoimapula. Hän toisteli myös samaa mantraa, kuin hallituskumppaninsa Keskusta ja Kokoomus työssäoloaikojen pidentämisestä perustellen sitä sukupolvien välisellä oikeudenmukaisuuskysymyksellä. Siis vanhoja ei saisi päästää eläkkeelle, jotta nuoret saavat olla työttömänä tai parhaassa tapauksessa pätkätöissä. Varmaan ihan toimivaa logiikkaa, ainakin tuolta vihreästä norsunluutornista katsottuna.
Vihreät näyttävät olevan kyllä melkoisia Hannu Hanhia. Tekevät he mitä vain, niin aina gallupeissa kannatus nousee. Se on kyllä kummallista, koska Vihreiden tekosilla hallituksessa on melko vähän yhteistä heidän julistamansa sanoman kanssa. Tosin sen sanomankin laita on vähän niin ja näin, lähinnä ympäripyöreää hyvää ja kivaa kaikille ympäristösuolalla maustettuna. Ei ole vaikea veikata, että hallituskipeydessään he vielä taipuvat ydinvoiman lisärakentamiseenkin pienen kiukuttelun jälkeen. Kauas on kuljettu Koijärveltä. Kuinkahan pitkälle vanha hyvä mielikuva kantaa, ennen kuin äänestäjät heräävät todellisuuteen ja vihreä raikkaus paljastuu valtakabinettien ummehtuneisuudeksi?
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Hannu Hanhet
Lähettänyt HooAsikainen klo 07:44 0 kommenttia
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Järki voitti eläkeikäkiistassa
Päivä alkoi positiivisten uutisten merkeissä.
Maamme hallituksesta on viimein löytynyt pieni pilkahdus järjen valoa. Hallitus päätti perääntyä aikeissaan muuttaa eläkeikää. Syynä on mitä ilmeisimmin kansalaisten ja ammattijärjestöjen jyrkkä vastustus. Eläkeiän korotusta vastustavaan adressiin kertyi hetkessä toistasataatuhatta allekirjoitusta ja erilaisia hanketta vastustavia toimia ja tapahtumia oli suunnitteilla. Myös täällä Valkeakoskella piti lauantaina järjestää Koiton aukiolla tapahtuma, jossa paikalla olisi ollut mm. useita kansanedustajia. Nyt kun hallitus perääntyi, niin tuo tilaisuuskin on peruutettu. Mahtoikohan tuo suunnittelemamme tilaisuus olla viimeinen niitti hallituksen eläkehaihattelujen arkussa? Ehkä ei, mutta nyt on selkeästi nähtävissä se, että kansalaiset voivat vaikuttaa päätöksiin kun isolla joukolla ollaan liikkeellä.
Hallitusohjelmassa todetaan, että ”työeläkkeitä koskevat asiat valmistellaan yhteistyössä keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa”. Nyt Vanhanen ja kumppanit yrittivät toimia vastoin omaa ohjelmaansa ylimielisesti käskien ja komentaen. On järjetöntä sivuuttaa valtaosaa kansasta edustavat työmarkkinajärjestöt työelämään keskeisesti liittyvissä asioissa. Sillä tavoin vain vastakkainasettelu kansan ja eliitin välillä syvenee, vaikka toinen johtavista hallituspuolueista väittikin taannoin sen olevan ohi.
Lähettänyt HooAsikainen klo 11:34 0 kommenttia
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Naistenpäivä
Kaikille naisille oikein hyvää Kansainvälistä Naistenpäivää!
Koska oletettavasti kaikki eivät tiedä tuon päivän historiaa, niin kerrottakoon se nyt tässä lyhyesti.
Alkunsa tuo päivä sai Yhdysvalloista 1857 New Yorkissa olleesta naisten tekstiilitehtaan lakosta.
Ensimmäistä Yhdysvaltain kansallista naistenpäivää vietettiin 28.2.1909. Vuoteen 1913 asti päivää vietettiin helmikuun viimeisenä sunnuntaina.
Eurooppaan juhlapäivä saapui Sosialistisen Internationaalin naisten toisessa konferenssissa Kööpenhaminassa 1910. Kokouksessa oli mukana myös suomalaisia naisia.
Tuon kokouksen päätöksen perusteella Kansainvälistä Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran Yhdysvaltain lisäksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä noin miljoonan naisen voimin 19. maaliskuuta 1911.
YK:n Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty 8. maaliskuuta vuodesta 1975 alkaen, joka oli samalla myös Kansainvälinen naisten vuosi.
Ja vielä loppukevennyksenä, että kyllä me miehetkin ansaitsisimme oman päivän;)
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:15 1 kommenttia
lauantai 7. maaliskuuta 2009
Nimimerkillä lokaa
Netin keskustelupalstat ovat mielenkiintoisia. Seuraan joitakin niitä säännöllisesti, ja toisinaan myös osallistun keskusteluun. Periaatteenani olen pitänyt sitä, että kun jotain kirjoitan, niin teen sen omalla nimelläni. Hyvin harva toimii noin, ja niistäkin aika näyttää olevan vasuri. Useimmat kirjoittajat esiintyvät nimimerkin suojissa.
Monen nimimerkin takaa kirjoittavasta käy ilmi, että heillä on selkeästi todellista tietoa kunnan päätöksenteosta ja taustoista. Saattavat olla itsekin päättäjiä. Mitä he pelkäävät? Vai kokevatko he omat mielipiteensä hävettäviksi? Toisinaan harmittaa runsaasti vähäistä enemmässä määrin, että en voi käyttää nimimerkkiä, kun nimelläni olen sanonut kirjoittavani. Nyt on sellainen hetki.
On niin äärettömän helppoa heitellä kaikenlaista soopaa ja ilkeilyjä tuntemattomana, ja niihin minun sitten pitää yrittää omalla nimellä vastata. Melko reilua!
En kuulu Mauno Koiviston suuriin ihailijoihin, mutta joskus hän on sanonut, ettei kannata provosoitua kun provosoidaan. Pitää yrittää pitää mielessä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 18:19 1 kommenttia
torstai 5. maaliskuuta 2009
Eläkkeelle
On se vain merkillistä tuo jahkaaminen suomalaisten ”liian varhaisesta” eläköitymisestä.
Tuollainen ”sen itsensä” jauhanta alkaa jo tosiaan kyrsimään, onhan tuota samaa virttä veisattu jo ainakin 15 vuotta. Monia toimenpiteitä on tuona aikana tehty ”eläkepommin” purkamiseksi. Ongelmaa ei ole. Monelta asiantuntevalta taholta on vakuutettu, että eläkejärjestelmän rahoitus on kunnossa. Ja nyt sitten hallitus haluaa nostaa eläkeikää. Jos pääministerin päähän pälkähtää tuollaisia ajatuksia hiihtolenkillä, niin kannattaa vastaisuudessa jättää sukset navetan nurkalle. Myös äänestäjien kannattaa vastaisuudessa antaa äänensä vähemmän ladulla viihtyvälle henkilölle, suksien suhinassa kun saattaa alkaa kuvittelemaan kaikkien ihmisten olevan yhtä viriilissä kunnossa.
Kuusikymppinen vuorotöitä tehnyt ihminen ei taatusti ole yhtä vetreässä kunnossa kuin toimiston paperitiikerit. Töissä on eroja. Huomiota kannattaisi kiinnittää siihen, miksi työssä ei jakseta pidempään. Työelämässä lienee jotain vikaa, koska ihmiset uupuvat, sairastuvat ja palavat loppuun. Pitää myös muistaa, että nykyinen eläkeikä on joustava. Eläkkeelle voi jäädä 63-vuotiaana, mutta jos on haluja ja jaksaa, niin työtä voi tehdä pidempäänkin.
Ainoa joka eläkkeelle välittömästi joutaisi on maamme hallitus.
Lähettänyt HooAsikainen klo 11:15 0 kommenttia
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Leppälän putkiremontti
Leppälän koulun putkiremontti on tehtävä riippumatta siitä, säilyykö siellä koulu vai ei. Kiinteistö on kaupungin, eikä ole mitään järkeä jättää remonttia tekemättä. Sehän tarkoittaisi kiinteistön tahallista pilaamista home- ym. vaurioiden muodossa.
Tänään Valkeakosken Sanomissa esitetty arvio, 200 000 euroa, remontin hinnasta tuntuu käsittämättömän suurelta. Ettei vain olisi lipsahtanut yksi nolla liikaa, tai sitten hinta on tarkoituksella koulun lopetuspuuhia ajatellen arvioitu noin suureksi.
En tiedä putkimiesten palkkoja, mutta arvelisin niiden olevan kaikkine sivukuluineen jossain 50 000 euron tietämillä vuodessa. Silloin neljä miestä voisi tehdä työtä kokonaisen vuoden. Tuohon remonttiin riittänee kuitenkin muutama viikko. Toki materiaaleilla on oma hintansa, mutta en usko niidenkään sentään ihan mahdottomia maksavan. Vertailun vuoksi vielä, että tuolla samalla summalla voi rakentaa kokonaisen omakotitalon. Oli oikea summa mikä hyvänsä, niin remontti on joka tapauksessa tehtävä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:05 1 kommenttia
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Aikalisä
Kaupunginhallitus päätti eilen yksimielisesti käyttää otto-oikeuttaan Sointulan koulun lakkautusasiassa. Hallitus ei kuitenkaan päättänyt asiasta sen enempää, vaan ratkaisu koulun tulevaisuudesta tehdään myöhemmin. Olisin halunnut, että hallitus olisi jo nyt päätynyt säilyttämään koulun, mutta parempi näinkin. Nyt asiassa on ainakin saatu aikalisä.
Kyllä nyt vihdoinkin pitäisi käydä todellinen arvokeskustelu siitä, mitä toimintoja ja minkälaisina ne haluamme pitää yllä. Juustohöylällä emme voi enää säästöjä hakea. Arvokeskustelulle tulee varata riittävästi aikaa, se ei käy parissa tunnissa, hyvä jos parissa päivässä. Sittenkin on melkoisen epävarmaa edes jonkinlaisen yksimielisyyden löytyminen. Ajat ovat ankeat ja huononemaan päin, joten inhottavia ratkaisuja joudutaan tekemään. Pitää ratkaista, mistä ja miten säästetään ja eritoten sitä pitää pohtia, mistä saamme lisää tuloja.
Minä en halua koskea kouluverkkoon, koska sillä tavoin saatavat mahdolliset säästöt ovat kuitenkin melko mitättömiä ja pitkällä tähtäimellä saattavat jäädä täysin olemattomiksi. En näe myöskään mahdollisuuksia leikata sosiaali- ja terveystoimesta, koska se on sitä kunnan välttämätöntä perustoimintaa. Vaihtoehtoja jää aika vähän.
Vasureiden lauantaisesta tilaisuudesta Sointulassa ei ilmeisestikään kaikki olleet suinkaan ilahtuneita. Vasurit eivät halua omia koulujen puolustamista yksinoikeudekseen. Päinvastoin, siihen tarvitaan kaikkia. Emme ole kateellisia ja katkeria, jos muutkin puolueet alkavat puuhailemaan asian tiimoilla. Nyt olisi mahdollisuus seistä vaalilupausten takana, ettei sitten tarvitsisi selitellä, kiemurrella ja kiukutella. Luottamus äänestäjien lyhyeen muistiin lienee noilla takinkääntäjillä edelleen vankka. Ei ehkä syyttä, mutta pettymys saattaa silti tulla vastaan. Ehkä ikuisesti eivät pelkät mukavat puheet piisaa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 09:57 0 kommenttia
