Kaksi koulupäivää takana, edessä enää melkein vuosi. Eilen siis aloitin opiskelun saadakseni varastomiehen ammatin. Ensimmäinen päivä oli sellainen kevyt vajaan kolmen tunnin rupeama, jossa lähinnä käytiin läpi tulevan koulutuksen sisältöä ja käytännön asioita. Tänään sitten päästiinkin jo varsinaiseen asiaan oppimaan varastoinnin salaisuuksia. Tästä se lähtee.
Teoriajakson jälkeen on edessä kesän mittainen työharjoittelu, kunhan ensin löydän harjoittelupaikan jostakin. Luulisi toisaalta ilmaisen työvoiman työnantajille kelpaavan. Hyviä vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Koulu alkoi
Lähettänyt HooAsikainen klo 15:04 1 kommenttia
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Perspelinpolitiikkaa
Perssuomalaisten pomo, Timo Soini, ilmoitti lähtevänsä EU-ehdokkaaksi. Sinänsä mielenkiintoinen takinkääntö, koska hän kertoi tammikuussa, ettei lähde ehdokkaaksi. Saahan toki mieltään muuttaa, eikä siinä ole mitään pahaa tai moitittavaakaan, mutta nyt väkisinkin tulee mieleen ajatus persujen matematiikkajaoston vaalipelistä. Soini halunnee varmistaa, että Perussuomalaiset saavat vähintäänkin sen toisen paikan kristillisten ja persujen vaaliliitolle gallupeissa luvatuista kahdesta paikasta. Noinhan se varmistuu. Siinä sitä on äänestäjällä miettimistä, kun antaa äänensä kristilliselle humanistille, niin samalla tuleekin tukeneeksi kiivasta änkyrärasistia. Tuli ja vesi liitossa, tai sitten ei. Pelin politiikka vaalimatematiikalla höystettynä menee periaatteiden edelle. Sellaisia seteliselkärankaisia nuo Vennamon jälkeläiset ovat.
Timo Soini tulee todennäköisesti valituksi, ainakin julkisuudessa, vihaamaansa EU-parlamenttiin. Veikkaanpa, että hän istuu siellä jonkin aikaa ja sitten ilmoittaa palaavansa Suomen eduskuntaan. Se saattaa joidenkin mielestä näyttää äänestäjien pettämiseltä, ja sitähän se pitkälti onkin.
Soinihan ilmoitti myös haluavansa jatkaa puolueensa puheenjohtajana ja pyrkivänsä Suomen eduskuntaan 2011 vaaleissa. Eihän tuota muuten voi tulkita, kuin että Soini pelaa karismallaan äänestäjien kustannuksella mautonta peliä, jossa hän itse voi valita pallinsa, josta nostaa hyvää palkkaa.
Soini siis istunee EU-parlamentissa hetken ja palaa sitten takaisin Suomeen puhumaan mukavia.
Hänen paikalleen EU:ssa istunee Veltto Virtanen. Siinä sitä onkin muilla euroedustajilla hämmästelemistä, kun Veltto aukaisee sanaisen arkkunsa. Siinä ei auta edes tulkit, kun me suomalaisetkaan emme yleensä ymmärrä hänen sekavia puheitaan.
Lähettänyt HooAsikainen klo 18:10 0 kommenttia
torstai 26. maaliskuuta 2009
Lakupiiput pelastuivat
Tupakkalakityöryhmä joulukuisessa esityksessään olisi halunnut kieltää lakritsipiiput, mutta onneksi peruspalveluministeri Risikko poisti tuon kohdan työryhmän esityksestä. Samoin poistettiin kohta, jossa haluttiin kieltää vesipiiput, tupakoinnin näyttäminen televisiossa ja elokuvissa sekä tupakointi sairaaloiden piha-alueilla. Hivenen järjenvaloa pilkahtelee sentään jossain, etteivät kiilusilmäiset terveysfasistit tupakoinnin vastaisessa kiihkoilussaan saa aivan kaikkia älyttömyyksiä läpi. Aika paljon kuitenkin on muuttumassa työryhmän esityksen mukaisesti. Tupakkatuotteet eivät saa tulevaisuudessa olla esillä myymälöissä, automaattimyynti kielletään ja tupakoida ei saisi paikoissa, joissa lapset ja nuoret oleskelevat. Mitähän sellaisia paikkoja ei ole, jossa lapset ja nuoret eivät oleskele? Ahtaasti tulkittuna se voisi tarkoittaa kaikkia katuja, teitä, toreja ym. Ei oikein kykene edes suuttumaan, koska tämä touhu menee niin naurettavaksi. Vaikka eivät nuo puuhastelut paljoa nauratakaan. Se on varmaa, että en taatusti edes harkitse tupakoinnin lopettamista, niin kauan kuin tuollaiset hurmioituneet natsa-natsit saavat mietinnöissään tehtyä tupakoitsijoista pahimman laatuisia rikollisia. Lopettakaa turha vouhkaaminen ja hankkikaa elämä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 12:32 0 kommenttia
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Kouluun
Tänään ehtoopäivällä soittelin kysyäkseni, josko olisin päässyt hakemaani koulutukseen ja vastaus tiedusteluuni oli myönteinen. Olin tuosta tiedosta varsin ilahtunut, väittäisinpä jopa isommalti liioittelematta, että varsin suuresti ilahtunut.
Hain tässä taannoin logistiikka / varastoalan koulutukseen, ja jo siitä olin tyytyväinen, että pääsin haastateltavaksi monien hakijoiden joukosta. Hakijoita oli tiettävästi noin 80 ja koulutukseen otetaan 14. En tiedä, mutta arvelisin haastatteluun kutsutun noin puolet hakijoista. Nyt siis selvisin myös haastattelukarsinnasta kunnialla ja pääsin kouluun. Arvella toki voi, painoiko valintakriteereissä enemmän säälittävyys, kuin vakuuttava kirjallinen ja suullinen esiintyminen. Voi olla ettei kummatkaan, vaan pikemminkin se, että minulla ei ole entuudestaan mitään tutkintoa mistään ammatista. Kaltaisiani keski-ikäisiä, käytännössä ammattitaidottomia ukkoja, on teollisuudesta potkittu pihalle pilvin pimein viime aikoina.
Silloin nuorena miehenä, kun kouluja olisi pitänyt käydä, niin sellainen ei kiinnostanut. Silloin pääsi töihin, jos oli työhaluja. Nyt on ajat toiset. Vaikka mitä osaisi, niin töihin on turha hakea ilman todistusta pätevyydestä. Nyt on edessä vuoden istuminen koulun penkillä. Isona minusta siis tulee varastomies. Toivottavasti joku sitten vuoden päästä tarvitsee rautaista varastoalan ammattilaista.
Lähettänyt HooAsikainen klo 18:27 2 kommenttia
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Tavasetakuu pöydälle
Ajattelin eilisen kaupunginhallituksen kokouksen sujuvan nopeasti, koska listalla ei ollut mielestäni mitään vallan järisyttäviä ja suuria intohimoja herättäviä asioita. Niin vain silti vierähti kolme ja puoli tuntia. Asiaa ja sanottavaa kollegoilla piisasi vähintäänkin kiitettävästi. On toki hyvä asioita pohtia perusteellisesti ja monelta kantilta. Silti on hetkittäin mieleeni hiipinyt epäilys siitä, että tuovatko kaikki käytetyt puheenvuorot minkäänlaista lisäarvoa käsiteltävään asiaan.
Vajaa vuosi sitten valtuusto kieltäytyi Tavase-lainan takauksesta. Nyt tuo ”väärä” päätös oli tuotu hallituksen käsittelyyn ja myöhemmin valtuustolle esitettäväksi ilmeisenä toiveena ”oikean” päätöksen aikaansaaminen. Esitin päätösehdotuksen hylkäystä, mutta en saanut kannatusta. Hallitus päätyi kuitenkin jättämään asian pöydälle. Minulle se nyt oli se ja sama, koska asian uudelleen esille tullessa esitän uudelleen päätösehdotuksen hylkäämistä. Valtuustohan asian lopullisesti ratkaisee, enkä lähtisi vetoa lyömään lopputuloksesta. Epävarma lopputulos valtuustossa oli kaiketi se oikea syy pöydälle jättöön, koska näin jää aikaa epävarmojen valtuutettujen pehmittämiseen tavaselle suopeiksi.
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:45 0 kommenttia
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Purkupuuhia
Paikallislehtemme kertoi tänään Roukontien autiotalojen purkamisesta. Hyvä että puretaan, sillä eivät ne ainakaan kaunista ympäristöä. Purkamisen hoitaa ja maksaa tonttien omistajat, joiden tarkoitus on aikanaan rakentaa tilalle kerrostaloja. Viime syksynä purettiin pois myös Urheilukadun varrella olleet talot. Niiden purun kustansi kaupunki. Käytäntö on ollut, että rakennusten purkukustannuksista vastaa se, joka tontille aikoo uutta rakentaa. Noinhan asia meni Roukontiellä, mutta poikkeuksellisesti Urheilukadulla näin ei tehty, vaan purkukustannukset lankesivat veronmaksajille. Asiasta päätettiin viime lokakuussa valtuustossa äänestyksen jälkeen numeroin 28 – 15. En kannattanut 200 000 euron tuhlausta tuohon purkuhankkeeseen, joka olisi kuulunut tulevan rakennuttajan maksettavaksi. Nyt, muutamia kuukausia tuon tuhlauspäätöksen jälkeen, kaupungin hallintokuntien pitää vimmaisesti säästää. Esimerkiksi päivähoidon pitäisi säästää tänä vuonna 157 000 euroa ja sitä säästöä aiotaan repiä mm. päiväkotien tarvikkeiden ostoista luopumalla. Milloinkohan opitaan hivenen vastuullisempaa rahankäyttöä? Tuollaisia, ilmeisesti jonkun ahaa-elämykseen perustuvia, ylimääräisiä menoja näyttää olevan joka vuosi, ja kummallista kyllä, valtuuston enemmistö ne näyttää hyväksyvän. Mitähän tänä vuonna saamme eteemme?
Lähettänyt HooAsikainen klo 09:05 1 kommenttia
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Hannu Hanhet
Katselinpa tuossa aamutuimaan eilisen A-zoomin, jossa mukana oli koskilainen Teuvo Nieminen töitä etsimässä. Täytyy sanoa, että Teuvo esiintyi ohjelmassa ihan mallikkaasti. Samaa ei voi sanoa työministeri Tarja Cronbergista. Arvon ministeriä kuunnellessa näinkin rauhallisen miehen ärsytyskynnys ylittyi ja pulssini kohosi hänen ladellessaan taas samoja vanhoja latteuksia. Mahtaako ministeri muuta osatakaan? Ministerin mukaan lähivuosina on taas kerran odotettavissa huikea työvoimapula. Hän toisteli myös samaa mantraa, kuin hallituskumppaninsa Keskusta ja Kokoomus työssäoloaikojen pidentämisestä perustellen sitä sukupolvien välisellä oikeudenmukaisuuskysymyksellä. Siis vanhoja ei saisi päästää eläkkeelle, jotta nuoret saavat olla työttömänä tai parhaassa tapauksessa pätkätöissä. Varmaan ihan toimivaa logiikkaa, ainakin tuolta vihreästä norsunluutornista katsottuna.
Vihreät näyttävät olevan kyllä melkoisia Hannu Hanhia. Tekevät he mitä vain, niin aina gallupeissa kannatus nousee. Se on kyllä kummallista, koska Vihreiden tekosilla hallituksessa on melko vähän yhteistä heidän julistamansa sanoman kanssa. Tosin sen sanomankin laita on vähän niin ja näin, lähinnä ympäripyöreää hyvää ja kivaa kaikille ympäristösuolalla maustettuna. Ei ole vaikea veikata, että hallituskipeydessään he vielä taipuvat ydinvoiman lisärakentamiseenkin pienen kiukuttelun jälkeen. Kauas on kuljettu Koijärveltä. Kuinkahan pitkälle vanha hyvä mielikuva kantaa, ennen kuin äänestäjät heräävät todellisuuteen ja vihreä raikkaus paljastuu valtakabinettien ummehtuneisuudeksi?
Lähettänyt HooAsikainen klo 07:44 0 kommenttia
