lauantai 30. huhtikuuta 2011

Hauskaa vappua!

Hauskaa vappua kaikille. Vappu on työväen juhla, joten siis kaikki työväki ja persaukiset huomenna liikkeelle. Kirjoitukset tänne blogiini on nyt jääneet hiukka vähiin, mutta se on vain väliaikaista. Lisää viisaita sanoja kirjoittelen vastaisuudessa kyllä tälle palstalle kunhan taas aika koittaa. Toivottavasti armaat lukijat jaksatte odottaa. Ei mene varmaankaan kauaa. Juhlitaan vappua sitä ennen.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kiitos tukijoilleni

Suuri kiitos kaikille tukijoilleni. Tuloksessa ei ole kehumista, mutta se tehtiin mihin kyettiin käytettävissä olleilla resursseilla. Ennen kaikkea rahaa olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän jotta olisi voitu mainostaa näkyvämmin. Mainonnalla kuitenkin on yllättävän suuri merkitys. Olen tietenkin pettynyt omaan kasvamatta jääneeseen äänisaaliiseeni, mutta ennen kaikkea olen pettynyt Vasemmistoliiton yhden paikan menetykseen Pirkanmaalla. Se on harmittava juttu. Nyt pitää miettiä uusia kuvioita. Kansa on puhunut ja sen mukaisesti nyt on elettävä. Perussuomalaiset nappasivat jättipotin ja nyt heillä on lupausten lunastamisen aika. Aikanaan selviää muuttuuko mikään, vai pettyykö kansa noihin ”muutoksen” tekijöihin. Huonosta tuloksesta huolimatta jatkan työtä vasemmistolaisten periaatteiden mukaisesti ja toivon jaksamista myös muille puurtamisessa vähäosaisten puolesta kohti parempaa ja tasa-arvoisempaa Suomea. Kiitos kaikille kamppailussa mukana olleille, työ jatkuu ja voittokin vielä tulee.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Äänestämään

Tänään on tärkeä päivä. Tärkeää ei ole se kenestä tulee pääministeri, koska pääministeriä ei tänään valita. Tärkeää on millaisen eduskunnan saamme ja mitä päätöksiä se tekee. Lyödäänkö eteemme rankat leikkauslistat, eläkeiän nosto tai vaikkapa nato-jäsenyys, riippuu siitä kuinka vahva Kokoomus ja muut porvaripuolueet ovat. Noista asioistahan nuo valtapuolueet ovat ennen vaaleja olleet hiljaa, mutta huomenna tilanne voi olla toinen. Suomen suuntaa on muutettava ja tänään se on mahdollista. Työntekijöiden, työttömien ja kaikkien pienituloisten on syytä käydä äänestämässä mikäli haluamme hyväosaisten paapomisen sijaan tasa-arvoisemman Suomen. Köyhyys voidaan poistaa, työllisyyttä parantaa, verotus voidaan muuttaa oikeudenmukaisemmaksi ja lapsista ja vanhuksista voidaan pitää parempaa huolta. Äänet Vasemmistoliitolle, esimerkiksi numerolle 22, niin nuo tavoitteet ovat hivenen lähempänä toteutumista. Nukkuvan ei kannata valittaa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Satusetiä

Lehtien vaalimainoksia katsellessa selviää kyllä hyvin miksi niin monet kansalaiset ovat kyllästyneitä politiikkaan ja poliitikkoihin ja sanovat kaikkien lupaavan hyvää ja kaunista, mutta unohtavan lupauksensa heti vaalien jälkeen. Otanpa esimerkiksi erään Keskustan kansanedustajan, joka ilmoituksessaan kertoo nyt vastustavansa energiaveron korotuksia ja haluavansa eläkeindeksiin korjauksen. Tuo samainen kansanedustaja oli taannoin korottamassa energiaveroa. Samoin hän ja edustamansa puolue on vastustanut Vasemmistoliiton tekemiä eläkeindeksin korjausesityksiä. Samantapaisia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Ilmeisesti nuo veijarit luottavat siihen, että kansalaiset seuraavat nykyisin niin kovin pinnallisesti politiikkaa, ja silloin voi kertoilla vaikka satuja äänien toivossa. Äänestäjien kannattaakin mainosten mukavien lupausten sijaan katsoa viimeisen neljän vuoden aikana tehtyjä tekoja. Ne kertovat totuuden. Vasemmistoliitto kestää tuon tarkastelun.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kunnille menokatto?

Keskustalainen pääministeri Kiviniemi ehdotti jokin aika sitten kunnille menokattoa. En tiedä tarkkaan, mitä ministeri tuolla tarkoittaa, mutta nopeasti ajatellen tuollainen ehdotus ei tunnu kovin toteuttamiskelpoiselta. Kuntien menoista noin puolet vie sosiaali- ja terveystoimi ja toiseksi eniten koulut ja päiväkodit. Noiden kulujen jälkeen aika vähän jää enää katujen, teiden ja rakennusten ylläpitoon, kirjastoihin ja liikuntapaikkoihin. Ihmisten hoito ja hoiva, koulut ja päiväkodit ovat kaikki sellaisia palveluita jotka yksinkertaisesti kuntien on hoidettava. Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve kasvaa ja sille eivät kunnat voi mitään. Palveluja on tarjottava. En tiedä miten käytännössä Kiviniemen ehdottama menokatto toteutettaisiin, ja olisiko se edes mahdollista. Jos se kuitenkin toteutettaisiin, niin en voi olla pelkäämättä sen johtavan välttämättömien palveluiden heikkenemiseen sosiaali- ja terveystoimessa, opetuksessa ja päivähoidossa. Ehdotus menokatosta on myös sikäli kyseenalainen, että se sotii kuntien itsemääräämisoikeutta vastaan.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Mari väärässä

Tv-mainoksessa Keskustan Mari Kiviniemi väittää eduskuntavaaleja pääministerivaaleiksi. Mari on väärässä. Nyt äänestetään eduskunnan kokoonpanosta, ei pääministeristä. Koska pääministeri ei yksinään tee päätöksiä, niin on likimain samantekevää kuka on pääministeri. Eduskunnan kokoonpano on ratkaiseva. Sen perusteella valitaan hallitus, myös pääministeri, ja sen mukaisesti tehdään päätöksiä ja säädetään lakeja. Keskusta ja muut suuret puolueet halunnevat tuolla henkilöiden esiin nostolla ja pääministerivaalihöpinällä peittää asiakysymykset. Olisi hienoa jos Keskusta toteuttaisi väitettään asialinjalla olosta myös omassa mainonnassaan.

Työn verotusta

Vielä vähäsen verotuksesta. Porvaripuolueet ja vihreät perustelevat arvonlisäveron korotushalujaan sillä, että verotuksen painopistettä pitää siirtää työn verotuksesta kulutuksen verotukseen. Tuollainen perustelu on melko kestämätön. Arvonlisävero kohdistuu myös työhön ja monelle yksin- ja pienyrittäjälle se on myrkkyä. On paljon yrittäjiä joiden tulot muodostuvat nimenomaan työstä, esimerkiksi siivous-, palvelu- ja rakennusalalla. Jos arvonlisäveroa korotetaan, on selvää että he eivät voi siirtää korotusta kokonaisuudessaan hintoihin. Jos siirtävät, saattavat työt vähentyä. Kokoomusta ja muita yrittäjäpuolueina itseään mainostavia ei siten näytä pienyrittäjien toimeentulo kiinnostavan. Arvonlisävero on muutenkin varsin epäoikeudenmukainen koska se on tasavero. Jokaisen on pakko ostaa ruokaa, vaatteita ym. välttämätöntä. Pienituloisella menee kaikki tulot tuohon Vihreiden kammoksumaan ”kulutukseen” ja siten köyhä maksaa suhteessa enemmän veroja kuin hyvätuloinen. Ei arvonlisäveron korotukselle.