keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kermaa kuorimaan

Eduskunta hyväksyi äänestyksen jälkeen uuden postilain, joka avaa postipalvelut kilpailulle EU:n vaatimusten mukaisesti. Ei ole vaikea ennustaa sen johtavan kermankuorintaan yksityisten jakeluyhtiöiden päästessä toimimaan vain parhailla ja tiheimmin asutuilla paikkakunnilla. Lakiin olisi pitänyt kirjata kaikille toimijoille yleispalveluvelvoite hoitaa jakelu viisipäiväisesti koko maassa. Tuon velvoitteen puuttuessa Itellan tehtäväksi jää sitten hoitaa ne heikommin kannattavat alueet. Seurauksena on Itellan toimintamahdollisuuksien ja haja-asutusalueiden palveluiden heikkeneminen. Itellan lienee pakko korottaa hintojaan, tai sitten valtion tulee osoittaa Itellalle varoja toiminnan ja hyvän palvelutason mahdollistamiseksi. Lakimuutos pohjautuu EU-direktiiviin, mutta Suomessa sitä perinteiseen tapaan tulkitaan aivan tarpeettoman ahtaasti. Miksi ihmeessä meidän tarvitsee joka asiassa leikkiä EU:n mallioppilasta? Joskus olisi hyvä toimia oman maan ja omien kansalaisten etujen mukaisesti. Brysselin nöyristelyn lisäksi porvarihallitukselle tuntuu olevan tärkeämpää ideologisista syistä yksityistää ja kilpailuttaa kaikki mahdollinen seurauksista piittaamatta. Ideologian sijaan joskus voisi käyttää järkeäkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni hoo pitää joitakin huonoja
asioita itsestään selvyytenä. Aikahan sen vasta näyttää.

Anonyymi kirjoitti...

"Mielestäni hoo pitää ..."

Eipä siinä kovin suurta ennustajaa tarvita toteamaan, että sijoittajat edellyttävät maksimaalista tuottoa sijoituksilleen.
Se on sitä markkinaliberalismia, jossa ihmisten palvelutarpeet ovat alistettu pelkästään voiton maksimoinnille. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

"Aikahan sen vasta näyttää."

Voihan asioihin tietysti suhtautua noin fatalistisestikin.
Se olisi vähän samaa kuin tietäisi suurella todennäköisyydellä, että maanjäristys on tulossa, mutta ei varautuisi siihen mitenkään, sillä "aikahan sen vasta näyttää".