Kemianliitto valitsi tänään liittosihteerikseen Hannu Siltalan. Hän siirtyy Kemianliittoon Rautatieläisten liitosta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2002.
Suuresti kunnioitetun puolustusministerimme taannoin lausumia sanoja mukaellen:
Tässä on kolme hyvää syytä tyytyväisyyteen, valinta on hyvä, hyvä ja hyvä.
Hän on hyvä valinta siksi, että hänellä on kokemusta työelämästä ja myös opintoja takanaan.
Hän on hyvä valinta siksikin, että Kemianliiton ulkopuolelta tulleena hän pystynee rauhoittamaan Kemianliiton vasemmistoryhmän tilanteen ja saattamaan ryhmän toiminnan normaaleille raiteille, nousuun karvaan vaalitappion jälkeen.
Liiton vas.ryhmän tilannetta on jo muutaman vuoden ajan rasittanut liittosihteerin henkilöön liittyvä riitely, ja tämähän ei ole voinut olla vaikuttamatta liittovaalien lopputulokseen.
Uskon, ja ennen kaikkea toivon, että se aika nyt on ohi ja että tästä päivästä lähtien päästään tekemään töitä tosissaan ja pohtimaan oikeita asioita ilman henkilörasitteita.
Vasemmistolla on hyvät perinteet keskinäisestä kinastelusta ja kissanhännänvedosta.
Riitelyn me taidamme suvereenisti, ellemme ole peräti Suomen mestareita siinä asiassa.
Tällainen meno on pänninyt minua ja varmasti monia muitakin suunnattomasti.
Olisi jo aika oppia yhteistoimintaa, jos haluamme olla olemassa vastaisuudessakin merkittävänä ryhmänä ja vaikuttaa asioihin.
Nostan hattua vielä tähän päivään saakka toimineelle liittosihteerille, Seppo Wikströmille, paitsi hyvästä työstä, myös siitä, että hän jättäytyi kisasta pois. Hienosti toimittu koko ryhmän edun kannalta.
Tästä lähdetään eteenpäin. Neljän vuoden päästä Kemianliiton vasemmistoryhmä voittaa vaalit, ja vieläpä suurin numeroin.
torstai 22. toukokuuta 2008
Hyvä valinta
Lähettänyt HooAsikainen klo 14:17 1 kommenttia
tiistai 20. toukokuuta 2008
Hyvä valtuusto
Valtuusto osoitti eilen viisautta ja selkärankaa päättäessään olla sitoutumatta vastatakaukseen Tavase Oy:n lainaan. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen numeroin 22 – 20 yhden äänestäessä tyhjää. Viisas päätös, Valkeakoski ei tarvitse Tavasea. Se on kallis, haitallinen ympäristölle, eikä ole varmaa tuottaako se edes kovin kummoista vettä.
Hylkäysehdotuksen teki Esko Laakso (vas) ja kannatti Markku Alanko (kok). Hylkäysehdotuksen puolesta äänesti koko Vasemmistoliiton ryhmä, sitoutumattomat ja porvareista suuri osa.
Olin yllättynyt äänestystuloksesta. Ei ole tapahtunut kovin usein, että hallituksen esitys kaatuu. Olisiko valtuuston enemmistö ryhdistäytymässä, vai vaikuttaako tulevat vaalit?
Tavasen tekopohjavesihankkeesta irtautumisesta tehtiin myös valtuustoaloite, jonka ensimmäinen allekirjoittaja on Markku Alanko. Vasemmistoliiton ryhmä on ilolla aloitteen takana.
Mielenkiintoista nähdä sitten aikanaan johtaako aloite toivottuun tulokseen.
Varmaa lienee, että voimakasta lobbausta Tavase-hankkeessa pysymiseksi tulee tapahtumaan.
Mukavaa, että asiat sujuvat joskus kuten pitääkin.
Lähettänyt HooAsikainen klo 14:12 0 kommenttia
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Hyvä henki
Tulin juuri Vasemmistoliiton kunnallisvaaliristeilyltä väsyneehkönä, mutta hyvillä fiiliksillä.
Tunnelma risteilyllä oli kertakaikkisen Hyvä isolla Hoolla. Ellei sitten peräti loistava.
Kaikkea negatiivista on vasureilla takana, vaalitappioita ym. mutta silti porukkamme ei ole suinkaan lannistunut, vaan pikemminkin innostunut. Syksyllä on odotettavissa vaalivoitto.
Kuulostelin eri ihmisten tuntoja eri paikkakunnilta ehdokastilanteesta ja näkymistä, ja aika monen kuulin kertovan, että tilanne näyttää edellisiin vaaleihin nähden paljon paremmalta.
Toki näin ei ole joka paikassa, mutta niillä huonommillakaan paikkakunnilla ei tilanne ole suinkaan toivoton, ei lähimainkaan.
Ilolla saatoin kertoa, että meillä täällä Valkeakoskella ehdokastilanne näyttää paljon paremmalta neljän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. En vielä ennusta enempää, mutta jonkinlainen yllätys saattaa olla syksyllä odotettavissa. Odotetaan ja tehdään töitä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 20:48 0 kommenttia
torstai 15. toukokuuta 2008
Pyhä Sale
Eilen saivat valkeakoskelaiset nauttia korkean tason vieraasta. Kokoomuksen ilosanomaa kävi julistamassa itse puhemies Niinistö, tuo lähes jumalasta seuraavaksi jostain kumman syystä nostettu porvaripoliitikko, melkein työväen presidentti.
Hänen sanomansa ei kuitenkaan ollut mitään suuren ajattelijan eittämätöntä viisautta, saati jumalan sanaa, vaan pääosin lähinnä tavanomaista ympäripyöreää liturgiaa, jonka porvarit kyllä taitavat. Sanotaan paljon kaikkea kaunista ja kivaa, mutta tehdään ihan muuta.
Sen verran konkretiaa löytyi, että Sale haluaisi työn verotusta edelleen kevennettävän.
Olen osittain samaa mieltä. Pieni ja keskituloisten verotusta on kevennettävä, mutta ei suurituloisten. Muistaa pitää myös, että maassamme on suuri joukko köyhiä ihmisiä, joilla ei ole työtuloja mutta jotka maksavat silti veroja kohtuuttoman paljon. Heitä ei saa unohtaa veronkevennyksiä jaettaessa.
Nyt on toimittu toisin. Veroja on kevennetty etenkin suurituloisilta, pääomatuloja saavilta, omaisuutta omistavilta ja sitä periviltä. Tämä kaikki Salen edustaman Kokoomuksen tahdosta.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:44 0 kommenttia
keskiviikko 14. toukokuuta 2008
Pyhä Haka
Kaupunginhallitus päätti ojentaa auttavan kätensä pulassa olevan Hakan potkupallojoukkueen pelastamiseksi. Kaupunki ostaa 50 000 eurolla lippuja mahdolliseen ensimmäiseen UEFA-otteluun.
Ostoesitys tuotiin hallituksen päätettäväksi ylimääräisenä asiana. Vasemmistoliiton edustaja Esko Laakso vastusti päätöstä jääden vaille kannatusta.
Näyttää siltä, että kun on kyse urheilusta, etenkin Hakasta, ei kaupunki ole köyhä eikä kipeä.
Vaan kun rahaa pitäisi saada köyhille ja kipeille kaupunkilaisille, niin ei niitä euroja enää löydykään. Päättäjien enemmistön arvomaailma ei ole tästä maailmasta.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:40 1 kommenttia
tiistai 13. toukokuuta 2008
Onneksi ohi
Hetken jo luulin, että Tanssii tähtien kanssa-kirjoittelu olisi jo loppunut.
Erehdyin. Jo vain oli iltapäivälehdissä monta sivua juttua aiheesta. Ehkäpä se kohta loppuu, viimeistään silloin kun BigBrother taas alkaa ja uusia turhia julkkiksia syntyy, tai oikeastaan synnytetään.
En voi käsittää, mitä hauskaa on tanssimisessa yleensäkään, saati aiheesta tehdyssä ohjelmassa.
Kummallista miten lehdet saivat siitä noin paljon juttuja aikaiseksi. Kyllä toimittajat ovat taitavia a nyhjäisemään tyhjästä ”uutisia”. Tanssitarinaahan oli yhteensä varmaankin kahden Päätalon romaanin verran. Kanki-Kaikkosen lienee kuitenkin syytä hymyillä. Saaneehan hän äänivyöryn vaaleissa ohjelman ansiosta.
Minäkin hymyilen koska nyt se on taas tältä vuodelta ohi.
Lähettänyt HooAsikainen klo 20:32 1 kommenttia
Lukion siirto
Kasvatus- ja opetuslautakunta sitten odotetusti päätti tänään, että lukio siirretään väliaikaisiin tiloihin. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen numeroin 5 – 2. Minä tein hylkäysehdotuksen ja Juha Alfthan kannatti. Eipä tulos mikään järin suuri yllätys ollut, johan Valkeakosken Sanomat sen tänään kertoi varmana asiana.
No, nyt rakennuttaja päässee purkamaan Apiaa pois uuden uljaan liikekeskuksen tieltä kehitystä jarruttamasta. On se home, kuviteltu tai oikea, ihmeainetta.
Tänään päätöstä tehtäessä esitetyillä perusteilla voitaisiin vaivatta purkaa puolet Valkeakosken rakennuksista. Perustelut eivät pohjautuneet oikeisiin ja kiistämättömiin tutkimustuloksiin, vaan lähinnä mutu-tuntumaan, arveluihin, olettamuksiin yms.
Siirrosta aiheutuu 41 000 euron kustannukset, mutta tässä asiassa ei rahakaan tuntunut merkitsevän mitään. Sen sijaan kahteen koulunkäyntiavustajaan ei ollut varaa. Siitäkin äänestettiin samoin numeroin.
Olen kuullut puhuttavan, että lautakuntaa viedään kuin pässiä narussa isojen poikien tahdon mukaan. Saattavat puhujat olla oikeassa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 20:14 1 kommenttia
