tiistai 13. toukokuuta 2008

Lukion siirto

Kasvatus- ja opetuslautakunta sitten odotetusti päätti tänään, että lukio siirretään väliaikaisiin tiloihin. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen numeroin 5 – 2. Minä tein hylkäysehdotuksen ja Juha Alfthan kannatti. Eipä tulos mikään järin suuri yllätys ollut, johan Valkeakosken Sanomat sen tänään kertoi varmana asiana.
No, nyt rakennuttaja päässee purkamaan Apiaa pois uuden uljaan liikekeskuksen tieltä kehitystä jarruttamasta. On se home, kuviteltu tai oikea, ihmeainetta.
Tänään päätöstä tehtäessä esitetyillä perusteilla voitaisiin vaivatta purkaa puolet Valkeakosken rakennuksista. Perustelut eivät pohjautuneet oikeisiin ja kiistämättömiin tutkimustuloksiin, vaan lähinnä mutu-tuntumaan, arveluihin, olettamuksiin yms.
Siirrosta aiheutuu 41 000 euron kustannukset, mutta tässä asiassa ei rahakaan tuntunut merkitsevän mitään. Sen sijaan kahteen koulunkäyntiavustajaan ei ollut varaa. Siitäkin äänestettiin samoin numeroin.
Olen kuullut puhuttavan, että lautakuntaa viedään kuin pässiä narussa isojen poikien tahdon mukaan. Saattavat puhujat olla oikeassa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulimpa Nordea pankissa asioidessani senkin talon kiinteistöstä löydettäneen hometta. Kukkaset on vaihdettu sen vuoksi ikikestäviin että henkilökunta ei altistuisi liikaa ylimääräisille tuoksuille ja itiöille! Montako muuta rakennusta tässä kylässä on "homeen" saastuttama?