tiistai 17. kesäkuuta 2008

Osavastuuvapaus

Eilinen valtuuston kokous venähtikin pitkäksi, noin nelituntiseksi.
Valtuutetuilla tuntui olevan paljon asiaa, eikä se johtunut pelkästään lähestyvistä kuntavaaleista, vaan ennemminkin käsiteltävien asioiden kiinnostavuudesta.
Ns. Valkeakoski-lisä jakoi odotetusti mielipiteitä, mutta äänestämään siitä ei päästy, vaan valtuusto yksimielisesti halusi kokonaisvaltaisen selvityksen lastenhoidosta.
Hyvä niin. Tieto on aina paikallaan, ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä.
Liki puolet kokousajasta vierähti viime vuoden tilinpäätöksen käsittelyssä ja vastuuvapauden myöntämiskeskustelussa kaikkine jääviyspohdintoineen.
Hetkittäin meno oli aika sekavan oloista ja saattoikin olla parempi, ettei kokousta televisioitu, kansalaisten kunnioitus valtuustoa kohtaan kun ei ennestäänkään liian korkealla ole.
Lopputulos oli mielenkiintoinen. Valtuusto ei myöntänyt hallitukselle vastuuvapautta Kotikulmakaupan osalta. En muista tuollaista tapahtuneen aivan hetkeen aikaan, ainakaan Valkeakoskella. Mielenkiintoista nähdä mitä tästä seuraa.
Aloitteitakin oli taas tehty useita, Vasemmistoliittokin yhden ja yhden kyselyn kaupunginhallitukselle. Aloitteessamme esitimme omaishoidon tukea toimivammaksi.
Kyselymme koski pitkäaikaissairaan laitoshoitopotilaan maksuja.
Sellainen tapaus tällä kertaa. Nyt muihin puuhiin pihalle kun ei näytä satavankaan, vielä.

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Tavase-motivointia

Näyttää Tavase-vastustus huolestuttavan hankkeen puolustajia koskapa tänään ennen valtuuston kokousta on järjestetty tilaisuus valtuutetuille, jossa Tavase-gurut kertovat hankkeen nykytilasta, tietenkin parhaalla mahdollisella tavalla, kehuen sen erinomaisuutta ja vaihtoehdottomuutta.
Vaikea kuvitella, että he kertoisivat hankkeesta jotain negatiivista. Olisipa joskus mielenkiintoista kokea, miltä tuntuisi tasapuolisuus.
Nimittäin, jos joskus Tavase-hankkeen vastustajatkin saisivat samanlaisen tilaisuuden kertoa näkemyksiään. Se lienee kuitenkin haavetta vain, siitä pitävät valtapoliitikkomme huolen.
En millään voi uskoa, että tuossa tekopohjavesihankkeessa olisi olemassa pelkästään hyviä ja kannatettavia puolia, pikemminkin päinvastoin.
Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, niin sen epäilevämmäksi olen tullut.
Niin näyttää käyneen monelle muullekin valtuutetulle ja sitä myöten on myös huoli hankkeen tulevaisuudesta lisääntynyt hankkeen puolustajilla.
Siksi kai tuo motivointi- ja mielipiteenmuokkaustilaisuus valtuutetuille on järjestetty.
No, kuunnellaan ja katsellaan, mutta mielipiteeni muodostan ihan omilla aivoillani.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Euroeliitille tappio

Päivä alkoi hyvin.
Irlantilaiset torjuivat selvästi EU:n perustuslain, Lissabonin sopimuksen, kansanäänestyksessä
ei-äänten 53,4 prosentin osuudella. Hieno juttu, emme tarvitse moista sopimusta, joka kaventaa pienten maiden vaikutusvaltaa EU:ssa entuudestaan ja vie EU:a kohti liittovaltiota.
Irlanti oli ainoa maa, jossa asiasta järjestettiin kansanäänestys.
Muissa maissa liittovaltiohenkinen valtaeliitti ei enää uskaltanut päästää kansaa päättämään asiasta, vaan päätökset sopimuksen hyväksymisestä runnottiin läpi parlamenteissa.
Euroeliitillä on vielä muistissa edellisen sopimuksen kohtalo, jolloin Ranskassa ja Alankomaissa kansa äänesti "väärin” kaataen sopimuksen. Enää sitä riskiä ei haluttu ottaa, paitsi Irlannissa.
Suomen eduskunta päätti asiasta tällä viikolla median sivuuttaessa asian melko pienillä uutisilla. Mediaa tuntui paljon enemmän kiinnostavan vaalirahasotkujen vatvominen, vaikka olisi luullut uuden EU:n, siis Suomenkin, perustuslain olevan paljon merkittävämpi asia.
Irlannin äänestystulos tarkoittanee koko sopimuksen kaatumista, sen voimaantulohan edellyttää hyväksymistä kaikissa EU-maissa. Nyt sitä hyväksyntää ei ole.
Tästä on hyvä jatkaa päivän puuhasteluja.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Torilla

Tänään aamupäivällä oli vasuriporukka torilla kahvia ja valistusta tarjoamassa.
Väkeä oli ihan kivasti liikkeellä ja hyviä keskusteluja käytiin. Paavo soitteli välillä hanuria.
Tällaiset tilaisuudet on aina mukavia, kun ollaan ihmisten keskuudessa mielipiteitä kuulemassa ja ennen kaikkea tilaisuudessa kertoa omia mielipiteitämme muille. Niitä kun ei muuten julkisuuteen saada.
Paikallislehtihän ei juuri lainkaan kerro meidän näkemyksiämme, joten ainoa keino saada tekomme ja ajatuksemme muiden tietoisuuteen on mennä ihmisten luokse.
Toinen tapa saada julkisuutta on tehdä Vasuria, omaa lehteämme.
Näitä toimintatapoja pitää jatkaa, muuta mahdollisuutta ei ole, mikäli haluamme saada itseämme näkyviin.
Kun kerromme ihmisille teoistamme ja ajatuksistamme, niin palaute on pääasiassa positiivista. Olemme oikealla asialla, tavallisten ihmisten asialla. Jos ihmiset luulojen sijaan saisivat oikeaa tietoa, niin vaalivoittomme olisi varma ja varsin vaikuttava.
Ollapa rahaa, niin kannattaisi ostaa pois Aamulehti ja Valkeakosken sanomat...
Silloin olisi paljon helpompaa, kuten Kokoomuksella ja demareilla. Vaan mistäpä ne muutamat kymmenet miljoonat otettaisiin, kun ei ole Sukareita ja muita rahamiehiä avittamassa.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Katala kasvain

Eilen sain osavoiton kamppailussani kantoa ja krapulaa vastaan.
Krapulan voitin suvereenisti, mutta kannon suhteen jouduin ottamaan aikalisän.
On se niin inhan iso ja kaikin puolin muutoinkin vistottava.
Paitsi että Hän on halunnut kasvattaa paksuja juuriaan joka suuntaan, sivuille ja alaspäin, on Hän myös katsonut tarpeelliseksi ympäröidä itsensä kaikenkokoisilla kivillä ja kivikovalla savella.
Että osaakin olla katala kasvain!
Mutta kamppailu jatkuu, periksi en anna. Minä voitan! P..kele!
Ei muuta kuin lapio taas käteen ja kaivamaan. Sitä varten lapiot on tehty.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Se oli siinä

Se oli siinä.
Uskossa suuressa kohtuullisuudesta
nautin vähän ja vielä vähän.
Ja vielä enemmän.
Nyt krapulahoureessa
lepään ja levähdän.
Odotan elämää.

Se oli siinä.
Usko pariin kaljaan.
Selkärankaan.
Röntgeniä tuskin enää tarvitaan.
Nyt siis lähes vainaa,
juomaa, ruokaa haluttaa.
Ja panettaa.

Todella upeeta riimittelyä...heh-heh.
Että näin kävi. Rangaistus inhan ison kannon kimpussa odottaa.
Katotaan kuinka käy.
Veikkaan voittavani, kannon ja krapulan.

Fak, isolla faalla.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Loma alkoi

Kesäloma alkoi, näkeehän sen kelistäkin. Helteet tiessään, pilvessä ja ukkoskuuroja.
Vaan ei se haittaa, pääasia on ettei tarvitse ajatella töihin menoa hetkeen aikaan.
Nyt voin rentoutua puuhastelemalla pihalla esim. kantoa ylös kaivaen ja muita pihahommia tehden. Sehän ei tunnu työltä kun kotona rehkii..
Kasvatus- ja opetuslautakunta kokoontui tänään ja seuraavan kerran syyskuun alussa, joten senkin suhteen on lomaa.
Esillä tänään oli mm. päivähoitomaksujen korotukset, jotka armas porvarihallituksemme oli hyvyydessään meille mahdollistanut.
Olin korotusten suhteen eri mieltä ja esitin, että korotuksista pidättäydyttäisiin.
Monilla lapsiperheillä on jo entuudestaan riittävän tiukkaa taloudellisesti esim. asuntolainojen vuoksi, unohtamatta polttoaineiden hintojen noususta johtuvaa kaikkien elinkustannusten kohoamista. Siksi ei ole enää enempää syytä kiristää lapsiperheiden elinehtoja.
Esitykseni jäi vaille kannatusta. Tutun totta, mutta onneksi pää kestää seinään lyöntiä.
Vaikka eduskunnassa demaritkin vastustivat sos.- ja terveystoimen asiakasmaksujen korotuksia, niin täällä Valkeakoskella korotukset kyllä heille kelpasivat.
Vaikuttiko asiaan, että demarit ovatkin nykyään virallisesti keskustalainen puolue?
Toinen asia johon kokouksessa kiinnitin huomiota oli koulujen arvioinnit menneestä lukuvuodesta.
Siinä kävi ilmi, että Tyryn ja Naakan koulut olivat havainneet melkoisia vaikutuksia kahteen yläkouluun, entisen kolmen sijasta,siirtymisestä.
Vaikutukset olivat negatiivisia. Lisääntyneitä ongelmia, häiriökäyttäytymistä, levottomuutta, ilkivaltaa, huimasti lisääntyneitä jälki-istuntoja ja tapaturmia.
Koulujen mielestä ahtaus vähentää viihtyvyyttä ja huonontunut käytös saattaa aikanaan näkyä myös oppimistuloksissa.
Minä ja monet muut ennustivat näitä nyt näkyvillä olevia vaikutuksia tulevaksi jo silloin kun Apian koulun lakkautuksesta päätettiin. Meitä ei silloin kuunneltu, tai ei ymmärretty kuultua. Tai ei haluttu ymmärtää. Tai puoluejyrät eivät antaneet ymmärtää.
Koulujen lakkautusklikki komensi kuuliaiset valtuutetut kiltisti painamaan ”oikeaa” nappia.
Nykyisenkaltaisilla valtuuston voimasuhteilla tällainen peli jatkuu tulevaisuudessakin. Siihen voidaan saada muutos syksyllä. Vasureiden vaalivoitto tuo muutoksen.
Nyt otan lomaoluen
Ehkä myös toisen
Ehkä siirryn vahvempiin
Jalokahviin tai viskiin