Kun on kossua naamassa,
niin on nassu koomassa.
Näin se on. Testattu on.
Aamuinen arki ei viehätä,
väsymys painaa miestä.
Vaan ei auta, ryhdistäydyn,
ihmiseksi ryhdyn.
Suihkuun, siistiksi,
naama siloiseksi.
Aamun aurinko nousee.
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Aamu
Lähettänyt HooAsikainen klo 12:00 0 kommenttia
sunnuntai 20. heinäkuuta 2008
Lista täyttyy
Hyvä päivä. Sain uuden ehdokkaan syksyn kunnallisvaaleihin.
Käväisin kaupungilla ja törmäsin vanhaan työkaveriin. Siinä sitten tule puheeksi vaalit ja hän totesi, että voisi lähteä ehdokkaaksi. Minä tietysti sitten viipymättä toimitin suostumuksen allekirjoitettavaksi. Upeeta, mahtavaa!
Vasureilla on jo nyt ihan kivasti ehdokkaita kasassa ja lisää on vielä tulossa.
Tahti on aivan toinen neljän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Nyt saamme joko paljon isomman tai todella paljon isomman listan kuin viimeksi.
Tällainen tietää voittoa. Kyse on lähinnä siitä, kuinka suuren voiton saamme.
Selväähän on, että jokainen ehdokas tuo aina jonkun äänen yhteisen asian hyväksi, vaikka ei muutoin laittaisi tikkua ristiin asian eteen muuta kuin olemalla vain listalla ehdokkaana.
Määrällä on tekijänsä. Laatuhan vasureilla onkin kohdallaan.
Otanpa oluen sen kunniaksi. Ehkä toisenkin.
Lähettänyt HooAsikainen klo 19:25 0 kommenttia
torstai 17. heinäkuuta 2008
Keppiä laiskalle kansalle
Elinkeinoelämän Keskusliiton, EK:n, johtaja Lasse Laatunen haluaa opiskelijoiden valmistuvan nopeammin ja työelämässä oltavan pitempään. Keinoina hänen mielestään voisi käyttää opintotukeen puuttumista, tai jopa korvaamista vanhaan malliin pelkällä opintolainalla, työttömyysturvan heikentämistä ja osa-aikaeläkkeelle siirtymisen vaikeuttamista, tai jopa poistamista. Laatunen haluaa siis meidän tekevän entistä enemmän, entistä nöyremmin työtä pidempään.
On toki tärkeää, että mahdollisimman moni olisi töissä. Siitä olen samaa mieltä.
Onhan ay-liikekin aina pitänyt työllisyyttä tärkeänä.
Laatusen lääkkeillä työllisyyttä ei paranneta.
Hänen lääkkeillään ihmisten toimeentulo vaarantuu, mikä kai työnantajapomoille lieneekin tarkoituksenmukaista. Kun ihmisillä ei ole kunnollista toimeentuloturvaa, on heidän pakko mennä mihin töihin hyvänsä ehdoilla millä hyvänsä kaikensorttisten vuokrafirmojen kirjoille odottelemaan josko tänään olisi tarjolla pariksi tunniksi töitä ja hyvällä tuurilla vielä huomiseksikin muutaman euron tuntipalkalla.
Laatusen ja muiden työnantajapomojen olisi syytä katsoa peiliin valitellessaan duunareitten haluja jäädä eläkkeelle. Työelämä on muuttunut rajusti, huonompaan suuntaan.
Henkilöstöä on joka paikassa aivan liian vähän, kiire ja stressi on lisääntynyt, henkilöstöä ei arvosteta eikä mielipiteitä oteta huomioon, johtamiskulttuuri on käskyttämistä.
Pitää olla masokisti viihtyäkseen tuollaisessa työpaikassa.
Työnantajien on turha valitella työttömien työhaluttomuutta, se on monilta osin puppua.
Töiden tarjoaminen on täysin työnantajien käsissä oleva asia. Tarjotkaa töitä, niin silloinhan ne työhalutkin selviävät.
Kummalliselta tuntuu Laatusen ajatus, että työelämästä ei saisi poistua alle 60-vuotiaana kuin täydellisen työkyvyttömänä. Miksi ihmeessä pitäisi esim. 55-vuotta täyttäneitä ihmisiä roikottaa kortistossa, kun työnantajat eivät heitä kuitenkaan palkkaa töihin?
Miksi puhua kauniisti henkilöstön jaksamisesta, jos samaan aikaan vaaditaan mm. osa-aikaeläkejärjestelmän romuttamista?
Työnantajat eivät myöskään halua osallistua kansaneläkejärjestelmän kustannuksiin.
Eivätpä tietenkään, kuten eivät mihinkään muuhunkaan yhteiskunnan toiminnan rahoitukseen.
Yhteiskunnan olisi heidän mielestään kuitenkin tuettava yritystoimintaa.
Tiivistettynä Laatunen haluaa heikentää sosiaaliturvaa, myöhentää eläkkeellejäämistä ja pakottaa ihmiset ehdoilla millä hyvänsä mihin töihin hyvänsä.
Laatusen sanoma ei ole sinällään mitään uutta.
Samaa keppikuuria kansalle työnantajat ovat tarjonneet ennenkin.
Ay-liikkeen alennustilan, porvarihallituksen ja oikeistolaisen itsekkään ilmapiirin vallitessa työnantajien tavoitteet saattavat toteutuakin. Paska juttu.
Lähettänyt HooAsikainen klo 15:53 0 kommenttia
tiistai 15. heinäkuuta 2008
Kopiopoliitikot
Poliitikot on kaikki samanlaisia!
Noin kuulin taas eilen sanottavan.
Tuohon väitteeseen voisin vastata, että paskapuhetta, mutta yritetään vähän nätimmin.
Jos poliitikot olisivat samanlaisia, niin miksi ihmeessä sitten eduskunnassa ja kaupunginvaltuustossa äänestellään? Huvin vuoksiko?
Olen valtuustossa painanut äänestysnappia lukemattomia kertoja, enkä vielä ole löytänyt siitä mitään erityisen kivaa ja hyviä viboja tuovaa hekumaa.
Äänestys on siis varsin arkinen ja tuiki tavallinen tapahtuma.
Nappia painaessani olen ollut jotain mieltä, jonkun asian puolesta tai jotain vastaan.
Jos se olisi huvia, niin tokihan silloin itse kukin hankkisi kotiinsa paljon paineltavia nappeja ja näpelöisi niitä sitten päivät pääksytysten.
Äänestys osoittaa konkreettisesti sen, että poliitikot eivät ole samanlaisia, eivät aja samoja asioita, eivätkä ole samaa mieltä.
He siis ovat todellakin erilaisia.
Erilaisuus näkyy myös siinä, kuinka paljon kukin päättäjä ottaa asioista selvää, kuuntelee kansalaisia, käyttää puheenvuoroja, tekee esityksiä ja toimii omantuntonsa mukaisesti.
Jos vähääkään viitsii valtuuston tai eduskunnan asioita seurata, muutakin kuin iltapäivälehtien seurustelu- tai tekstiviestiuutisia, niin huomaa kyllä, että eroja on.
Muun väittäminen on täyttä soopaa.
Paskanpuhumiseen toki jokaisella on vapaus.
Lähettänyt HooAsikainen klo 13:13 1 kommenttia
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Asiakaspalvelua
Kauniista kelistä huolimatta aamu alkoi ärtymyksellä.
Sonera lähetti laajakaistalaskun, jossa taas kerran oli oudolta tuntuva summa.
Sen vielä olisin sietänyt, jos olisin tietänyt laskun selvittelyn vaivattomaksi ja ilmaiseksi.
Ilmaisuus ja helppous ovat menneiden aikojen muistoja vain. Nykyään ”palvelua” saa odottaa ja odotuskin maksaa joka minuutilta.
Soittelin Soneran asiakaspalveluun. Ensin nauhalta kuului ääni, joka kehotti valitsemaan milloin minkäkin numeron palvelutarpeesta riippuen. Sen jälkeen sain kuunnella musiikkia jonkin aikaa kunnes ihan oikea ihminen vastasi. Asia kyllä selvisi sen jälkeen, ainakin taas joksikin aikaa.
Tämä oli jo kolmas kerta kun jouduin soittelemaan samasta asiasta, enkä jaksa uskoa sitä viimeiseksi. Ja eurolaskuri toimi koko ajan. Onneksi ulkona paistaa aurinko; hyvä ilma mennä sisälle töihin iltavuoroon.
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:45 1 kommenttia
lauantai 12. heinäkuuta 2008
Rikkaat rikastuu
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna palkkojen ja sotu-maksujen osuus, jälleen kerran, putosi prosentin ollen nyt 55,3 % kansantulosta. Vastaavasti omaisuus ja yrittäjätulojen osuus nousi, kasvua oli yli kaksinkertaisesti palkkatuloihin nähden.
Yritysten yhteenlasketut voitot viime vuonna olivat suuremmat kuin koskaan, ja niinpä myös maksettujen osinkojen määrä kasvoi peräti 43 %.
Suomeksi tämä tarkoittaa, että tuloerot kasvoivat.
Rikkaat rikastuivat entisestään ja köyhät köyhtyivät, eikä pelkästään suhteellisesti, vaan myös ihan oikeasti kun otetaan kaikki hintojen nousut huomioon.
Aliverotettuja omaisuus- pääoma- ja yritystuloja ei tavallinen duunari saa.
Niistä pääsee nauttimaan ainoastaan jo entuudestaan hyväosaiset, joita on paapottu erilaisin verohelpotuksin. Kiitoksen tästä saamme osoittaa porvarihallitukselle, jossa myös vihreät ovat mukana näennäisvallasta humaltuneina kiltisti nyökyttelemässä.
Elämme kovaa vauhtia eriarvoistuvassa yhteiskunnassa, itsekkyyden ja ahneuden maailmassa.
Sellainen ei käy minulle. Panen hanttiin sen minkä voin.
Lähettänyt HooAsikainen klo 22:24 1 kommenttia
torstai 3. heinäkuuta 2008
Loma taas ohi
On se niin kohtuuttoman suuri vääryys, että taas huomenna pitää mennä töihin.
Loma on siis ohi tältä suvelta. Tämä viimeinen lomapäivä on pahin, pelkkää huomisen odotusta, vaikka se ei huomenna työpäivän jälkeen enää niin pahalta tunnukaan.
Hyvin olisin voinut jatkaa lekottelua vielä edes muutaman viikon.
Eivätkä nuo ilmatkaan liikoja suosineet. Jos ei satanut, niin oli muuten koleahkoa.
Vaikea ei lienekään ennustaa, vieläpä oikein, että nyt alkavat helteet.
Tämä on niin väärin, niin väärin. En minä valita, mutta tokihan tämä kyrsii.
Onneksi mies kestää mitä vain. ...tana.
Lähettänyt HooAsikainen klo 11:30 1 kommenttia
