maanantai 14. heinäkuuta 2008

Asiakaspalvelua

Kauniista kelistä huolimatta aamu alkoi ärtymyksellä.
Sonera lähetti laajakaistalaskun, jossa taas kerran oli oudolta tuntuva summa.
Sen vielä olisin sietänyt, jos olisin tietänyt laskun selvittelyn vaivattomaksi ja ilmaiseksi.
Ilmaisuus ja helppous ovat menneiden aikojen muistoja vain. Nykyään ”palvelua” saa odottaa ja odotuskin maksaa joka minuutilta.
Soittelin Soneran asiakaspalveluun. Ensin nauhalta kuului ääni, joka kehotti valitsemaan milloin minkäkin numeron palvelutarpeesta riippuen. Sen jälkeen sain kuunnella musiikkia jonkin aikaa kunnes ihan oikea ihminen vastasi. Asia kyllä selvisi sen jälkeen, ainakin taas joksikin aikaa.
Tämä oli jo kolmas kerta kun jouduin soittelemaan samasta asiasta, enkä jaksa uskoa sitä viimeiseksi. Ja eurolaskuri toimi koko ajan. Onneksi ulkona paistaa aurinko; hyvä ilma mennä sisälle töihin iltavuoroon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Paikkakunnalla on Soneran toimipiste, jossa on pelit ja vehkeet sekä joutilailaita jotka voit laittaa hoitamaan asioita. Ei maksa mitään.
Asioiden hoidon nopeutta voit säädellä äänensävyllä.
Toimii kunhan toimit.