perjantai 4. huhtikuuta 2008

Homehomma

Home on hyödyllinen aine. Paitsi että se tekee jotkut juustot muka laadukkaammiksi, se myös edesauttaa vanhojen rakennusten purkukiiman tyydytyksessä.
Apian koulun purkamaan pääsyä on rakennuttaja kieli pitkällä odottanut ja toivonut, että josko lukiolaiset voitaisiin jo etuajassa siirtää väliaikaisiin tiloihin pois ”kehityksen” tieltä.
Ongelma vain on, ettei niitä väliaikaisia tiloja kovin helposti ole löydettävissä kaupunkimme virkamiesten ja muutamien puoluepomojen toiveista huolimatta.
Oman hankaluutensa heille aiheuttaa myös se, että väliaikaistiloihin siirtyminen ei kovin suurta kannatusta saa kuntalaisilta.
Nyt sitten, toki varmaan aivan sattumalta, tarkastuksessa havaittiin hometta.
Ja kun koulussa havaitaan hometta, on selvää, ettei sitä voida koulukäytössä pitää. Siihen ei luottamushenkilöillä paljoa ole sanomista.
Askarruttamaan jää muutama kysymys:
Eikö homeongelmaa ollut jo aiemmin?
Jos se oli jo aiemmin havaittavissa, niin miksi ei asiasta kerrottu?
Onhan tämä kaikki pelkkää sattumaa, onhan?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sattuma korjaa satoa, sanotaan. Tässä näyttää sato vain kypsyneen varsin hitaasti sitten ensimmäisten havaintojen. Nyt se on
kuitenkin julkisestikin todettu tosiasiaksi, joten purku nopeutunee. Rehellisesti sanon, että sääli se on, mutta tässä tapauksessa sääli on sairautta. Päätetty mikä päätetty.

koti.mbnet.fi/eerovee