keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Oikea rytmi

Sananlaskussa sanotaan: ”Aikainen kana jyvän noukkii”, tai jotain sinnepäin. Kaikki sananlaskut eivät sisällä suurta viisautta, vaan kuvastavat lähinnä vanhoja kliseitä ja menneiden aikojen tähän päivään pätemättömiä uskomuksia. Yleensä nuo sananlaskut pohjautuvat vähintään sadan vuoden takaiseen maailmaan ja silloiseen tapaan elää ja olla. Tänään maailma on vallan toisenlainen.
Ennen pidettiin hyveenä nousta aikaisin. Se oli jostain syystä ahkeruuden ja kunnollisuuden merkki. Miksi? Eikö ole sama mihin aikaan päivästä työnsä tekee, kunhan tekee?
Nykyaikana ihmiset haluavat valvoa pidempään ja herätä myöhemmin. Miksi siis pitäisi pakottaa ihmiset puurtamaan aiemmin väsyneenä ja tehottomina? Miksi ei voitaisi ajatella, että työnteon ja opiskelun rytmi olisi siirretty hivenen myöhäisemmäksi? Koulupäivä voisi alkaa yhdeksältä tai kymmeneltä ja työpäivä päivätöissä esim. kahdeksalta. Vuorotyö on asia erikseen, mutta mikä pakko siinäkään työaikamuodossa on noudattaa vanhaa perinnettä, että aamuvuoroon mennään kuudeksi? Noita muutoksia kannattaisi mielestäni harkita siksi, että jos ihminen ei ole pakotettu nousemaan ylös kesken parhaiden uniensa väsyneenä, niin hän toimii paljon tehokkaammin nukuttuaan tarpeekseen oikeaan aikaan. On myös tutkimuksin osoitettu, että oikeasta työrytmistä hyötyvät kaikki. On jo aika heittää roskakoriin vanha luterilainen perinne ja ajatella ihmisten hyvinvointia.

Ei kommentteja: