torstai 22. heinäkuuta 2010

Jo yli 700

Uudelleen käynnistyvälle Kuidun tehtaalle on hakenut jo yli 700 henkeä töihin. Määrä on melkoinen ja tulee vielä lisääntymään tuosta aikalailla. Ennen konkurssia tehtaalla oli noin 330 henkeä töissä ja nyt sinne tultaneen palkkaamaan noin 200 henkeä. Hakijoissa on siis melkoinen määrä muitakin kuin entisiä kuitulaisia. Mikäli tehdas aiotaan saada uudelleen käymään, niin selvää lienee, että se ei onnistu kuin entisen prosessihenkilöstön voimin. Kukaan muu ei prosessia hallitse, eikä sitä voi oppia muualla kuin Kuidulla. Muu henkilöstö voidaankin helpommin rekrytoida muista kuin entisistä kuitulaisista, vaikka heidänkin kohdallaan työkokemus Kuidusta on ilman muuta eduksi. Näin arvelen ja toivon myös työnantajan tämän ymmärtävän. Työnantajahan sen tietysti lopulta päättää millä henkilöstöllä tehdasta yritetään käynnistää. Tuosta hakijamäärästä on työnantajalla loistavat mahdollisuudet valita mieleisensä työntekijät. Toivottavasti kokemus ja ammattitaito ovat valinnassa merkittävimpiä kriteereitä.
Itsekin laitoin työhakemuksen ja nyt odottelen tarvitaanko minua siellä vielä. Toivottavasti tarvitaan, vaikka hivenen pelkäänkin aktiivisen yhteiskunnallisen toimintani olevan jotain muuta kuin suositus.
Aika lailla ihmetyttää ja suututtaa netin keskustelupalstoilla olleet kirjoitukset, joissa kauhistellaan Kuidun uudelleen käynnistymistä ja toivotaan ettei niin kävisi. Noiden jeesustelijoiden mielestä edessä on jälleen ympäristön lähes totaalinen pilaantuminen ja hirvittävä suuronnettomuuden vaara. Totta on, että Kuitu ei mikään luomuviljelmä ole, mutta ei se mikään Tsernobylin kaltainen katastrofipesäkekään ole. Kuitu on normaali kemiallinen tehdas, joka toki ei ole tyystin haitaton, mutta toimii viranomaisten asettamien lupaehtojen rajoissa. Ei kannattaisi liikoja kauhistella ja lietsoa turhaa hysteriaa jos asiantuntemattomuus puuttuu. Kiihkoilemalla ympäristöstä ei makseta Valintatalon kassalla.
Eniten ärsyttää, että noilla hurskastelijoilla ei ole esitettävänään mitään todellisia vaihtoehtoja sille, miten satojen ihmisten toimeentulo muutoin turvattaisiin. Tekisi mieleni sanoa, että muuttakaa muualle tai elättäkää muutama sata nyt työtöntä kuitulaista perheineen tai osoittakaa heille korvaava työpaikka. Jos ette tuota pysty tekemään, niin olkaa hiljaa ja hävetkää.

Ei kommentteja: