perjantai 18. helmikuuta 2011

Pieni riski

Lueskelin eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintöä harmaan talouden katvealueista. Se oli aika lailla valaisevaa ja selventävää luettavaa monilta osin. Siinä mm. todetaan, että kiinnijäämisriski talousrikosten osalta on vain noin 5-10%. Käytännössä riski on siis lähes olematon, eikä siten harmaan talouden paisuminen suuriin mittoihin olekaan mikään ihme. Epärehellisyys kannattaa ja me rehdit suomalaiset työntekijät ja yrittäjät maksamme toisten vapaamatkustuksen. Vähäinen kiinnijäämisriski johtuu aivan liian niukoista valvonta- ja tutkimusresursseista, joita vielä valtion tuottavuusohjelman mukaan pitäisi vähentää. Järjetöntä sikäli, että harmaan talouden torjuntaan sijoitetut eurot tulevat moninkertaisesti takaisin. Valiokunta edellyttääkin aivan oikein, että harmaan talouden torjuntaan kohdennetaan riittävästi voimavaroja ja että resursointi on irrotettava valtion tuottavuusohjelmasta.

Valiokunnan arvion mukaan harmaan talouden laajuus vuonna 2008 on ollut noin 10-14 miljardia euroa ja kokonaisveromenetyksiä kertyi noin 4-5 miljardia. Noilla summilla katettaisiin Kataisen ja kumppaneiden kauhistelemaa talouden kestävyysvajetta jo kummasti, ja vielä jäisi ylikin. En voi kuin ihmetellä miksi hallitus ei ole jo aikapäiviä sitten ryhtynyt tiukkoihin toimenpiteisiin noiden eurojen saamiseksi yhteiskunnan käyttöön.

Ei kommentteja: