lauantai 5. helmikuuta 2011

Ulos ja sisään

TeliaSoneran toimitusjohtaja kertoi pari päivää sitten, että yhtiö aikoo vähentää henkilöstöä noin 800 hengellä ja että samaan aikaan on tarve palkata uutta väkeä noin 200 henkeä. Näin maallikosta tuollainen tuntuu melkoisen ristiriitaiselta. Tuota uuden väen rekrytointitarvetta perustellaan teknologian kehityksellä, joka vaatii uusia osaajia. Mikähän estää nykyisen henkilöstön kouluttamisen uusiin tehtäviin?

Vielä enemmän tavallisen meikäläisen järjenjuoksua vastaan sotii se, että yhtiö tekee koko ajan loistavaa tulosta. Rahoituserien jälkeen tulos viime vuoden loka-joulukuussa oli noin 860 miljoonaa euroa. Kehnolla tuloksella henkilöstövähennyksiä ei siis ainakaan uskottavasti voida perustella. Perusteeksi onkin löydettävissä vain omistajien loputon ahneus tavoitellessaan yhä suurempia voittoja.

Ruotsin ja Suomen valtiot omistavat yhdessä enemmistön TeliaSonerasta. Demokraattisesti valitulla julkisella vallalla olisi siis halutessaan mahdollisuus vaikuttaa yhtiön päätöksiin ja pakottaa huomioimaan työllisyysnäkökohdat. Sellaista halua ei porvareilla ole. Molemmissa maissa on vallassa porvarihallitus, jonka ideologiaan kuuluu valtion roolin vähentäminen ja markkinoiden vapaan ihmisistä piittaamattoman mellastuksen suosiminen. TeliaSonera on vain yksi esimerkki valtiovallan vastuun pakoilusta työllisyyden hoidossa. Vastaavanlaisia tapauksia on paljon muitakin. Nyt olisi jo aika asettaa ihminen ahneuden edelle.

Ei kommentteja: