tiistai 24. tammikuuta 2012

Vielä vähän vaalista

Vielä muutama sana pressanvaalien ekan kierroksen tuloksesta. Täällä Valkeakoskella Niinistön kannatus oli tasan 40 prosenttia, eli 4705 henkilöä äänesti Saulia. Tuosta määrästä valtaosa on ihan tavallisia pieni- ja keskituloisia ihmisiä ja aika lailla ihmetyttääkin miksi he Salelle äänensä antoivat. Niinistö, kuten Kokoomus yleensäkään, ei ole vaalipuheista huolimatta kiinnostunut tavallisen duunarin asioista. Kokoomus ajaa selkeästi hyväosaisia suosivaa politiikkaa.
Kai on ainakin osaltaan niin, että isolla rahalla mainostoimistoilta ostetut imagokampanjat ja valtaisa medianäkyvyys vaikuttavat ilmeisen tehokkaasti tänä päivänä, jolloin ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä varsin pinnallisin perustein. Ja usein omien etujensa vastaisesti.
Pieni- ja keskituloisten olisi syytä kiinnostua omista eduistaan hivenen enemmän. Melko vähällä vaivalla olisi havaittavissa kenen etuja Kokoomus oikeasti ajaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että Niinistön äänestäjistä suurin osa on tavallisia pieni- ja keskituloisia duunareita.

Isolla rahalla mobilisoitu Niinistön mainos- ja vastustajien lokakampanja niin lehdistössä, televisiossa kuin netissä kyllä puree. Amerikasta on otettu mallia.

Niinistön laskelmoitu imagon rakentaminen alkoi jo heti viime presidentinvaalien jälkeen. Kuusi vuotta sitä on tehty ja tulos on nähtävillä. Pahin kanto kaskessa oli Väyrynen, mutta sekin hoitui etelän valtamedian "tykityksen" avulla. Ja tykitys jatkuu nyt Haaviston osalta. Raha ratkaisee!

Presidentinvaalit ovat kuitenkin ensi sijaisesti henkilövaalit. Valitaan keulakuva, joka rypee vallattomuudessaan.

Olisi tietenkin luonnollista, että pieni- ja keskituloiset palkansaajat äänestäisivät vasemmistoa.

Mutta entä sitten?

Monet ovat pahasti pettyneet vasemmiston toimintaan. Ja se näkyy myös kannatuksessa. Takki kääntyy liian helposti ja lupaukset unohtuvat, kun ministerisosialismia on tarjolla.

Ei ole sattumaa, että turhautuminen kanavoituu protestina persuille.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kat se, onko vasemmistolainen vai oikeistolainen, määrittele sitä kenet pressaksi valitaan. Eiköhä valita kuitenkin vain paras. Lisäksi kahtiajako oikeistoon ja vasemmistoon on jo vähitellen häviämässä ja sijalle on tullut muut arvot.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei kait se, onko..."

Kyllähän se paras tietenkin tulee valita. On kuitenkin niin, että esimerkiksi sinulla ja minulla on todennäköisesti erilaiset kriteerit parhaan valitsemiseksi. Valinta kun ei ole pelkkää matematiikkaa.

Kahta oikistolaista, Haavistoa ja Niinistöä, ei tietenkään voi määritellä oikeisto vasemmisto kriteerein.

Vastakkain on nuorekas liberaali ja eläkeiässä oleva konservatiivi.