maanantai 23. tammikuuta 2012

Eka kierros takana

Pressanvaalin ensimmäinen kierros on nyt käyty. Tulos ei ainakaan minulle ollut järin yllättävä, vaikkakaan ei toivottava. Haaviston sijaan olisin halunnut toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan Väyrysen. Tulee olemaan vaikea päättää mitä teen toisella kierroksella koska en näe suurtakaan eroa Pekan ja Salen välillä. Plussana Haavistolle on humaanimpi ajatusmaailma, mutta muutoin molemmat ovat oikeistolaisia, eu-kritiikittömiä ja enemmän tai vähemmän natosalarakkaita. Joudunko siis jäämään kotiin ensimmäistä kertaa elämässäni?
Arhinmäen tulokseen voin olla tyytyväinen. Pressanvaali on pitkälti henkilövaali ja ihmisillä on taipumus äänestää omia ajatuksiaan parhaiten vastaavan sijasta sellaista ehdokasta joka todennäköisemmin pääsee toiselle kierrokselle. Tuosta vaalin erityisestä luonteesta huolimatta Arhinmäki teki hyvän työn.
Demareilla sen sijaan on vakava peiliin katsomisen paikka tuollaisen tuloksen jälkeen. Aika mielenkiintoista on, että Tampereella ja monella muullakin paikkakunnalla Arhinmäki oli Lipposta suositumpi.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Kuka päättää?

Vaikka suurin osa maailmaa elääkin suhteellisen demokraattisissa oloissa, niin onko demokratia silti todellista, vai päättääkö kansan sijaan asioista oikeasti joku muu? Pitäisikö demokratia kirjoittaa lainausmerkein? Näyttää siltä, että se joku muu on todellinen päättäjä ja kansa ja poliitikot vain elävät demokratian harhassa.
Tutkijat ovat selvittäneet maailmanlaajuista talousverkostoa ja sen tulokset ovat hätkähdyttäviä.
Pieni 147 superyrityksen ydinryhmä hallitsee 40 prosenttia globaalista taloudesta. Kun tuota joukkoa laajennetaan 1300 yritykseen, niin päästään jo 60 prosenttiin maailman reaalitaloudesta.
Ei ole vaikea kuvitella millainen vaikutusvalta tuollaisilla omistuksilla on poliittisiin päätöksiin. Nuo globaalit toimijat tuskin ajattelevat minkään maan kansan ja kansantalouden etua, vaan ainoastaan omien yritystensä omistajien etua. Siitä on demokratia kaukana.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Äänet Paavolle

Kyllä aika lailla ihmetyttää miksi tutkimuksen mukaan Pekka Haavisto saa kannatusta vasemmalta. En pysty parhaalla tahdollakaan löytämään Haavistosta vasemmistolaisuutta, joten miksi ihmeessä siis antaisin hänelle ääneni kun tarjolla on aito vasemmistolainen vaihtoehto, Arhinmäki.
Haavisto, kuten muutkin vihreät, on talous- ja veroasioissa aika lailla Kokoomuksen linjoilla. Epäselväksi on myös jäänyt Haaviston suhtautuminen Natoon ja epäilen, että hän vaalipuheista huolimatta kuitenkin olisi hivenen salaa rakastunut tuohon sotilasliittoon. Haavistolta puuttuu myös kriittinen suhtautuminen euroon ja hiipivään kehitykseen kohti liittovaltiota. Kovin usein en ole kuullut hänen olevan huolissaan työttömyydestä ja kasvavasta köyhyydestä, saati vaatinut jotain konkreettisia toimia noiden ongelmien poistamiseksi. Vaikka nuo kaikki asiat eivät presidentin toimivaltaan kuulukaan, niin kuvastavat ne kuitenkin ehdokkaan arvomaailmaa, joka siis on ristiriidassa vasemmiston arvomaailman kanssa. Väittäisin, että Väyrysestä olisi presidenttinä vasemmalle paljon enemmän iloa kuin Haavistosta.
Ehkä jotkut vasemmistolaiset ajattelevat niin, että Haavistolla olisi parhaat mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle ja siksi kannattavat häntä. Voi olla, voi olla että ei. Tuollaista taktikointia en ymmärrä. Se on vähän niin kuin omiin nurkkiin kusemista. Ei ole järkeä tukea porvaria silloin kun tarjolla on hyvä vasemmistolainen ehdokas. Toisella kierroksella tilanne on toinen. Sitä mietitään sitten kun finalistit ovat selvillä. Sitä ennen jokaisen vähänkään vasemmistolaisesti ajattelevan kannattaa antaa äänensä Arhinmäelle.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Tavasesta irti

Eilinen kaupunginvaltuusto käsitteli Tavase-tekopohjavesihanketta jatkaen samalla linjalla kuin hallitus jo viikkoa aiemmin. Valtuusto päätti selkein numeroin, 32-11, irtautua Tavase-hankkeesta hallituksen esityksen mukaisesti. Ennen tuota päätöstä äänestettiin demareiden esityksestä jättää asia pöydälle. Demareiden esitys kaatui numeroin 33-10.
Vasurivaltuutetuilla on aina ollut vapaat kädet äänestää omantuntonsa mukaisesti ja onneksi nyt kaikilla muillakin ryhmillä oli samat vapaudet; edes demarit eivät tehneet ryhmäpäätöstä.
Puhetta asiasta piisasi, kuten odottaa saattoikin. Keskustelu oli hetkittäin melko värikästä ja Tavasen puolustajien taholta pelotteluun ja kauhukuvien maalailuun vivahtavaa. Aika selkeästi oli nähtävissä demareiden suuri harmistus tappiosta, joka sitten ilmeni esimerkiksi siinä, että valtuuston kokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen kokouksessa demarit esittivät, että Tavase-päätöstä ei panna toimeen. Hallitus kuitenkin päätti numeroin 6-3 olla alistumatta demareiden kiukutteluun ja panna toimeen valtuuston päätöksen.
Ei liene vaikea veikata, että keskustelu Tavasesta edelleen jatkuu valtuuston viisaasta päätöksestä huolimatta.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Hyvä tulos

Eilen kaupunginhallitus käsitteli Tavase-hanketta. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus oli, että tekopohjavesihanketta jatketaan yleissuunnitelman mukaisesti ja että kaupunki merkitsee Tavasen osakkeita reilun 600 000 euron edestä. Kokoomuksen Tyvi teki hyvin perustellun vastaehdotuksen, jossa esitettiin, että Valkeakoski irtautuu Tavase-hankkeesta vuoden 2012 aikana. Pauli Kiuru ja minä kannatimme tuota ehdotusta ja äänestyksessä Tyvin ehdotus voitti äänin 6-3. Pohjaehdotuksen puolesta äänestivät ainoastaan kolme demaria.

Ensi maanantaina valtuusto saa käsiteltäväkseen saman asian ja veikkaanpa, että sielläkään Tavase-hanke ei saa valtuuston enemmistöä taakseen.

Tämä oli hyvä päätös.

Toinen eilisessä kokouksessa ilmi tullut mukava asia on se, että Valkeakosken väkiluku on nyt 21001, eli kasvu jatkuu ja 21 000 raja on ylitetty.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Puolitotuus

”Se mikä ei tapa, vahvistaa” on vanha sanonta ja pitänee osin paikkansa. Tuo viisaus on kuitenkin vain puoliviisaus, koska se ei kerro koko totuutta. Onhan selvää, että kuolon ja vahvistumisen väliin kuuluu kärsimys ja siitä kärsimyksestä en pidä. Tämä nyt vain juolahti mieleen tässä kun katala flunssa on piinannut rakasta kehoani jo toista viikkoa, eikä se todellakaan ole kivaa. Kuolemaksi se ei ole, mutta toivottavasti se sitten todellakin vahvistaa. Epäilen kyllä sitäkin. Fak.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Uutta puuhaa

Vuosi menee nopsaan, ainakin jälkikäteen ajatellen. Eikähän vuosi ole kuin 365 ja neljäsosa päivää.

Ei siis juuri mitään, paitsi silloin kun odottaa bussia, jolloin minuuttikin on pitkä aika.

Lokakuun lopussa loppui työni kirjaston väliaikaisena talkkarina ja sen jälkeen olin taas työttömänä aktiivisena työnhakijana. Nyt olen taas töissä ollut jo viikon, joten työttömyyteni jäi tällä kertaa melko lyhyeksi.

Tuo reilun kuukauden työttömyysajanjakso ei tuntunut ollenkaan pahalta, koska kaipasin jo oikeasti lomaa, koska lomaa ei käytännössä minulla ollut koko vuoden kestäneen määräaikaisen työsuhteeni aikana. Se mitä vapaata töistä vietin, meni keväällä eduskuntavaalien tiimellyksessä, jolloin ei taatusti kerinnyt lepäämään. Nyt tuo reilu kuukausi tuli tarpeeseen ja kaiketi nyt olen virtaa täynnä ja valmiina uusiin haasteisiin, kaiketi.

Nyt olen ollut töissä viikon verran Tampereella Hämeen Pioneerien toiminnanohjaajana.

Teen siis järjestötyötä vassarijärjestöperheessä, jota työtä olen ikäni tehnyt tähän asti ilman palkkaa. Tosin kyllä se on aivan eri asia tehdä pinskuhommia, joista en edes ihan hirveästi tiedä, kuin jo entuudestaan tuttua puuhastelua aikuisten kanssa. Tiedä sitten kumpi on helpompaa.

Aika lailla on opittavaa edessä, lievästi sanottuna. Toivottavasti verenpainelääkkeiden vahvuus piisaa. Luotan kuitenkin porukkaan, jolta saan apua tarvittaessa. Luotan myös siihen, että olen vielä keski-ikäisenäkin kykenevä oppimaan uusia asioita. Miksi en olisi? Näillä jatketaan.