tiistai 5. elokuuta 2008

Vaalipuheita

Kunnallisvaalit lähestyvät ja sitä mukaa puolueiden huoli menestyksestään kasvaa.
Vaalien lähestyessä saammekin lukea vielä moneen kertaan puolueiden lupailuja ja huolestumista milloin mistäkin asiasta.
Tänään Valkeakosken Sanomissa kerrottiin koko sivun verran demareiden kunnallisvaaliteemoista. Jutun mukaan demarit ovat ottaneet teemoikseen sosiaali- ja terveyspalvelut ja erityisesti vanhustenhuollon resurssit.
Mukavaa oli myös havaita demareiden vastustavan päivähoitomaksujen korotuksia ja olevan myös valmiita pohtimaan terveyskeskusmaksun poistamista.
Noita ajatuksia täällä vasemmalla kannatamme lämpimästi ja toivommekin, että ne eivät taas kerran jäisi pelkiksi vaalipuheiksi, kuten niin monesti aiemmin.
Demarit luottavat ilmeisesti siihen, että kuntalaiset eivät seuraa asioita, ja vaikka seuraisivatkin, niin he luottavat äänestäjien muistin lyhyyteen.
Mikä onkaan totuus demareiden nyt esittämien teemojen suhteen?
Mitä viime vuosina on tehty ja kuka on tehnyt?
Vasemmistoliitto on jo monet vuodet yrittänyt saada lisää henkilökuntaa vanhustenhuoltoon ja terveydenhoitoon. Siitä löytyy faktaa.
Esityksemme eivät kuitenkaan ole saaneet riittävää kannatusta, edes demareilta.
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti kokouksessaan 10.6. ottaa käyttöön päivähoidon uudet maksuperusteet lain mukaisin enimmäismäärin 1.8.2008 alkaen.
Tuossa kokouksessa olisi demareiden ollut oiva tilaisuus toimia nyt julistamansa periaatteen mukaisesti, eli vastustaa päivähoitomaksujen korotuksia. Niin he eivät tehneet.
Itse vastustin silloin korotuksia, mutta jäin yksin. Demareille korotukset silloin kelpasivat.
Sosialidemokraatit haluavat myös tutkailla mahdollisuutta kaupungin yhtiöiden, Valkeakosken Energian ja Valkeakosken asunnot Oy:n tuloutuksen lisäämiseksi omistajalleen, kaupungille.
Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että jo entuudestaan kalliin energian hintaa tulisi nostaa ja vuokria korottaa. Muutoin ei tuloutuksen lisääminen onnistu.
On toki selvää, että kaupungin pitää saada tuloja.
Ei kuitenkaan ole aivan sama miten tuloja hankitaan.
Sähköä ja lämpöä tarvitsevat kaikki ja asua pitää jokaisen jossain tuloista riippumatta.
Tulojen hankkiminen kaupungille piiloveroina energian ja asumisen hintaa nostamalla rasittaa pienituloisia rankimmin ja sitä en voi hyväksyä.
Muistuttaisin vielä, että demareilla johtavana ryhmänä, sitoutumattomien kuuliaisella tuella,
on ollut vuosikaudet hyvät mahdollisuudet hoitaa asioita haluamallaan tavalla ja turvata riittävät resurssit esim. vanhustenhuoltoon.
Toivon hartaasti, että kansalaiset hivenen enemmän seuraisivat päättäjiemme toimia eivätkä lankeaisi tällaisten vaalipuheiden perusteella edelleen äänestämään ryhmää, joka tähän asti on toiminut aivan toisin.
Puheet ovat puheita ja teot tekoja. Täältä vasemmalta sen voi puhtaalla omallatunnolla sanoa.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Sammakko

Anu Saagimia ärsyttää rumat ihmiset. Näin otsikoi viikonvaihteen Iltalehti.
Olipa se sen verran raflaava otsikko, että oli pakko lukea juttu sisäsivuilta tarkemmin.
Arvon rouva tosiaankin kertoi rumien ihmisten ärsyttävän, ja että kun hän näkee löysän ja ulkonäöstään välinpitämättömän ihmisen, ei hänen mielestään sellainen ihminen voi olla uskottava vaikka kuinka tekisi työnsä hyvin!
Vielä hän jatkoi, että kun ruokajonossa näkee lässähtäneen ihmisen hakevan epäterveellistä ruokaa ja juomaa, niin Anu-rouvan tekisi mieli mennä ravistelemaan ja kehottaa katsomaan peiliin.
Ymmärtäisin vielä jotenkin, jos tuollaisia sammakoita suustaan päästelisi joku juuri murkkuiän ohittanut missi, tositv-tähti, tai muu vastaava autiopää.
Mutta kun kyseessä on sentään aikuinen 46-vuotias nainen, jolta pitäisi voida jo odottaa aikuismaisia ajatuksia.
Ikä ja älli ei lisäänny samaa tahtia.
Anua saa toki ihan rauhassa ärsyttää rumat ihmiset. Minua ärsyttää hölmöt.
Jos todellakin ajattelee tuolla tavalla, niin edes hivenen järkevä ihminen pitää visusti moiset mietteensä omana tietonaan. Ilmeisesti on niin, että kun aikansa pyörii seurapiireissä muiden turhien julkkisten kanssa, niin vieraantuu täysin oikeasta elämästä ja alkaa pitämään seiska-lehden kiiltokuvamaailmaa todellisuutena.
Rouva Saagimin logiikalla uskottavuus ja ihmisarvo syntyy siis vain hyvällä ulkonäöllä.
Teoilla, osaamisella ja aikaansaannoksilla ei ole mitään väliä.
Ei meidän rumien siis kannata yrittääkään mitään, koska tekomme kuitenkin noteerataan nollaksi.
Onkohan eliittileidillämme mitään käsitystä, saati kokemusta, oikeasta työstä tai tavallisen perheen arjesta raha- ym. huolineen? Saanen epäillä ettei.
Jos työpäivän päätteeksi hoitaa kotia ja lapsia, niin vieläkö pitäisi mennä manikyyrin kautta kuntosalille pitämään kroppansa edustuskunnossa? Ja se kaikki pitäisi jaksaa salaattien, porkkanoiden ja muun ”terveellisen” voimalla.
Jos raskaimpia ponnistuksia on varpaankynsien lakkaaminen, niin ehkäpä edustusrouvamme ”töistään” selviääkin noilla eväillä.
Aivan oma juttunsa on sitten se, kuka on kaunis tai ruma.
Se on täysin subjektiivinen asia.
Se mikä minusta on kaunista, ei jonkun toisen mielestä välttämättä olekaan.
Anu Saagim saattaa pitää itseään kauniina, mutta tottahan se ei välttämättä ole.
Ehkäpä hänenkin kannattaisi katsoa peiliin.

torstai 31. heinäkuuta 2008

Se kiinnostaa sittenkin

Varsin usein kuulee monien ihmisten sanovan, ettei heitä kiinnosta politiikka.
Mutta jos heiltä kysyy, mitä mieltä he ovat esim. veroista, päivähoidosta, eläkkeistä, terveydenhoidosta, teiden kunnossapidosta yms. niin mielipiteitä ja kiinnostusta kyllä löytyy.
Ihmisiä siis sittenkin taitaa kiinnostaa politiikka.
Valitsemamme päättäjät kunnanvaltuustoissa ja eduskunnassa tekevät päätöksiä asioista, jotka suoraan vaikuttavat elämäämme, mm. noita, joita aiemmin luettelin ja joista lähes kaikilla on mielipiteitä. Niistä päättäminen on politiikkaa.
Jos haluaa omiin asioihinsa ja elinehtoihinsa vaikuttaa, niin silloin pitää vaikuttaa siihen millaisia päättäjiä istuu vaikkapa kaupunginvaltuustossa.
Valtuusto päättää mm. siitä, mihin verovaramme käytetään, millaisia palveluita rahojemme vastineeksi saamme ja miltä kaupunkimme näyttää.
Siis aivan arkisia ja kaikkia koskettavia asioita.
Vähintä mitä voi tehdä, on käydä äänestämässä.
Ehdokkaita on runsaasti tarjolla. Jokaisen makuun ja arvomaailmaan sopivia vaihtoehtoja kyllä taatusti löytyy.
Miksi et myös itse lähtisi ehdolle?
Mitään hävittävää tai hävettävää ehdokkuudessa ei ole, päinvastoin.
Valtuustossa tarvitaan tavallisia ihmisiä tavallisten ihmisten asioita hoitamassa, ei mitään
kaiken tietäviä ja osaavia supermiehiä ja -naisia.
Niitä ei ole olemassakaan, vaikka jotkut ehkä niin itsestään kuvittelevat.
Mietihän ehdokkuutta ja ota vaikka minuun yhteyttä jos vaikuttaminen kiinnostaa.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Onnistunut tapahtuma

Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtuma on taas onnistuneesti ohi.
Kelit olivat mitä parhaimmat ja väkeä näytti olleen liikkeellä.
Tapahtuman onnistumisesta kertonee sekin, että kun eilen ja tänä aamuna ajelin töihin, niin sitkaimmat juhlijat vasta palailivat koteihinsa, tai kuka mihinkin, ja kuka missäkin kunnossa.
Myös roskien määrä kaupungilla kertoi täysipainoisesta juhlimisesta.
Bilettämiseltähän ei suinkaan jouda etsimään roskakoria. Ja vaikka sen sattuisikin havaitsemaan, niin jätösten saaminen sinne onkin jo huomattavia ponnistuksia vaativa toimenpide, johon vain perin harva juhlahumuinen yön sankari kykenee.
Vuoden päästä taas uudet pippalot. Toivottavasti silloin ei aamuvuoro häiritse, että voin itsekin aktiivisemmin osallistua.
Vaikka toisaalta aamuvuoron ansiosta säästyin rahanmenolta ja krapulalta..

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Kesä tuli

Kesä tuli vihdoin. Ulkona kyllä tarkenee.
Paita oli kosteana koko aamupäivän kun olin muutaman muun vasurin kanssa Koiton aukiolla tarjoilemassa kahvia ja Vasemmistoliiton ilosanomaa. Väkeä oli todella paljon liikkeellä ja aika moni poikkesi kahvilla ja juttusillakin. Kolme Kokoomusnuortakin tuli kysymään saavatko he ottaa Kansan Uutiset. Toki annoimme ja vielä kahvitkin. Koskaanhan ei tiedä milloin kukakin järkiintyy...
Nyt Yamahaan vaihtamaan osia ja sitten voisi vaikka ajella pienen lenkin.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Paikallisesta sopimisesta

Työnantajaliitot haluavat lisää paikallista sopimista.
Mikäpä siinä, jos homma toimii ja sopimusosapuolet ovat tasavertaisessa asemassa.
Paikallisia sopimuksia on tehty vuosikymmenten myötä paljonkin.
Itsekin olen niitä ollut monia sopimassa, palkoista, työajoista, väkimäärästä ym.
Ongelmaa ei siis pitäisi olla siinä, että sovitaanko asioita paikallisesti vai ei.
Ongelma tuntuu olevan siinä, haluaako työnantaja aina noudattaa paikallisia sopimuksia.
Tässä juuri männä päivänä törmäsin tilanteeseen, jossa työnantajaa närästi se kun paikallisen sopimuksen mukaan duunarille olisi pitänyt maksaa sovitun mukainen palkka.
Sehän tuntui kovin vastenmieliseltä.
Vetosin sopimukseen, ja kyllähän se sitten hoitui, mutta kaikenlaista turhaa venkoilua sain kuulla. Ikävää.
Tuollainen asenne vie pohjan pois koko paikallisen sopimisen periaatteelta.
Miehen, ja naisen, sanaan pitää voida luottaa. Ja varsinkin paperille kirjoitettuun sanaan.
Mikä on sovittu, on sovittu. Ja sen pitää pitää.
Luottamusmiehillä ja työnantajan edustajilla lienee parempaakin tehtävää kuin kinastella selvistä sopimuksista. Näillä eväillä ei paikallista sopimista voida lisätä.

Aamu

Kun on kossua naamassa,
niin on nassu koomassa.
Näin se on. Testattu on.
Aamuinen arki ei viehätä,
väsymys painaa miestä.
Vaan ei auta, ryhdistäydyn,
ihmiseksi ryhdyn.
Suihkuun, siistiksi,
naama siloiseksi.
Aamun aurinko nousee.