Sammakko

Anu Saagimia ärsyttää rumat ihmiset. Näin otsikoi viikonvaihteen Iltalehti.
Olipa se sen verran raflaava otsikko, että oli pakko lukea juttu sisäsivuilta tarkemmin.
Arvon rouva tosiaankin kertoi rumien ihmisten ärsyttävän, ja että kun hän näkee löysän ja ulkonäöstään välinpitämättömän ihmisen, ei hänen mielestään sellainen ihminen voi olla uskottava vaikka kuinka tekisi työnsä hyvin!
Vielä hän jatkoi, että kun ruokajonossa näkee lässähtäneen ihmisen hakevan epäterveellistä ruokaa ja juomaa, niin Anu-rouvan tekisi mieli mennä ravistelemaan ja kehottaa katsomaan peiliin.
Ymmärtäisin vielä jotenkin, jos tuollaisia sammakoita suustaan päästelisi joku juuri murkkuiän ohittanut missi, tositv-tähti, tai muu vastaava autiopää.
Mutta kun kyseessä on sentään aikuinen 46-vuotias nainen, jolta pitäisi voida jo odottaa aikuismaisia ajatuksia.
Ikä ja älli ei lisäänny samaa tahtia.
Anua saa toki ihan rauhassa ärsyttää rumat ihmiset. Minua ärsyttää hölmöt.
Jos todellakin ajattelee tuolla tavalla, niin edes hivenen järkevä ihminen pitää visusti moiset mietteensä omana tietonaan. Ilmeisesti on niin, että kun aikansa pyörii seurapiireissä muiden turhien julkkisten kanssa, niin vieraantuu täysin oikeasta elämästä ja alkaa pitämään seiska-lehden kiiltokuvamaailmaa todellisuutena.
Rouva Saagimin logiikalla uskottavuus ja ihmisarvo syntyy siis vain hyvällä ulkonäöllä.
Teoilla, osaamisella ja aikaansaannoksilla ei ole mitään väliä.
Ei meidän rumien siis kannata yrittääkään mitään, koska tekomme kuitenkin noteerataan nollaksi.
Onkohan eliittileidillämme mitään käsitystä, saati kokemusta, oikeasta työstä tai tavallisen perheen arjesta raha- ym. huolineen? Saanen epäillä ettei.
Jos työpäivän päätteeksi hoitaa kotia ja lapsia, niin vieläkö pitäisi mennä manikyyrin kautta kuntosalille pitämään kroppansa edustuskunnossa? Ja se kaikki pitäisi jaksaa salaattien, porkkanoiden ja muun ”terveellisen” voimalla.
Jos raskaimpia ponnistuksia on varpaankynsien lakkaaminen, niin ehkäpä edustusrouvamme ”töistään” selviääkin noilla eväillä.
Aivan oma juttunsa on sitten se, kuka on kaunis tai ruma.
Se on täysin subjektiivinen asia.
Se mikä minusta on kaunista, ei jonkun toisen mielestä välttämättä olekaan.
Anu Saagim saattaa pitää itseään kauniina, mutta tottahan se ei välttämättä ole.
Ehkäpä hänenkin kannattaisi katsoa peiliin.