keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Hyvä kokous

Eilinen ehtoo meni SAK:n Valkeakosken paikallisjärjestön edustajiston kokouksessa. Oli ihan hyvä kokous. Toki käsittelimme kaikki sääntömääräiset rutiiniasiat, mutta se ei ollut se kokouksen kiinnostavin anti. Paikalla oli SAK:sta järjestöpäällikkö Seija Harjula ja hänen antinsa oli hyvä. Useimmiten kun noita suuria ay-pomoja on paikalla, niin mieleen tulee ennemmin valtion virkamies kuin aito duunarin etujen ajaja. Nyt ei tuollaista vaikutelmaa syntynyt, päinvastoin. Arvoisa päällikkö puhui ja esiintyi kuin kuka tahansa meistä, oli siis ihan meikäläisen oloinen. Jäi hyvä fiilis. Otimme myös kantaa kaupungin työllistämispolitiikkaan. Mielestämme kaupungin olisi viisasta tässä surkeassa työllisyystilanteessa selkeästi enemmän työllistää työttömiä etteivät he putoaisi pois ansiosidonnaiselta päivärahalta. Tehtäväkseni tuli myös laatia kannanotto 10 euron minimipalkasta, jota viime vuoden toukokuussa SAK:n puheenjohtaja Lyly esitti ja jota myös Vasemmistoliiton Arhinmäki on esittänyt. Oikeita asioita oli siis esillä. Toivon mukaan ne joskus toteutuvat, vaikka tuskin kuitenkaan nykyisen viherporvarihallituksen istuessa. Siihen voimme vaikuttaa vuoden päästä eduskuntavaaleissa.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Norppasoppaa

Kokoomusnuorissa osataan hoitaa luonnonsuojelukin bisneshengessä. Helsingin Kokoomusnuorten toiminnanjohtaja Eero Tikan mielestä saimaannorppien olemassaolo turvattaisiin parhaiten tekemällä niistä osa ruokabisnestä. Hän on pohdinnoissaan keksinyt bisnesidean tarjoilla syötäväksi vaikkapa nyt norppaa, josta johtuen on selvää, että silloin norpat eivät pääse loppumaan. Onkohan hän kenties ajatellut jonkinlaista norppien tarhausta vai kuinka tuo lajin säilyminen markkinahenkisesti turvattaisiin? Kun nyt näyttää noilla nuorilla Toivoilla olevan maaninen usko markkinoiden kaikkivoipaisuuteen, niin Kokoomuksessa voitaisiin ajatusta kehittää edelleen ottamalla pohdintaan esimerkiksi palveluseteleiden käyttömahdollisuus saimaannorpan suojelussa.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Lihaa

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään kesäkuussa Jyväskylässä. Lueskelin juuri kokoukselle tehtyjä aloitteita, joita oli tullut varsin runsaasti, 86 kappaletta, koskien mitä moninaisimpia asioita. Valtaosa aloitteista on ihan järkeviä ja kannatettavia. Eivät kuitenkaan ihan kaikki. Vasemmistonuoret esittävät, että Vasemmistoliiton tulee toimia aktiivisesti teollisen lihankulutuksen kokonaismäärän laskemiseksi Suomessa ilmastonmuutoksen ehkäisemisen kannalta kestävälle tasolle. Kokonaiskulutusta voidaan aloitteen mukaan laskea esimerkiksi tarjoamalla koulujen ja virastojen ruokaloissa vähintään yhtenä päivänä viikossa ainoastaan kasvisruokaa. Myös lihan tuotantokustannuksien tai jälleenmyyntihinnan nostaminen lainsäädännöllisin keinoin, esimerkiksi verotuksen avulla vähentäisi lihan kulutusta kestävällä tavalla. Samaan aiheeseen liittyen Vasemmistonuoret esittää, että Vasemmistoliiton tilaisuuksissa siirrytään tarjoamaan pääsääntöisesti vain kasvisruokaa.
En hyväksy mitään kasvisruoan pakkosyöttöä. Minä haluan itse valita ruokani. Sen valinnanvapauden haluan suoda myös muille ja pakon sijaan voitaisiin tarjota aina vaihtoehtoja liharuoalle. Pakottamalla ei suomalaisista kasvissyöjiä saada. Jos lihasta tehdään kovin kallista ostaa, niin se vaikuttaa lähinnä köyhimpien ihmisten ruokavalioon, mutta hyvätuloisille sillä ei olisi isompaa merkitystä. Ruokatarvikkeiden hinnoittelu on siten myös tasa-arvokysymys. Käsittääkseni me vasurit olemme tasa-arvon kannalla. En väitä etteikö kasvisruoatkin hyviä olisi, mutta mieluummin syön lihaa tai kalaa. Seuraavasta elämästä en tiedä, jos vaikka synnyn kaniksi..

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Päämanaaja

Pidin tätä aiemmin vitsinä, mutta totta se on. Vatikaanissa on oikeasti päämanaaja. Naurattaa se silti, vaikka se totta onkin. Nuo dementikot pyhän istuimen siunatuissa holveissaan siis oikeasti uskovat liturgioihinsa. Toisaalta, jos uskoo paavin mainostamaan jumalaan, niin onhan toki loogista uskoa silloin jumalan vastapeluriin, paholaiseen. Ja jos tuo paholainen katolisten mielestä on olemassa, niin täytyyhän silloin olla manaajia ja päämanaaja johtamassa toimintaa huolehtien katolisen kirkon edustaman jumalan eduista. Vatikaanihan on oikeastaan etujärjestö.
Tuo päämanaaja on lausahdellut aivan oikeita kommentteja todetessaan, että pedofiiliskandaalit osoittavat paholaisen tekevän myyräntyötään jopa Vatikaanin sisällä ja että kirkossa on hänen mukaansa myös kardinaaleja, jotka eivät usko Jeesukseen ja piispoja, jotka ovat yhteydessä demoneihin. Oli tuo totta tai tarua, niin Vatikaani ja katolinen kirkko on oikeasti oikea mädännäisyyden pesä. Se pitäisi asettaa syytteeseen miljoonien naisten elämän tuhoamisesta kieltäessään ehkäisyn ja abortin. Noita ”pyhän isän” vaateita tottelee noin miljardi ihmistä ja se on johtanut monen kohdalla suoranaiseen katastrofiin. Häpeä paavi, karkoita se paholainen ja palaa maan pinnalle.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Joku sentään tekee jotain

Hyvä ahtaajat! Oli aivan oikein tämä tämänpäiväinen ulosmarssi satamista. On korkea aika jonkun sentään esittää juhlapuheita tuntuvampi vastalause työnantajien ja pääministerin halulle rajoittaa lakko-oikeutta. Ei ole myöskään mitään järkeä, kenenkään kannalta, puuhastella rikkurityövoiman värväämisen parissa äärioikeistolaisen 30-luvun tapaan. Sellaiselle menolle on pantava loppu. Ihmetyttää suuresti SAK:n vaisu rooli noissa perustavaa laatua olevissa kysymyksissä. Onko SAK niin perin juurin byrokratisoitunut, muuttunut osaksi valtion hallintokoneistoa, ja eletäänkö noissa Hakaniemen isoissa toimistoissa täysin irrallaan nykymaailmasta, ettei edes nähdä koko SAK:n olemassaoloa uhkaavaa vaaraa? Mitä virkaa on koko suurella ja mahtavalla SAK:lla, jos siltä viedään ne ainoat konstit puolustaa duunareita? Haloo, eikö pitäisi jo vihdoin herätä tähän porvarillisen Suomen todellisuuteen ja toimia oikeasti. Kohta se voi olla myöhäistä.
Turha kuvitella, että ketään jaksaa kauaa innostaa ay-liikkeen viimeksi parikymmentä vuotta sitten saamat positiiviset uudistukset. Sen jälkeenhän on ollut tarjolla vain ”torjuntavoittoja”. Aloite on ollut työnantajilla ja ay-liike on mennyt mukana ja vikissyt voimattomuuttaan. Voi meitä poloisia!
Lauri ja kumppanit, jos haluatte säilyttää vaikutusvaltanne, niin tehkää oikeasti jotain. Oikealla asialla duunarit ovat tukenanne. Ei enää yhtään ”torjuntavoittoa”.

Ohi on

Suunnilleen vuosi sitten aloitin kurssin Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa ja nyt se on sitten ohi. Vuosi meni nopsaan, ainakin näin jälkikäteen ajatellen. Kurssista huolimatta työtä ei ole edelleenkään tiedossa, mutta eipähän kuluneet ansiosidonnaisen päivärahapäivätkään tuona aikana. Ehkä tuo kurssi helpottaa myös työnsaantiani. Ehkä. Toivotaan niin.
Maailma on muuttunut huonompaan suuntaan myös siinä suhteessa, että tänä vuonna koulutuksen aloittavilta nuo ansiosidonnaiset päivärahapäivät kuluvat toisin kuin viime vuonna aloittaneilta. Samaan aikaan kun kauniisti puhutaan koulutuksen ja ammattitaidon ylläpidon ja kehittämisen suuresta merkityksestä, niin läimäistään työttömiä korville sillä, että kouluttautuminen kuluttaakin sitä viittäsataa päivää, jolta ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan. Tuollainen kaksinaamainen pelehtiminen on kertakaikkisen surkeaa hölmöilyä päättäjiltämme. Tuollainen on vähintäänkin hölmöilyä, ellei peräti silkkaa typeryyttä. Epäilen vahvasti, että moni työtön harkitsee vastaisuudessa tarkkaan lähteäkö kurssille vai ei. Selvää on, ettei kenenkään ole mitään järkeä mennä ainakaan sellaiseen koulutukseen, josta työllistymisen todennäköisyys on olematon. Mieluummin makaa kotona, kuin kuluttaa aikaansa turhassa näennäiskoulutuksessa, koska se viisisataa ansiosidonnaista päivää kuitenkin kuluu koko ajan. Ja päättäjien mielestä kouluttautumista pitää kannustaa.. Enkö vain ymmärrä päättäjien logiikkaa vai ovatko he täysin pihalla elävästä elämästä?

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Kokoustamista

Tämä viikonloppu menikin aika tiiviisti erilaisten kokousten merkeissä. En kerinnyt edes juopottelemaan, vaikka ei kai se niin vaarallista kuitenkaan ole. Eilinen aamupäivä kului Vasemmistoliiton piirikokouksen merkeissä Tampereella. Ilahtuneena panin merkille, että paikalla oli harvinaisen paljon väkeä, etenkin nuorempaa polvea. Jouduimme jopa äänestämään ehdokkaista puoluevaltuustoon. Varsinaisen valinnan tekee ensi kesän puoluekokous. Otimme kantaa useampaan asiaan. Vasemmistoliitto haluaa säilyttää maksuttoman opetuksen ja TV2:n Tampereella ja turvata Yleisradion rahoituksen siten, että se ei rasita pienituloisten kukkaroa.
Iltapäivällä sitten perustettiin tukiryhmä hoitamaan allekirjoittaneen eduskuntavaalikampanjaa. Tukiryhmää vetää Timo Vilberg ja varapuheenjohtajana toimii Maija Kuivasto. Tilaisuus oli hyvä, ideoita kehiteltiin ja väki innostunutta. Väkeä kyllä tarvitaan pirun paljon vielä lisää pitkin Pirkanmaata. Ja rahaakin olisi hyvä olla. Mutta kyllä se siitä.
Tänään sitten oli Valkeakosken Vasemmistoliiton vuosikokous. Esko Laakso ei enää johda porukkaamme, vaan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jari Salmi. Onnea Jarille ja kiitokset Eskolle pitkästä ja uutterasta työrupeamasta.
Kokousputki jatkuu huomenna kaupunginhallituksen kokouksella ja tiistaina maakuntahallituksen kokouksella. Pakarat tässä joutuvat koville.