torstai 7. huhtikuuta 2011

Jo riittää rahanjako

Nyt se sitten tuli mitä jo osattiin odottaa. Portugali pyytää rahoitusapua talouskriisiin EU:lta. Mikähän maa on seuraavana vuorossa? Mitään ongelmaa tuen myöntämisessä ei olisi, mikäli sillä autettaisiin Portugalin kansaa, mutta siitähän avunannossa ei ole kyse. Kreikan ja Irlannin tukipaketeilla autettiin ainoastaan noille maille riskiluottoja myöntäneitä suuria eurooppalaisia pankkeja ja Portugalin kohdalla tilanne on sama. Pankit pelastetaan, mutta tilanteeseen syyttömät kansalaiset laitetaan kiristämään vyötä niin Suomessa kuin noissa autettavissa maissakin. Näillä pelastusoperaatioilla varmistetaan, että pankit voivat huoletta jatkaa rahansaalistustaan kun maksaja näyttää aina olevan tiedossa. On syytä muistaa, että pankit ovat keränneet huikeita tuottoja lainoistaan. Olisi oikeus ja kohtuus, ja markkinatalouden periaatteiden mukaista, että hyödyn saajat maksaisivat myös mahdolliset tappiot. Nyt voitot on yksityistetty, mutta tappiot sosialisoitu. Suomen ei tule osallistua rahoitusavun antamiseen. Me tarvitsemme euromme itse.

4 kommenttia:

Once upon a time.. kirjoitti...

Kiitos valaisevasta blogista. Katsoin maikkarin vaalitenttiä eilen ja ihmettelinkin sitä kuunnellessani, miksi ihmeessä sijoittajia ei laiteta vastuuseen, vaan ulkomaalaiset tukijat laitetaan 'vastuunkantajiksi', kuten Katainen tahtoi asian esittää vastuuntuntoisena eurooppalaisena politiikkona. Kuulosti siltä, että herrat mielistelevät ulkomaisia herroja haukkuen suoraselkäisiä oman kansan edunajajia vastuuttomiksi...

Anonyymi kirjoitti...

Nyt pitäisi tulevan kansanedustajan pysyä totuudessa. Suomalaista rahaa ei olla pistämässä Portugaliin. Kyse on vain lainojen takauksesta. Siinä ei liikutella suomalaista rahaa.

Anonyymi kirjoitti...

Takauksen merkitystä ei pidä vähätellä. Totuus on, että takaaja sitoutuu velallisen puolesta maksamaan velan mikäli velallinen ei itse pysty. Takaaja voi siis muuttua itse velalliseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse on velkaantuneiden maiden pankkien pelastamisesta. On joko ideologista propagandaa tai täysin naiivia hyväuskoisuutta kuvitella, että veronmaksajien rahoja ei muka pala tässä prosessissa. Kyllä palaa ja paljon!

Kreikan velkasaneeraus on jo ovella ja muita tulee perässä.

Rahaliitossa (EMU) on jo lähtökohtaisesti valuvika. Maiden taloudet ovat aivan liian erilaiset. On vahvat vientivetoiset ylijäämävaltiot ja voimakkaasti velkaantuneet alijäämävaltiot. Rahapolitiikka on viety keskuspankkiin (EKP) ja velkaantuneilla mailla ei ole isommin vaihtoehtoja finanssipolitiikassaan. Tilanne alkaa olla kestämätön. Jotain pitäisi keksiä. Eurosta luopuminen tai liittovaltio eivat nekään tunnu poliittisesti mahdollisilta.

Pankkien piikki tulisi kuitenkin sulkea velkasaneerauksin ja antaa Saksan, Ranskan ja brittien pelastaa pankkinsa omin varoin eikä maksattaa sitä muilla.

Lamalla pelottelu taas on pelkkää vaalipropakandaa.