torstai 1. toukokuuta 2008

Hyvää Vappua!

Vappu on vain kerran vuodessa ja aika usein kolea tai jopa sateinen.
Tällä kertaa sää suosi ja niinpä väkeä olikin kiitettävästi paikalla Koiton Aukiolla juhlissa.
Tilaisuus oli onnistunut siitäkin huolimatta, että itsekin siellä esiinnyin Arto Sirenin apumiehenä kitaran kanssa. Oli vähän outoa soitella, kun ei sitä ole viime vuosina paljoakaan tullut tehtyä. Mukavaa puuhaa vaihteeksi ja sitä voisi harrastaa enemmänkin jos vain olisi aikaa.
Hyvää vappua kaikille!

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Vaalit lähestyvät

Varma merkki kunnallisvaalien lähestymisestä on valtuutettujen aktivoituminen.
Tämä nähtiin eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa aloitteita tehtiin peräti yhdeksän ja lisäksi vielä kaksi kysymystä kaupunginhallitukselle.
Parhaiten aloiteaktiivisuudessa kunnostautui sen toisen sitoutumattomien ryhmän ainoa valtuutettu Nieminen peräti viidellä aloitteella. Hyvänä kakkosena oli Vasemmistoliiton ryhmä, jolla oli kolme aloitetta ja yksi kysely kaupunginhallitukselle.
Demareiden Virkki puuttui kyselyssään tärkeään asiaan, nimittäin monien kerrostalojen hissittömyyteen. Tästä samasta asiasta Vasemmistoliiton Reijo Heinonen teki aloitteen jo vuonna 2001. Mukava havaita, että ajatuksemme saavat ymmärrystä muiltakin ryhmiltä, joskin viiveellä.
Valtuutettujen kannattaakin tutkia vanhoja valtuuston pöytäkirjoja, josko niistä löytyisi muitakin hyviä Vasemmistoliiton tekemiä aloitteita uudelleen esitettäväksi omissa nimissä.
Ajatuksemme ovat vapaasti käytettävissä.
Veikkaan, että aloiteaktiivisuus tulee säilymään korkealla tasolla aina lokakuulle asti.
Veikkaan myös, että puhettakin valtuustossa tulee piisaamaan.
Tähän asti puheenvuoroja ovat käyttäneet enimmäkseen vasemman laidan valtuutetut ja jokunen muu muista ryhmistä. Luulen, että sillä hiljaisella valtuutettujen enemmistöllä piakkoin on paljonkin asiaa. Hämeessä kun ollaan, niin pitää ensin liki neljä vuotta miettiä.
Veikkaanpa vielä, että toistaiseksi melko hiljainen mielipidekirjoittelu tulee lisääntymään Valkeakosken Sanomissa syksyä kohti mentäessä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Mikset lähtisi ehdolle?

Vasemmistoliitto Valkeakoskella sai viime kunnallisvaaleissa 1560 ääntä 20 ehdokkaalla.
Ehdokaslista siis oli todella pieni äänimäärään nähden.
Hämmästyttää ja kummastuttaa, miksi ehdokkaita ei silloin saatu enempää, vaikka ääniä kuitenkin tuli paljon, n. 90 enemmän edellisiin vaaleihin verrattuna.
Olimme voittajia, vaikka paikkamäärä ei lisääntynytkään. Eikä se paikkamäärän lisäyskään niin mahdottoman kauas jäänyt. Mutta menneet on menneitä ja nyt valitaan syksyllä uudet päättäjät.
Kannattajia näyttäisi olevan, mutta missä ovat ne tekijät, toimijat ja ehdokkaat?
Miksi ne 1540 muuta ihmistä ei lähtenyt ehdolle silloin?
Toki on selvää, ettei tuosta joukosta lähimainkaan kaikki olleet sydänjuuriaan myöten vasureita, vaan ennemminkin äänestivät silloin hyvää tuttua järkevää kaveria.
Väitän silti tuosta joukosta löytyvän melkoisen joukon myös niitä, joille vasuriaate on tärkeä ja ainoa oikea. Heihin nyt haluaisin vedota ja toki muihinkin.
Lähtekää mukaan ehdokkaaksi. Mitä häviäisitte? Voittoahan vain on tarjolla!
Olemalla ehdolla autatte omalta osaltanne yhteisen asiamme eteenpäin viemistä.
Ei tarvitse, jos ei halua, tehdä muuta kuin olla vain mukana.
Toki olisi loistavaa, jos joku haluaisi tehdä muutakin. Mutta jo pelkkä mukanaolokin auttaisi.
On selvää, että jokainen ehdokas saa aina jonkun äänen, jota ei muutoin tulisi.
Tylsää, mutta totta.
Ja vielä. Kunnallispolitiikka on oikeasti mielenkiintoista, onhan siinä kyse meitä kaikkia läheisesti koskettavista asioista.
Eikä Vasemmistoliitossa tarvitse olla vanhaan tapaan tiukasti puolueessa kiinni, vaan meillä voi toimia sitoutumattomana omantuntonsa mukaisesti. Puoluekuri esim. demareitten tapaan on meille tuntematon käsite. Tämän voin koska hyvänsä näyttää toteen selkeillä faktoilla.
Tällä hetkellä näyttää aika hyvältä, mutta syyskuussahan vasta listat jätetään ja silloin asiat ovat varmoja. Faktaa, jolla sitten vaalit käydään.
Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Vasemmistoliiton listalle olisi tulossa hyvä joukko ehdokkaita. Enemmän kuin viimeksi ja melkoinen määrä ihan uusia ja nuoriakin ehdokkaita.
Jos haluat parempia päätöksiä, niin miksi et olisi niiden aikaansaamista edesauttamassa?
Hyvät päätökset syntyvät vain hyvällä valtuuston kokoonpanolla.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Homehomma

Home on hyödyllinen aine. Paitsi että se tekee jotkut juustot muka laadukkaammiksi, se myös edesauttaa vanhojen rakennusten purkukiiman tyydytyksessä.
Apian koulun purkamaan pääsyä on rakennuttaja kieli pitkällä odottanut ja toivonut, että josko lukiolaiset voitaisiin jo etuajassa siirtää väliaikaisiin tiloihin pois ”kehityksen” tieltä.
Ongelma vain on, ettei niitä väliaikaisia tiloja kovin helposti ole löydettävissä kaupunkimme virkamiesten ja muutamien puoluepomojen toiveista huolimatta.
Oman hankaluutensa heille aiheuttaa myös se, että väliaikaistiloihin siirtyminen ei kovin suurta kannatusta saa kuntalaisilta.
Nyt sitten, toki varmaan aivan sattumalta, tarkastuksessa havaittiin hometta.
Ja kun koulussa havaitaan hometta, on selvää, ettei sitä voida koulukäytössä pitää. Siihen ei luottamushenkilöillä paljoa ole sanomista.
Askarruttamaan jää muutama kysymys:
Eikö homeongelmaa ollut jo aiemmin?
Jos se oli jo aiemmin havaittavissa, niin miksi ei asiasta kerrottu?
Onhan tämä kaikki pelkkää sattumaa, onhan?

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Ike lähti

Tässä aiemmin manailin jatkuvaa ja kyllästyttävää Ike-kirjoittelua, jota etenkin iltapäivälehdet olivat pullollaan. Kaikki oikeat ja tärkeät jäivät olemattomalle huomiolle.
No, nyt se ehkä vihdoin viimein loppuu, ainakin hetken päästä.
Typerä juttu kaikkiaan koko Ike-kohu. Näemmä se alkoi Kokoomusta kuitenkin puolueena jo haitata, eikä kai enää jäänyt muita vaihtoehtoja.
Iken tilalle saamme nyt sitten Stubbin, tuon ns. EU-asiantuntijan. Minkä ihmeen asiantuntijan?
Tuleva ulkoministerimme tunnetaan himokkaana nato-intoilijana, joka on kunnostautunut myös EU- ja USA-fanatismin saralla. Voi meitä.
Voisin veikata, että Suomen natottaminen saa tuosta valinnasta uutta vettä myllyynsä.
Onneksi suomalaisten vankka enemmistö on edelleen järjissään ja vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Onneksi myös Ike-kirjoittelu loppunee, tai ainakin reilusti vähenee, ja saamme lukea lehdistä ihan oikeitakin uutisia.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Ympäristömyrkky

Nykyisin telkkari on täynnä kaikensorttisia ruokaohjelmia, joissa kokkaavat vähänkään ruoanlaitosta jotain ymmärtävät pikkujulkkikset, tai ainakin sellaisiksi haluavat, ja satunnaisesti ihan oikeatkin kokit.
Kaikkia heitä tuntuu kuitenkin yhdistävän yksi yhteinen outo piirre.
Kaikki he ovat jostain saaneet päähänsä, että hyvään ruokaan kuuluu aina laittaa enemmän tai vähemmän valkosipulia, ja kaikki he muistavat kehua kuinka maukasta ja ennen kaikkea terveellistä se on. Varmaan, mutta se haisee. Minä en halua olla hajuhaittana ympäristölleni, enkä toivoisi muidenkaan olevan.
Valkosipulin lähes taivaallisista ominaisuuksista on tullut ikään kuin uskonkappale ja pyhä sakramentti kaikille keittiössä joskus jotain puuhailleille, eikä kukaan kauhankieputtaja uskalla sitä jumalaista ilosanomaa uhmata ehtoollista, tai aamiaista, valmistaessaan.
Heil Allium sativum!
En kannata terveysfasismia ja siksi ruoan hyvä maku on tärkeintä.
Hyvää ruokaa voi tehdä ilman valkosipuliakin. Valkosipulifanatismi ei tee kenestäkään vielä hyvää kokkia, päinvastoin, se kertoo vain halusta etsiä helppoa tietä ns. hyvän kokin maineeseen.
Pitää myös muistaa, että valkosipuli on lähinnä ympäristömyrkky, jota tulee käsitellä ainoastaan Riihimäen ongelmajätelaitoksella.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Villi länsi kutsuu

Maamme porvarihallitus esittää työsuojelupiirien henkilöstöresurssien vähentämistä noin neljänneksellä. Esitys pohjautuu budjettikehyksiin ja siihen liittyvään valtiontalouden tuottavuusohjelmaan. Hallitus halunnee näin menetellessään hillitä haittoja, joita työsuojelupiirit työllään saavat aikaan vapaalle yritystoiminnalle työsuojelupiirien valvoessa lakien noudattamista ja puuttuessaan harmaaseen talouteen. Tämä ei hallituksen mielestä sopine vapaaseen markkinatalouteen.
Työelämän tarpeet osoittavat, että työsuojelupiirien resursseja tulisi pikemminkin lisätä, kuin nykyisestä supistaa. Työtapaturmien määrä on kasvussa.
Ulkolainen työvoima on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen Suomessa.
Ulkolaiset firmat aliurakoitsijoineen ja aliurakoitsijoiden aliurakoitsijoineen ja epämääräisine vuokratyöfirmoineen muodostavat työpaikoilla usein sekavan ja monimutkaisen vyyhden, jossa mukana on jos jonkinlaista ”yrittäjää”.
Tällaisessa sotkussa työturvallisuus-, vero-, ym. lakien noudattamista on varsin vaikea valvoa ilman riittäviä resursseja. Tästä kärsivät rehelliset yrittäjät ja koko yhteiskunta.
Työsuojelupiirit ovat keskeisiä toimijoita harmaan talouden vastaisessa kamppailussa ja siten asialla on myös suuri taloudellinen merkitys. Vähemmän harmaata taloutta tarkoittaa enemmän verotuloja.
Luulisi tämän kiinnostavan valtiovarainministeriä. Kaiketi porvarihallituksemme kuitenkin pitää yrittämisen vapautta ilman vastuuta ylimpänä ohjenuoranaan. Sitä voisi verrata villiin länteen.