Vasemmiston poliittiset vastustajat väittävät toisinaan vasureiden olevan sitä mieltä, että Suomessa ei saisi olla rikas. Tuollaisen väittäminen on täyttä puppua. Emme ole sanoneet etteikö rikas saisi olla, mutta sen olemme sanoneet, että suurista tuloista ja omaisuuksista tulee maksaa suuremmat verot. Se on aivan eri asia kuin rikkaana olon kieltäminen. Ymmärrän toki, että poliittisilla vastustajillamme ei ole kestäviä perusteita nykyhallituksen rikkaita suosivalle ja tuloeroja kasvattavalle politiikalleen ja siksi pitää käyttää ala-arvoisia keinoja vasureiden mollaamiseksi. Epäoikeudenmukaisuutta on vaikea puolustaa järkiperustein, joten käyttöön on otettava vääristely. Toinen kätevä keino on leimata kaikki vain pelkäksi kateudeksi. Sanottakoon nyt vielä, että Vasemmistoliitto haluaa muuttaa verotusta oikeudenmukaisemmaksi verottamalla pääoma- ja palkkatuloja samoin perustein, progressiivisesti. Varallisuusvero on palautettava ja arvopaperikauppaa on verotettava. Suuria tuloja on verotettava ankarammin ja pieniä tuloja kevyemmin. Vasemmiston mallissa jää silti vielä rikkaille niin paljon käteen, että pysyvät rikkaina. Tiivistetysti voisi todeta, että veroja on maksettava maksukyvyn mukaan.
torstai 14. huhtikuuta 2011
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Rahalla saa
Ei näytä vaalirahasotkut vaikuttaneen ainakaan kaikkien ehdokkaiden kampanjoihin. Rahaa näyttää useimmilla porvaripuolueiden ehdokkailla olevan taas kerran valtavia summia käytettävissä mainontaan ja mittavaan kampanjointiin. Olen kuullut monen toteavan, että rahamiehet haluavat taas ostaa mieleisensä eduskunnan. On aivan eri asia olla ehdokkaana muutaman tuhannen budjetilla tai kymmenien tuhansien budjetilla. Vaikka raha ei kaikkea ratkaisekaan, niin auttaa se huomattavasti. Näkyvyys on tärkeää ja sitä saa rahalla. Asetelma ei ole tasainen. Porvariehdokkaat, jotka usein ovat itsekin hyvätuloisia, porskuttavat entiseen malliin yritysten ja rahamiesten avulla. Sen sijaan monet vasemmistoehdokkaat valittavat, että rahaa on käytettävissä viime vaaleja vähemmän. Itsellänikin on viime vaaleihin verrattuna noin kolmanneksen pienempi rahamäärä käytettävissä. Jonkinlainen kampanjakatto olisi paikallaan. Vaikka sen aukoton valvonta olisikin vaikeaa, voisi se silti hivenen hillitä rahalla eduskuntaan ratsastamista ja antaisi tasavertaisempia mahdollisuuksia eri ehdokkaille.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:14 2 kommenttia
torstai 7. huhtikuuta 2011
Jo riittää rahanjako
Nyt se sitten tuli mitä jo osattiin odottaa. Portugali pyytää rahoitusapua talouskriisiin EU:lta. Mikähän maa on seuraavana vuorossa? Mitään ongelmaa tuen myöntämisessä ei olisi, mikäli sillä autettaisiin Portugalin kansaa, mutta siitähän avunannossa ei ole kyse. Kreikan ja Irlannin tukipaketeilla autettiin ainoastaan noille maille riskiluottoja myöntäneitä suuria eurooppalaisia pankkeja ja Portugalin kohdalla tilanne on sama. Pankit pelastetaan, mutta tilanteeseen syyttömät kansalaiset laitetaan kiristämään vyötä niin Suomessa kuin noissa autettavissa maissakin. Näillä pelastusoperaatioilla varmistetaan, että pankit voivat huoletta jatkaa rahansaalistustaan kun maksaja näyttää aina olevan tiedossa. On syytä muistaa, että pankit ovat keränneet huikeita tuottoja lainoistaan. Olisi oikeus ja kohtuus, ja markkinatalouden periaatteiden mukaista, että hyödyn saajat maksaisivat myös mahdolliset tappiot. Nyt voitot on yksityistetty, mutta tappiot sosialisoitu. Suomen ei tule osallistua rahoitusavun antamiseen. Me tarvitsemme euromme itse.
Lähettänyt HooAsikainen klo 07:49 4 kommenttia
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Mitä lapsiperheille?
Kierrellessäni maakuntaa aika moni on kysellyt mitä tekisin lapsiperheiden puolesta. Parhaani mukaan olen koettanut vastailla ja vastaanpa nyt myös tässä. Lapsiperheet eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, kuten eivät ole esim. eläkeläisetkään. On hyvin toimeentulevia lapsiperheitä ja vähävaraisia lapsiperheitä. Hyvätuloiset pärjäävät kyllä ja siksi minua kiinnostaakin erityisesti pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden elinehtojen parantaminen. Lapsia elää nykyään ennätysmäärä köyhissä oloissa; on palattu ajassa taaksepäin tuonne 70-luvun tasolle. Se on häpeä ja sen häpeän haluan poistaa. On turvattava kohtuullinen toimeentulo kaikille. Perusturvan tasoa on korotettava ja erityisen tärkeää on, että lapsilisät eivät vastaisuudessa pienentäisi toimeentulotukea, kuten nyt. Lapsiperheiden ahdinkoa aiheuttaa usein kaikensorttiset pätkä- ja silpputyöt. Kun työtä on satunnaisesti ja viikottaisia työtunteja liian vähän, on elämä epävarmaa ja elanto niukkaa. Tarvitaan normaaleja täyspäiväisiä työpaikkoja palkalla jolla elää. Tärkeää on myös laadukkaiden ja kohtuuhintaisten päivähoitopalveluiden turvaaminen. Hoitopaikka on saatava silloin kun sitä tarvitaan. Vanhempainvapaassa on otettava käyttöön 6+6+6-malli, jossa kummallakin vanhemmalla on kuusi kuukautta vapaata ja lisäksi valinnaisesti jommallakummalla vanhemmalla kuusi kuukautta. Koulut liittyvät oleellisesti lapsiperheiden arkeen. Pienet kyläkoulut tulee säilyttää niin kauan kuin niissä oppilaita riittää ja opetusryhmien koot tulee pitää kohtuullisina. Kouluterveydenhoito kaipaa lisäresursseja monessa kunnassa. Työssäkäyvillä on käytössään työterveyshuolto ja siksi erityisesti lapsiperheille, eläkeläisille ja työttömille on kunnollinen kunnallinen terveydenhoito tärkeä asia. Kaikki nuo maksavat jotakin, mutta se vasta maksaa jos emme noita asioita hoida kunnolla.
Lähettänyt HooAsikainen klo 06:29 0 kommenttia
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Asiat sivuosassa
Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa miltei kuukausi, mutta silti jo pohdiskellaan ahkerasti mikä puolue kenellekin kelpaa hallituskumppaniksi ja kuka mahdollisesti pääsee ministeriksi, etenkin pääministeriksi. Tuollainen on minusta melkoisen ennenaikaista pohdiskelua. Käydään vaalit ensin ja katsotaan sitten kuka saa ministerinsalkun käteensä. Paljon tärkeämpää on pohtia sitä, mitä tuleva hallitus aikoo tehdä. Aiotaanko oikeasti parantaa köyhien asemaa, tehdäänkö jotain surkealle työllisyystilanteelle, taataanko vanhuksille kunnon hoiva lailla tai muutetaanko verotusta oikeudenmukaisempaan suuntaan? Oleellista on myös tuleeko erilaisia säästökuureja ja leikkauslistoja ja se mihin ne kohdistuvat tai aiotaanko esittää eläkeiän nostoa. Melko sujuvasti etenkin hallituspuolueet ovat nuo kysymykset sivuuttaneet. Korkeintaan on lausuttu ympäripyöreyksiä persujen tapaan ilman konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Oikeista asioista keskustelu saattaa olla kiusallista valtapuolueille, sekä myös persuille, ja siksi kai pidetäänkin ennemmin esillä toisarvoisia asioita. Teatterissakin tietääkseni ensin päätetään mikä näytelmä esitetään ja vasta sitten jaetaan rooleja.
Lähettänyt HooAsikainen klo 06:48 1 kommenttia
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Ketunhäntä kainalossa
Hieno juttu, että Vihreätkin vihdoin viimein haluavat korottaa perusturvaa. Aikaa ja mahdollisuuksia heillä hallituspuolueena siihen olisi ollut jo paljon aiemminkin. Vasemmistoliitto on monta kertaa esittänyt perusturvaan korotuksia, mutta ne eivät ole Vihreille sopineet. Liekö vaalien läheisyys ja pelko tulevasta menestyksestä saanut Vihreissä aikaan tämän heräämisen kantamaan huolta ihmisten toimeentulosta. Vihreät haluavat sadan euron korotusta työttömyysturvaan, vanhempainpäivärahoihin, sairauspäivärahaan ja kuntoutusrahaan. Hyvä esitys, joka toteutuessaan parantaisi monen köyhän tilannetta. Heidän esityksessään on kuitenkin yksi aika paha mutta matkassa. He haluavat purkaa kytköksen perusturvan ja ansiosidonnaisen turvan väliltä. Ansiosidonnainen työttömyysturva ei siis nousisi. En voi hyväksyä tuollaista työttömien vastakkain asettelua. Sillä murennetaan työttömyysturvajärjestelmäämme pahasti ja herääkin epäilys, että se on Vihreiden tarkoituskin. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan taso ei todellakaan ole kovin korkea, keskimäärin noin 1100 euroa kuukaudessa, joten ei ole mitään syytä jättää ansiosidonnaisella päivärahalla eläviä ilman korotusta. Mahtavatko Vihreät edes ymmärtää miten ansiosidonnainen muodostuu. Jos eivät, niin kerrottakoon, että sen kustannuksiin osallistuvat myös työntekijät itse ja että satasen korotus perusturvaan ei tarkoita satasen korotusta ansiosidonnaiseen päivärahaan, vaan ainoastaan noin kuudenkympin verran. Julkiselle taloudelle korotus ilman kytköksen purkua maksaisi noin 75 miljoonaa enemmän. Ei siis ole mistään vallan huikeista summista kyse, vaan ilmeisesti ennemminkin halusta asettaa köyhät vastakkain. Toisin kuin Vihreät, minä haluan turvata kaikille kohtuullisen toimeentulon.
Lähettänyt HooAsikainen klo 18:59 1 kommenttia
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Kermaa kuorimaan
Eduskunta hyväksyi äänestyksen jälkeen uuden postilain, joka avaa postipalvelut kilpailulle EU:n vaatimusten mukaisesti. Ei ole vaikea ennustaa sen johtavan kermankuorintaan yksityisten jakeluyhtiöiden päästessä toimimaan vain parhailla ja tiheimmin asutuilla paikkakunnilla. Lakiin olisi pitänyt kirjata kaikille toimijoille yleispalveluvelvoite hoitaa jakelu viisipäiväisesti koko maassa. Tuon velvoitteen puuttuessa Itellan tehtäväksi jää sitten hoitaa ne heikommin kannattavat alueet. Seurauksena on Itellan toimintamahdollisuuksien ja haja-asutusalueiden palveluiden heikkeneminen. Itellan lienee pakko korottaa hintojaan, tai sitten valtion tulee osoittaa Itellalle varoja toiminnan ja hyvän palvelutason mahdollistamiseksi. Lakimuutos pohjautuu EU-direktiiviin, mutta Suomessa sitä perinteiseen tapaan tulkitaan aivan tarpeettoman ahtaasti. Miksi ihmeessä meidän tarvitsee joka asiassa leikkiä EU:n mallioppilasta? Joskus olisi hyvä toimia oman maan ja omien kansalaisten etujen mukaisesti. Brysselin nöyristelyn lisäksi porvarihallitukselle tuntuu olevan tärkeämpää ideologisista syistä yksityistää ja kilpailuttaa kaikki mahdollinen seurauksista piittaamatta. Ideologian sijaan joskus voisi käyttää järkeäkin.
Lähettänyt HooAsikainen klo 12:36 2 kommenttia
