tiistai 26. helmikuuta 2008

Liittoleikkejä

Ay-liikkeessä liittojen johtoportaiden ylätasanteilla puuhastellaan omia pieniä kivoja hiekkalaatikkoleikkejä. Johtavat ”toverimme” ovat saaneet päähänsä, että leikkii loppuu, jos ei yhdytä. Tämä yhtyminen on saanut nimen ”TEAM-hanke”. Sillä tarkoitetaan Kemianliiton, Metalliliiton, Puuliiton, Rautatieläisten liiton, Sähköliiton ja Viestintäalan ammattiliiton yhtymistä.
Kiima tuntuu olevan kova liittojen johtoportaissa. Jäsenistössä ei niinkään.
Jotta jäsenistökin tulisi kiimaan, pitäisi sitä ensin lämmittää konkreettisilla lupauksilla paremmista työehtosopimuksista, paremmasta edunvalvonnasta, pienemmistä jäsenmaksuista ja yleensäkin turvatummasta tulevaisuudesta. Mitään näistä ei kaavailtu suurliitto voi taata tai edes vastuullisesti luvata. Propaganda on asia erikseen.
Oma liittoni, Kemianliitto, pärjää vallan hyvin yksinäänkin. Ei ole tarvetta muodostaa byrokraattista, jäsenistä kaukana olevaa jättiliittoa.
En voikaan välttyä ajatukselta, että tässä puuhastelussa onkin kyse vain valtapelistä.
Sitäkin toisaalta ihmettelen, koska demarithan nytkin johtavat kaikkia näitä liittoja. Vai onko heillä pelkona, että liitto toisensa jälkeen saattaakin luisua heidän käsistään ”kommunisteille” tai muille sopimattomille tahoille.
Vinkkinä voisin kertoa, että säätiöinti on hyvä ja helppo keino turvata mandaatit. Säätiöihin ei pääse kukaan käsiksi ja ne täydentävät itse itseään. Muistuttaisin kuitenkin, että ammattiliitot on perustettu etujärjestöiksi. Siis jäsentensä etuja ajamaan. Kertaan vielä, jäsentensä etuja ajamaan.

Ei kommentteja: