lauantai 2. toukokuuta 2009

Vapauden kaiho

Vappu on väkevä juhla. Se saa niin ihmiset kuin eläimetkin kaipaamaan vapautta kapitalismin ja muunkin ikeen alta oman itsensä herraksi. Eilen ehtoolla istuskelimme takapihalla. Koiramme, tai oikeammin Kaisan koira, oli seuranamme nätisti istuen milloin kenenkin sylissä rapsuteltavana. Mitä lie piskin päähän pälkähtänyt, mutta yhtäkkiä tuo ihmisen paras ystävä sai päähänsä sosialistisia aatteita vapaudesta. Tai sitten joku miellyttävä tuoksu sieraimissa sai unohtamaan kaiken muun, ja kun makkarakin oli loppunut.
Ei auttanut vaikka kuinka komensi muutaman metrin päästä, kuuloa ei ollut, mentävä oli kun vietti vei. Arvoisa lukija arvannee, että huoli ja murhe oli melkoisen voimallisesti läsnä.
Kuljimme illalla ja koko aamupäivän lähiseutuja tuota seikkailijaa tuloksetta etsien, kunnes puhelin soi ja kysyttiin, olisiko meiltä musta pieni laivakoira kateissa. En tiedä oliko kulkuri löytänyt kaunotarta, mutta entiseen kotiinsa Irjalaan se oli kuitenkin aamuyöllä ilmaantunut ja sieltä sen sitten päivällä pois hain. Mitä teki ja missä lienee seikkaillut yönsä, mutta toivottavasti Hän on nauttinut vapaudestaan.
Vapautta näytti eilen pari valkoisen rodun valioyksilöä haluavan rajoittaa, koskapa tekivät natsitervehdyksen vappujuhlan lippukulkueelle Sorrin saunan kohdalla huutaen ”heil Hitler” ja ”kommunistit alas”. Lähinnä huvitti moinen lapsellisuus, mutta myöhemmin tuli mieleen, että mitähän noiden poikaparkojen mielessä mahtoi liikkua? Eihän kulkueessa edes ollut kommunisteja. Ilmeisesti heidän käsityksensä mukaan kaikki ovat kommunisteja, jotka eivät ole patamustia porvareita. Siis myös demarit, vasurit ja ammattiosastotkin duunareitten etujärjestöinä kuuluvat tuohon epäilyttävään joukkoon.
Monesti olen myös miettinyt sitä, että vasemmistolaiset eivät yleensä häiriköi porvareiden tapahtumia, mutta toisinpäin kyllä näyttää olevan. Mistä lie johtuu.
Mietityttämään jäi myös se, että vasureiden kohtalona lienee aina ja iankaiken olla ”kommunisteja” ja kantaa entisen Neuvostoliiton syntien taakkaa. Sanottakoon nyt taas kerran, että me vasurit emme ole kommunisteja emmekä halua Neuvostoliiton mallista yhteiskuntaa. Kapitalismi kyllä joutaisi jo hautaan ihmisiä kiusaamasta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No, sepä onkin sitten nähtävissä muutaman viikon kuluttua mitä vapaudenkaiho sai aikaiseksi.
Kävipä meilläkin naapurin nätti musta laivakoira katsastamassa poikakoirat.Menivät mokomat niin sekaisin että Roni nosti koipeansa, minun nilkkaan, lirauttaen kenkään. Samoin Aksu naapurin emännän kenkään. Että semmoista kevät tekee!
t Leila