torstai 19. toukokuuta 2011

Takki oikeinpäin

On kyllä melko hämmentynyt ja hivenen suuttumukseenkin vivahtava olo kuultuani eilisen uutisen, jossa kerrottiin Vasemmistoliiton menevän mukaan hallitusneuvotteluihin. Muille puolueille tämä varmaan voi olla viisaskin ratkaisu, mutta onko se sitä Vasemmistoliitolle? On selvää, että Kokoomusvetoinen hallitus tulee jatkamaan nykyistä umpiporvarillista linjaa. Mikään tuskin oleellisesti muuttuu, vaikka mukana olisikin demarit ja vasurit. En jaksa uskoa, että vasurit hallituksessa oikeasti pystyisivät vaikuttamaan meille tärkeisiin asioihin. Sellaisen kuvittelu on haihattelua. Pitää muistaa, että meillä on vain 14 kansanedustajaa. Sitä on hyvä verrata aikaan, jolloin olimme mukana 23 kansanedustajan voimalla Lipposen hallituksessa. Silloin jouduimme puolustamaan päätöksiä, jotka eivät olleet millään lailla periaatteisiimme sopivia ja siitä saamme kuulla vieläkin. Nyt voimamme on siis vielä paljon vähäisempi.

Vasemmistoliitto on asettanut hyvät tavoitteet hallitukseen osallistumiselle. Niihin kuuluvat esimerkiksi tuloerojen pienentäminen, pääomatulojen verotuksen kiristäminen, perusturvan tason nosto, julkisten terveys-, koulutus- ja vanhuspalveluiden parantaminen, työllisyyden parantaminen, vuokra- ja pätkätyöläisten aseman kohentaminen. Vasemmistoliitto ei myöskään hyväksy Nato-jäsenyyttä eikä Portugalin tukipakettia.

Nuo poikkeavat melkoisesti Kokoomuksen tavoitteista ja siksi jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, että Kokoomus taipuu hyväksymään ehtomme. Sitä en pidä mahdollisena. Toinen on se, että Vasemmistoliitto luopuu itse asettamistaan ehdoista. Sitä en missään tapauksessa halua. Sehän tarkoittaisi takin kääntämistä ja äänestäjien pettämistä. Se merkitsisi Vasemmistoliiton lopun alkua. Pitäkää toverit siellä puolueen johdossa nyt pää kylmänä, selkä suorana ja takki oikeinpäin. Minä haluan toimia puolueessa jonka sanaan voi luottaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Harri, aivan oikea analyysi!

Jälleen vasureita tarvitaan demareiden apupuolueeksi. Vasemmistoliiton osallistuminen Lipposen hallituksiin 1995-2003 ja sen uusliberalistisen talouspolitiikan takuumiehenä, josta maksamme veroa vieläkin, oli todella kylmää kyytiä köyhemmälle väestönosalle.

Takin kääntäminen ja äänestäjien pettäminen jälleen olisi Vasemmistoliiton lopun alkua ja äänien satamista persujen laariin.

Näin seuraavissa hallitusneuvottelussa Soini olisikin sitten paalupaikalla. Suoraselkäisyys kun alkaa olla entistä harvinaisempaa herkkua poliitikkojen keskuudessa.

Vasureilla oli hyvä ja uskottava vaaliohjelma. Se loi uutta uskoa vanhemmissa kannattajissa ja orastavaa kannatuksen nousua myös nuorempienkin keskuudessa. Tämä luottamus- ja uskottavuuspääoma on hetkessä syöty, jos nyt taki kääntyy, että napit lentelee.

Demarit jo pettivät kannattajansa EU-politiikassa ja nyt näyttää, että Portugali-pakettia sorvataan hallitusneuvotteluissa myös vasureille sopivaksi. Kuplien puhaltamisella takinkääntö ei tule näkymättömäksi. Ne puhkeavat aina aikanaan.

Kokoomus/demarivetoisessa hallituksessa vasureiden tavoitteilla (lue:vaalitavoitteet)ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia. Käskytys tulee suoraan EK:lta, jolle vasureiden tavoitepaperilla on ainoastaan paskapaperin arvo.

On jopa koomista, että hallitusneuvotteluita käydään häviäjien kesken ja vaalien ylivoimainen voittaja, persut, on oppositiossa. Tämäkö mahtoi olla äänestäjien tahto vaaleissa?

Mielestäni vasureiden osallistuminen vakaviin hallitusneuvotteluihin edellyttäisi kokoomuksen pullauttamista ulos neuvotteluista ja saada persut vielä mukaan neuvotteluihin. Politiikassa kaikki on mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Takinkäännöstähän tässä on kysymys, vaikka kuinka selittelisi. AY-liike ja demarit komensivat vasurit juoksu-pojakseen, eikä Paavo uskaltanut hanttiin pistää. Kyllä tässä nyt äänestäjiä vietiin 6-0.