Ennen 90-luvun lamaa kodinhoitoapua sai yli 52 000 lapsiperhettä ja nykyisin enää alle 9000 perhettä. Avunsaajien määrä on edelleen vähenevä vaikka tarve ei varmasti ole vähentynyt. Koko ajan lisääntyvä vanhustenväestön määrä on johtanut siihen, että nykyisin lähes kaikki liikenevät kotihoitoresurssit käytetään vanhusten hoitoon, ja kun resursseja on aivan liian vähän, niin lapsiperheet jäävät silloin avusta osattomiksi.
Monet kunnat ovat taloudellisesti vaikeassa asemassa ja silloin pitää tarkoin miettiä mihin niukat veroeurot käytetään. Kotihoidosta tinkiminen ei ole kuitenkaan taloudellisesti, saati inhimillisesti, järkevää. Riittävällä kotihoitoavun tarjonnalla voidaan ehkäistä ennalta monia aikanaan kalliiksi käyviä ongelmia. Esimerkiksi yksi huostaan otettu lapsi maksaa kunnalle noin 300 euroa päivässä, eli noin 9000 euroa kuussa. Jos yksikin huostaanottotapaus voidaan estää esim. riittävällä kotihoito- tai muulla avulla lapsiperheille, niin samalla ainakin kolme kunnantyöntekijää on tienannut palkkansa. Ja apua saanut perhe voi paremmin.
Kyse ei ole kuitenkaan aina kunnan taloudellisesta tilanteesta, vaan myös päättäjien tahdosta. On toki hienoa, että lähes kaikkien päättäjien mielestä ongelmien ennaltaehkäisyyn tulee panostaa, mutta sitten kun tulee aika tehdä konkreettisia päätöksiä, esim. talousarviota laadittaessa, niin noiden samojen päättäjien mielestä ei juuri nyt olekaan varaa ennaltaehkäisyyn. Dementia iskee ja sana muuttuu lihaksi valitettavan harvoin. Optimistina kuitenkin uskon, että joskus riittävän moni päättäjä oppii käyttämään laskinta, ja ennen kaikkea kuuntelemaan sydäntään. Se on suoraan verrannollista vasureiden määrään.
1 kommentti:
Köyhyys ei voi sosiaalityöntekijänkään mielestä olla syy huostaanottoon. Onko Suomessa tehty aiheettomia huostaanottoja? Onko esimerkkejä?
Lähetä kommentti