torstai 20. toukokuuta 2010

Porissa

Kaupunginvaltuusto kävi Porissa pitämässä seminaarin jonka aiheena oli ensi vuoden talousarviokehys. Matkaan lähdimme eilen ja pois tulimme tänään iltapäivällä. Vaikka mitään valmista talousarviokehystä eivät valtuutetut saaneetkaan aikaan, niin ei reissua silti voi pitää aivan turhana veronmaksajien rahojen tuhlauksena. Maksoihan tuo matka toki varmaan melkoisesti, mutta ei se ollut mikään huvimatka, vaan siellä paneuduttiin asiaan aika tiiviisti.
Yllättäen näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan poliittisilla ryhmillä yhteinen näkemys kunnallisveroprosentin nostotarpeesta. Jopa Kokoomus on tähän valmis. Kokoomuksen mielestä riittäisi 0,25 % ja muiden mielestä 0,5 % olisi oikea luku. Kokoomuksessakin siis vihdoin ymmärretään, että rahaa on jostain saatava pakollisiin menoihin ja kuntalaisten palveluiden turvaamiseen. Säästämällä ja leikkaamalla jatkaminen käy lopulta kalliiksi.
Yhteinen näkemys oli myös siitä, että panostuksia tulee lisätä sosiaali- ja terveystoimeen, päivähoitoon, kouluille ja työllisyyteen. Nuo ovat myös niitä kohteita joihin me vasurit haluamme lisärahaa. Tarvittavista summista oli hivenen erimielisyyttä. Homma jäi kesken, koska valtuutetuilla ei ollut tällä hetkellä tietoa tarpeeksi, ryhmät eivät olleet voineet pohtia asiaa kunnolla etukäteen ja etenkin investointien osalta käsittely jäi tiedon puutteen vuoksi olemattomaksi. Raamin synnytys jatkuu alkukesän mittaan.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Asuminen kalliimmaksi

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu asunto. Etenkin täällä Suomessa ei voi kuvitellakaan selviävänsä ilman kattoa ja seiniä ympärillään. Suomessa varsin moni asuu vuokra-asunnon sijaan omistusasunnossa, yleensä velkaisessa. Siihen on yksinkertainen selitys. Kun vuokrataso on melkoisen korkea, niin ne kellä suinkin on mahdollista kannattaa ennemmin samalla rahalla lyhentää asuntovelkaa. Asuntovelallisten tiukkaa taloutta on pyritty helpottamaan korkojen verovähennysoikeudella. Nyt tuohon verovähennysoikeuteen ollaan puuttumassa asuntoministeri Vapaavuoren asettamassa asuntopolitiikkaa linjaavassa työryhmässä sekä verotusta laajalti pohtivassa valtiovarainministeriön alivaltiosihteerin Martti Hetemäen työryhmässä. Noiden työryhmien tarkoitus lienee puuttua asumisen verokohteluun tämän vuoden loppupuolella.
Ongelmaahan ei ole niillä asunnonostajilla joiden ei tarvitse ottaa sitä varten velkaa. Suurin osa asunnonostajista on kuitenkin pieni- ja keskituloisia tavallisia palkansaajia, jotka joutuvat ottamaan suuriakin lainoja saadakseen asunnon itselleen. Heidän pärjäämiseensä verovähennysoikeudella on suuri merkitys. Heidän elinolojaan ollaan taas heikentämässä.
Porvarihallitus toimii kyllä johdonmukaisesti laittaessaan maksupuolen hoitamaan pieni- ja keskituloiset jotta hyväosaisille voidaan jakaa mannaa. Tylyä toimintaa, jota ei vihreä kosmetiikka yhtään kaunista. Kannattaisiko tämäkin muistaa seuraavissa vaaleissa?

perjantai 14. toukokuuta 2010

Halpaa

Ostakaa vaan Lidlistä, se on halpaa kun on halvalla teetetty. Siten autat ihmisten hyväksikäyttöä ja orjuuttamista. Ostakaa Lidlistä. Saat varmasti hyvän omantunnon, jos olet sen jo myynyt. Halpakauppaketju Lidl joutui nöyrtymään kiistassa Saksan kuluttajaviranomaisten kanssa ja joutui vetämään pois vaatemainoksensa, joista Hampurin kuluttajavirasto oli tehnyt kantelun tuomioistuimelle. Lidl oli mainostanut tekstiileitään reiluina, vaikka viranomaisselvitysten mukaan ne olikin tuotettu epämääräisissä hikipajoissa Bangladeshissa. Työntekijöiden työajat olivat liian pitkiä, järjestäytyminen estetty ja naisia syrjitty. Palkkoja oli lisäksi jätetty maksamatta rangaistukseksi esim. järjestäytymisestä ammattiliittoon.
Vaikka ruoka ja kaikki muu onkin Suomessa kohtuuttoman kallista, niin kannattaa silti harkita mistä mitäkin ostaa. Minä ostan enimmäkseen muualta kuin Lidlistä. Halvalla saa huonon omantunnon.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Shoppailua

Ei ole mikään uusi asia, että työnantajat yrittävät innolla shoppailla edullisempia työehtosopimuksia. Sellaista on tapahtunut ennenkin ja tapahtunee vastakin mikäli tuolle ale-huumalle ei aseteta esteitä. Tällä kertaa hullut päivät jatkuvat Tamfeltilla. Tamfelt siirtyi Metso Oyj:n omistukseen viime syksynä. Metso on asettanut tavoitteeksi, että Tamfeltilla on määrä siirtyä noudattamaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta, joka johtaisi palkka- ja muiden etujen heikkenemiseen sopimusvaihdoksen myötä. Metso on myös ilmoittanut, että Tamfeltin luottamusmiesjärjestelmä puretaan. Tuollaista toimenpidettä voidaan jo pitää järjestäytymisoikeuden rajoittamisena. Myös ammattiliitto TEAMin jäsenmaksujen perimisen Metso on ilmoittanut lopettavansa kesäkuun alusta alkaen.
Melkoisen törkeää käytöstä firmalta jonka ilmoittamat toimintaperiaatteet näyttävät niin kovin kauniilta. Teoria ja käytäntö ovat eri asioita. Toivottavasti Tamfeltin väki pitää pintansa eikä suostu työnantajan sanelupolitiikkaan.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Maksetaan rahalla

Eurooppalaiset pankit, Euroopan keskuspankki sekä Euroopan komissio ovat yhdessä luoneet yhtenäisen maksuliikennealueen SEPAn (Single Euro Payments Area). Tuon muutoksen on arvioitu kasvattavan kaupan ja kuluttajien vuotuisia kuluja yli 60 miljoonalla eurolla. Muutoin tämä ei hirveästi muuta tavallisen sukankuluttajan elämää, paitsi että kortilla maksaminen kallistunee. Aiemmin kaupat maksoivat pankeille korttiostoksista kiinteän muutaman sentin palkkion, mutta uuden järjestelmän mukaan kauppa joutuu maksamaan 0,31 prosenttia ostoksen loppusummasta välityspalkkiota pankille. Selvääkin selvempää on, että kauppa ei noita kasvavia kustannuksia maksa vaan siirtää ne kuluttajien maksettaviksi. Toukokuussa voimaan tulleen uuden maksupalvelulain mukaan kaupoilla on oikeus periä korttikustannus kuluttajalta. Kyllähän tuollainen maksu on täysin perusteeton ja sitä voidaankin pitää pankkien rahastusautomaattina.
Ylimääräisiltä maksuilta on helppo välttyä maksamalla ihan oikealla rahalla. Jos yhä useampi jättäisi kortilla maksamisen sikseen niin eiköhän pankitkin alkaisi harkita uudelleen rahastuspolitiikkaansa. Minä ainakin maksan vastakin rahalla, kuten tähänkin asti.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Maksetaan taas

Taas kerran on tavallinen kansa joutumassa maksajaksi markkinavoimien vastuuttomasta toiminnasta. Pankkien ahneuden seurauksena Suomen ja monen muun EU-maan tavalliset kaduntallaajat saavat ”kunnian” pelastaa maailman syöksymästä uuteen kriisiin, vaikka entisestäkään ei olla vielä selvitty.
Markkinavoimien mellastukselle tulisi laittaa joitain rajoja, mutta siihen eivät euroevankelistamme kykene. Mitään uutta arvoa tuottamaton papereilla pelaaminen tulisi laittaa edes verolle, jotta yhteiskunta saisi jotain jolla maksella pelureiden aiheuttamia vahinkoja. Nythän tappiot on sosialisoitu ja voitot yksityistetty. Mitä ihmeen vapaata markkinataloutta se on?
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne esitti mielenkiintoisen ajatuksen ottaa mallia Brasiliasta. Siellä pankkipomot eivät leiki vastuuttomasti köyhien rahoilla ja myönnä löyhäkätisesti lainoja, joiden ottajilla he tietävät maksukyvyn olevan olematon, koska pankin johto suuria osakkeenomistajia myöten on henkilökohtaisesti vastuussa tappioista tarvittaessa koko omaisuudellaan. Sellainen varmasti hillitsee tekemästä typeriä päätöksiä.
Kataiselta ja kumppaneilta lienee turha odottaa tuon kaltaisia pankkilainsäädännön tiukennuksia.
Kukapa sitä nyt kavereilleen haittaa tekisi..

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kakkoseksi

Maaliskuun lopun työllisyystilaston mukaan Valkeakoski on pudonnut kakkossijalle työttömien määrällä mitattuna.
Niukasti mansikkapaikkamme edelle ykköseksi on kirinyt Urjala. Ei tässä silti mihinkään isompaan iloon ole aihetta; työttömyysprosentti on Valkeakoskella edelleen 14,5 % ja se tarkoittaa 1432 ihmistä. Murheellisinta tässä on se, että yli vuoden työttömänä olleita on 309 henkilöä, joilla viimeistään vuoden kuluttua on edessä putoaminen pois ansiosidonnaiselta päivärahalta. Se tarkoittaa noille henkilöille ja heidän perheilleen jo entuudestaan rutkasti pienentyneiden tulojen puolittumista, köyhyyttä. Kaupungille se tarkoittaa väheneviä verotuloja ja lisääntyviä sosiaalimenoja. Pitkäaikaistyöttömyys on kaupungille kallista myös Kelalle maksettavien korvauksien vuoksi. Noita korvauksia maksetaan vuosittain noin puoli miljoonaa. Paljonko tulevaisuudessa?
Vielä olisi kuitenkin aikaa estää edes osan tuosta joukosta putoamasta pois ansiosidonnaiselta. Koska vapailla markkinoilla ei työtä yksinkertaisesti ole tarjolla, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jää kaupungin työllistäminen. Se maksaa, mutta se vasta maksaakin jos sitä ei tehdä. Panostaminen tähän hetkeen tuo tulevaisuudessa säästöjä. Viime vuoden lopulla Vasemmistoliitto esitti määrärahoja lisättäväksi työllistämiseen, mutta silloin esityksemme ei saanut valtuuston enemmistön kannatusta. Olisikohan nyt enemmän tahtoa? Epäilen, mutta pitää yrittää.