keskiviikko 28. tammikuuta 2009

L

Eipä ollut tänään sen erikoisempi aamu kuin muutkaan tähän mennessä eletyt. Nälkä oli ja kusetti.
Molemmista vaivoista selvisin asianmukaisilla toimilla.
Nyt sitten olen kai elämän ehtoopuolella. Niin sanotaan, mutta toivon mukaan en.
Voi myös kysyä, mikä vika on ehtoossa?
Viime aikoina on melkoisia muutoksia tapahtunut elinympyröissäni. Duunit loppuivat ja laatuaika sen myötä lisääntyi. Sitä laatuaikaa on kyllä tarvittu, kun vastaavasti kaikenlainen kokoustaminen on vienyt lisääntyneen vapaa-ajan. Olen monesti miettinyt sitä, mitä ne ihmiset tekevät, joilla ei ole ollut elämässään muuta kuin työ ja sohvalla makoilu? Kun se työ loppuu, niin mitä siitä seuraa? Sohvalla makoilu ja tyhjyyden vitutus? Saattaa monella silloin maailma muuttua synkeän väriseksi.
Minulla elämän värit pysyvät ennallaan, punaisina ja aavistuksen vihertävinä.

tiistai 27. tammikuuta 2009

L:n aattona

Eittämättömän selväähän on ollut, ja pieneen päähäni on kiistämättä uponnut ajatus siitä, että ikääntyminen on niitä harvoja ehdottoman demokraattisesti tapahtuvia asioita. Kaikilla se sujuu samaan tahtiin, varallisuuteen, rotuun, uskontoon tms. katsomatta. Tänään sen huomasin kun posti toi muutaman onnittelun tahoilta, joissa olen mukana puuhastellut. Aiemmin en oikeastaan ajatellut vuosipäivääni isommalti, mutta tänään tuli mieleen, että huomennahan se puolivuosisataa tulee täyteen. Voi rähmä. Minusta tulee vanha. Toivottavasti joskus myös viisas aikuinen.
En tiedä olisiko syytä nukkua ensi yö kengät jalassa, jos vaikka se viidenkympin villitys yhtäkkiä iskee? Silloin olisin valmis lähtemään mihin kutsu käy ja vietti vie. Toisaalta, onhan tässä elämän varrella ollut jos jonkinlaisia villityksiä, että olisiko se sen kummempaa? Aamulla se nähdään. Aamu on ikääntymisen äiti, ja minä vanhuuden sikiö.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kiinalaiskuppaus

Eilisessä Aamulehdessä oli todella hyvä juttu aasialaisen omistajan tekosista Säterin suhteen.
Sama tarina pätenee moniin muihinkin ulkomaalaisomisteisiin yhtiöihin. Joskus on patamustaa porvarillista Aamulehteä kiitettävä ja nyt on se hetki. Toivottavasti juttu avaa ihmisten silmiä näkemään globalisaation ja vapaan markkinatalouden nurjan puolen.
Jutun mukaan aasialainen omistaja oli kupannut kaiken irrotettavissa olevan rahan omiin taskuihinsa pois Suomesta ja Säteriltä erilaisin järjestelyin. Laillisesti toki, mutta moraalisesti täysin ala-arvoisesti. Jos omistaja olisi toiminut asiallisesti, ei Säterillä olisi ollut hätäpäivää, eikä konkurssia olisi tapahtunut ja reilut 300 työntekijää olisi säilyttänyt työpaikkansa. Omistajaa sellainen ei kiinnostanut, vain nopea rahastaminen.
Tätä me nyt saamme kun olemme äänestämällä, tai äänestämättä jättämällä, antaneet vallan vapaan markkinatalouden meklareille ajattelematta oman maamme ja kansalaistemme etua. Olemme vannoneet vapaan kaupan ja pääomien vapaan liikkumisen nimeen. Globalisaatio on nähty pelkästään siunauksellisena asiana ja sitä on toteutettu pelkästään rahamaailman ja bisnesmiesten ehdoilla. On unohdettu tosiasia, että mikä on hyvä bisneksille, ei välttämättä ole hyvä ihmisille. Tuon kaiken mahdollistavista päätöksistä kantavat vastuun ennen kaikkea porvaripuolueet, mutta myös Sdp myötäilemällä ja toimimalla täysin porvarillisen ideologian mukaisesti.
Laskun maksamme me tavalliset suomalaiset duunarit ja veronmaksajat.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Paperia

On se vain melkoinen määrä paperia mitä vuoden aikana päättäjille tulee. Sen taas huomasin tuossa ehtoon kuluessa setviessäni kaikkia lautakunnan, valtuuston ja hallituksen esityslistoja ja muuta postiljoonin tuomaa paperitavaraa. Osan heitin pois takan sytykkeeksi ja osan tallensin mappeihin mahdollista tulevaa tarvetta varten. Toisinaan tarvetta on ilmennyt kaivella esiin vanhoja päätöksiä, ja kuka mitäkin on äänestänyt.
Vietin viikonlopun Lautsiassa Vasemmistoliiton piirijärjestön kokouksessa ja toiminnan suunnittelutilaisuudessa. Siellä herkkiin korviini kantautui tieto, että Nokialla papereista on luovuttu. Siellä valtuutetuilla on kannettavat tietokoneet, johon kaikki esityslistat yms. lähetetään.
Nokialainen kehui tuota papereista luopumista onnistuneeksi ja edulliseksi ratkaisuksi. Hän väitti ratkaisun tuovan säästöjä pitkällä tähtäimellä. Niin saattaa olla.
Ei ole halpaa monistaa ja lähettää tonnitolkulla vuosittain paperia päättäjille. Sillä on hintansa.
Koneiden hankinta maksaa kyllä myös melkoisesti ja onhan myös hankittava ja maksettava nettiyhteydet.
Veikkaan, että jos täällä koskissa päätettäisiin hankkia päättäjille koneet, niin siitä syntyisi aikamoinen paheksunta. Rohkenen silti olla sitä mieltä, että kannattaisi varmaan tehdä laskelma siitä, tulisiko tuolla tavalla säästöjä. En kannata enkä tyrmää ajatusta ennalta, mutta raha lienee tässä asiassa melko ratkaiseva seikka.
Ennen laskelmia en ota kantaa asiaan tämän enempää.
Ja vielä. Ettei nyt vain kenenkään päähän pälkähdä ajatus, että jotenkin ajaisin omaa etuani, niin kerrottakoon, että minulla on jo nettiyhteys, pöytämallinen tietokone ja myös kannettava tietokone. En siis tarvitse kaupungin koneita.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Kokouksia

Tulin valituksi kaupunginhallitukseen ja eilen oli ensimmäinen kokous. Eipä ollutkaan mikään pikainen asialistan läpikäynti. Kokous kesti neljä tuntia. Jos kaikki hallituksen kokoukset kestävät aina noin kauan, niin voin vakuuttaa, että parin vuoden päästä istumalihakseni ovat parkkiintuneet kestämään mitä vain. Tai sitten takataskujeni väli kasvaa vähintään metriseksi.
Tänään olin sivistyslautakunnan kokouksessa kaupunginhallituksen edustajan ominaisuudessa. Huomenna on sitten valtuustosopimusta pohtivan ryhmän palaveri ja torstaina Sak:n paikallisjärjestön hallituksen kokous. Viikonloppuna menen Lautsiaan Vasemmistoliiton piirijärjestön kokoukseen ja seminaariin.
Istuntoja riittänee lähiaikoina vähintäänkin riittävästi. Sama tahti jatkunee myöhemminkin.
Tarkoitukseni ei suinkaan ole valittaa. Päinvastoin. Nuo ovat mielenkiintoisia juttuja, joissa haluan olla mukana. Onneksi nyt on aikaa, eikä tarvitse ajatella esim. yövuoroon menoa, koska ei tätä jaksaisi muuten. Ainakaan pitkään.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Maalämpöä

Eilen lopultakin maalämpöasentajat tulivat tekemään työnsä loppuun. Ei oikein aikataulu mennyt siten kuin kauppaa tehdessä luvattiin. Ilmeisesti tuolla maalämpöfirmalla on niin tehokkaita myyntitykkejä, että saavat myytyä enemmän kuin kerkiävät asentamaan. Asentajia on selkeästi liian vähän. Aikataulun viivästymisestä sain onneksi hyvitystä. Nyt se on valmis ja mielenkiinnolla seuraan millaisiksi käyttökulut muodostuvat.
Flunssa vaivaa sitkeästi, vaan kaipa se joskus kehoni jättää. Olon se vetää aika väsyneeksi.
Tänään taas jännitetään tuleeko lottovoitto. Viimeksi ei tullut.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Kotisivut

Kunnioitukseni tietokonenörttejä kohtaan on kasvanut suunnattomasti tässä viimeisen vuorokauden aikana. Olen sitkaasti yrittänyt saada omia kotisivujani aikaiseksi. Sovimme männä syksynä edellisten kotisivujeni ylläpitäjän kanssa, että alan pitämään sivujani itse yllä.
Kotisivuni ovat siksi olleet pari kuukautta suljettuna. Tai melkein, näkyihän siellä etusivu.
Muutamat ovat jo kyselleetkin milloin ne taas toimivat. Nyt voin vastata, että ihan lähiaikoina.
Vaikka palveluntarjoajalta on saatavana valmis pohja ja muuta sellaista hommaa helpottavaa, niin ei tämä ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin luulisi. Meikäläiselle maallikolle tämä aiheuttaa harmaita hiuksia lisää jo entuudestaan harmaantuneeseen kuontaloon. En silti jaksa uskoa, että tämä olisi ylivoimaista. Sivut tulevat kyllä. En millään voi uskoa itseäni niin tyhmäksi ettenkö tästä selviäisi. Muutkin ovat selvinneet. Sitä paitsi, ihmisiä kai nörtitkin ovat. Ja Pelle Miljoona lauloi, että ihminen on insinööriä viisaampi. Toivoa on.