lauantai 25. heinäkuuta 2009

Messuraportti

Tulipa käytyä asuntomessuilla ja nyt on jalat kipeänä monen tunnin käveleskelystä. Kyllä se tuosta pikkuvaivasta huolimatta kannatti. Muutaman kerran aiemmin olen käynyt asuntomessuilla ja tämänvuotinen tapahtuma poikkeaa edukseen siinä suhteessa, että taloskaala on enemmän maanläheinen aiempiin vuosiin verrattuna. Saattaisi olla viisasta, ettei arkkitehtejä päästettäisi lainkaan suunnittelemaan taloja. Nyt oli esitteillä entistä vähemmän mitään kummallisuuksia, ja ennen kaikkea hintataso oli monessa kohteessa lähempänä normaalia. ”Kohtuudesta” huolimatta tavallisella duunarilla on melkoinen urakka edessään elämässä maksaessaan tuollaista vähintään kahdensadantuhannen euron velkaa. Työttömän ei kannata siitä edes haaveilla.
Huomiotani kiinnitti maa- ja ilmalämpöpumppujen runsas esilläolo ja yleensäkin energiataloudellisuus. Järkevää sinänsä, koska energiataloudellisuuteen on syytä kiinnittää huomiota alati kallistuvien kustannusten vuoksi. Hölmöyksistä pisti silmään muutamissa kohteissa rappukäytävien kapeus. Miksi ihmeessä pitää tehdä aivan liian kapeita rappuja, kun ei muutaman kymmenen sentin lisäleveys kokonaishintaan paljoa vaikuttaisi? Varmaankin tosi ”mukavaa” on yrittää kantaa huonekaluja yläkertaan kapeita väyliä pitkin, joissa vielä on 180 asteen käännöksiä. Siinä onnistuminen on suorituksena hatunnoston arvoinen. Ihmettelin myös nykyajan trendiä pesualtaiden suhteen. Hölmön näköisten hanojen lisäksi näyttää olevan jotenkin muodikasta itse allas sijoittaa pöytätason yläpuolelle, ikään kuin pesuvati. Voihan se jonkun mielestä näyttää kauniilta, mutta varsin epäkäytännöllistä se on puhtaanapitoa ajatellen. Ei ole vaikea kuvitella kuinka paljon likaa kertyy altaan ja tason yhtymäkohtaan ja kuinka hankala se on sieltä pestä pois. Nuo nyt olivat vain joitain yksityiskohtia, mutta kokonaisuutena pidän messuja katsomisen arvoisena ja onnistuneina. Hieno juttu yleensäkin, että saimme messut kaupunkiimme. Ja sokerina pohjalla: Kohta on tulossa rutosti rahaa kaikista noista arpajaisista ja kilpailuista joihin osallistuin. Siis sen tämänehtoisen lottovoiton lisäksi..

Ei kommentteja: