maanantai 13. heinäkuuta 2009

Peruspalveluista

Melko harvakseltaan ovat viime aikoina kaupunkimme päättäjät mielipiteitään paikallislehteen kirjoitelleet. Tuohon laiskuuteen olen itsekin syyllinen. Kesä nyt tietysti on yleensäkin hiljaisempaa aikaa kun lomat painaa päälle, asiat eivät etene eikä kokouksia ole. Kaikkea ei kuitenkaan voi tuollakaan selittää. Aiheita kyllä pitkin talvea ja kevättä olisi piisannut, säästöt, kouluverkko ym. Tänään sentään Reijo Heinonen näytti tuoneen ajatuksiaan julki lehdessä. Reijo puhui tapansa mukaan asiaa mammografiakuvauksien Tampereelle siirrosta, vanhustenhuollosta ja vammaispalveluista. Reijon ajatuksiin noissa asioissa voin täysin sydämin yhtyä.
Sen sijaan kirjoituksen lopussa ollutta toteamusta, jossa Reijo väittää koulutoimi viedyn muutkin peruspalvelut vaarantavalle rahoituslinjalle, en täysin ymmärtänyt. Reijo tuossa tapansa mukaisesti jättää puolet ajatuksistaan lukijan arvailujen varaan. Jos tuolla tokaisulla tarkoitetaan aikanaan Apian ja lukion kouluratkaisuja, niin sen ymmärrän ja hyväksyn. Nehän olivat täysin virheellisiä ja kalliita ratkaisuja. Jos sen sijaan tarkoitetaan sitä, että tehdään kuntokartoitukset kaikille kouluille, niin en löydä siitä vallan suurta kuluerää. Mielestäni se on järkevää kiinteistönhoitoa. Jos taas tarkoitetaan esim. Leppälän ja Sointulan koulujen remontointia, niin eivät nekään kaupunkiamme konkurssiin vie. Ei myöskään nykyisen kouluverkon säilyttäminen vaaranna muita peruspalveluita. Nykyinen kouluverkko säilyttämällä käyttömenot pysyvät reaalisesti ennallaan. Lisärasitusta tuo ainoastaan mahdolliset remonttikulut, eivätkä nekään mitään jättisummia ole. Koulu on peruspalvelua, kuten mm. vanhusten ja vammaistenkin hoito. Niihin pitää riittää rahaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Liekö Hoolla tullut eurosokeus. Näin tuppaa käymään, kun tulee iso kiho = hallituksen jäsen.Jos lehtitiedot pitävät paikkansa, tarvitaan jo pelkästään Leppälään 2-4 miljoonaa. Sekö ei ole kallista?