perjantai 3. heinäkuuta 2009

Verovarkaus?

Lueskelen aina välillä muiden blogikirjoituksia. On mielenkiintoista, ja ehkä hyödyllistäkin, tutkailla toistenkin hengentuotteita. Kohdalle osui erään nuorehkon kokoomuslaisen, nimeä en enää muista, kirjoitus verotuksesta. Hänen mielestään verotus on aina varkautta ja piiloverotus vielä törkeämpää varkautta. Varmaan se noin onkin sellaisten mielestä, jotka eivät halua osallistua yhteiskunnan ylläpitoon. Usein nuo samaiset henkilöt ovat kuitenkin kovimmin vaatimassa ja pyytämässä yhteiskunnalta kaikkea mukavaa ja makeaa. Ilmaisena neuvona kerron, että jos on joutunut varkauden kohteeksi, vaikkapa yhteiskunnan taholta, niin kannattaa soittaa yhteiskunnan ylläpitämälle poliisille.
En minäkään veroja rakasta, mutta kylläkin niitä palveluita, joita verovaroin tuotetaan. Ei verotus mitään varkautta ole, vaan ainoa tapa pitää yhteiskuntaa yllä. Eihän meillä olisi tieverkkoa, katuvaloja, kouluja, sairaaloita, vanhainkoteja, urheilukenttiä, armeijaa, poliisia tai mitään muutakaan yhteistä ilman verotusta. Sitäkö kokoomusporvarit haluavat? Lähin senkaltainen elämänmuoto löytynee rautakaudelta tai villistä lännestä. Paluu menneisyyteen sopisikin ilmeisen mainiosti Kokoomuksen seuraavaksi vaalisloganiksi.
Siinä tuo populistinen verovihaaja on oikeassa, että piiloverot ovat pahempia kuin ns. normaalit verot. Piiloverot ovat epäoikeudenmukaisempia, koska ne rasittavat pienituloisia suhteellisesti pahemmin kuin suurituloisia. Juuri tuota linjaahan Kokoomus on ajanut, ja nyt sitten kokoomuslainen siitä kiukuttelee! Veroista voisi kirjoittaa paljonkin, mutta riittäköön tämä tällaisiksi aamuisiksi tuumailuiksi. Toisen kerran lisää. Nyt lähden työharjoitteluun, että saan maksaa veroni.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Liekö nyt maailman kirjat sekaisin.Harri on jossain asioissa peräti samaa mieltä kun radikaali kokoomuslainen. Auringonpistoskohan syynä vai järkiinsä tulo?

Anonyymi kirjoitti...

Harri puhuu asiaa. Pahimpia veroista kitisijöitä ovat rikkaimmat, jotka usein voivat ottaa rahansa pääomatuloina joista eivät maksa veroja mutta tahtovat itselle kaiken.

Anonyymi kirjoitti...

En minä kyllä näe suurta yhtäläisyyttä Harrin ja kyseessä olevan kokoomuslaisen blogin kirjoittajan kanssa. Harri, niin kuin muutkin vasurit maksavat veronsa mielellään, jos niillä pystytään ylläpitämään yhteiskunnan tärkeimmät toiminnat käytössä.
Nythän vain näyttää olevan suuntauksena myydä ja ulkoistaa kaikki mahdollinen. Millä sitten heikompituloinen saa tarvitsemansa, esim.lapsi peruskoulutuksen, sairas hoitoa ja vanhus huolenpitoa! Kaikilla ei ole varaa yksityisiin vakuutuksiin, ei edes amerikassa!
t Leila