lauantai 4. heinäkuuta 2009

Uutuuksia

Tulipa tässä tällä viikolla hankittua pari uutta kokemusta.
Ensimmäinen on se, että kokeilin ensimmäisen kerran elämässäni sudokun ratkaisemista ja sainkin sen ratkaistua. Tehtävätyyppi tuntui mielenkiintoiselta ja epäilenpä varsin vahvasti jääväni vielä ns. koukkuun tuohon ajanvietteeseen. Jatkolausuntona kuitenkin totean, että kyllä sanaristikot ovat minulle se ykkösjuttu. Sanojen pyörittely sopii minulle numeroiden kanssa pelehtimistä paremmin. Molemmissa on toki se hyvä puoli, että ne vaativat aivojen käyttöä. Sitähän ei ainakaan haitallisena voitane pitää, paitsi jos haluaa dementoitua.
Toinen uusi kokemus on käynti kesäteatterissa. Olin eilen Voipaalassa katsomassa ”Meijeriä”. Esitys oli parhaiden harrastelijakesäteatteriperinteiden mukaisesti harrastelijamainen kesäteatteriesitys. Taidenautintoa hiukan häiritsi kolea keli, kovat penkit ja nälkä. Noista vaivoista ja vastuksista huolimatta esitys kannatti katsoa.
Yleisesti loppuyhteenvetona haluan lausua, että ennen kokemattomia asioita kannattaa joskus kokeilla, että voi edes sanoa joskus kokeilleensa ennen kokemattomia asioita. Voi olla, että ehkä vielä joskus menen katsomaan jääkiekkoa, jalkapalloa tai peräti hiihtokisoja!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Päädyin kuitenkin aikani harkittuani kirjoittamaan näitä kommentteja ihan omalla nimelläni, vaikka sitä ei ihan kaikki sulatakkaan.
Toi on erittäin hyvä asia kokeilla uusia asioita. Ei pidä jymähtää paikoilleen. Elämä antaa paljon enemmän kun kokeilee muutakin kuin jokapäiväistä leipää.
t leila