keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mitäpä kehyksestä

Tuo ensi maanantaina valtuuston päätettäväksi tuleva Avilon-takaus näyttää saaneen suhteettoman paljon huomiota osakseen. Tähän päätelmään on helppo päätyä kun seuraa netissä Koskinverkon ja Valkeakosken Sanomien keskustelupalstoja. Noille palstoille on ilmaantunut melkoinen määrä kirjoituksia puolesta ja vastaan, asiallisia ja asiattomia, tietoon ja luuloon pohjautuvia. Tämä on ihan hyvä juttu, sillä onhan aina positiivista että asioista keskustellaan. Hieman kyllä ihmetyttää, että samaan aikaan kaupunginhallitus äänestyksen jälkeen hyväksyi ensi vuoden talousarviokehyksen. Jokseenkin olemattomasta kirjoitusmäärästä päätellen se ei kuitenkaan näytä tippaakaan kaupunkilaisia kiinnostavan, vaikka se mielestäni on huomattavasti merkityksellisempi asia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata väheksyä ihmisten kiinnostuksen kohteita. Hyvä, että edes jotkut ovat kiinnostuneita. Lisäksi asiahan on ajankohtainen.

Voisitko nyt kertoa, kun kerran tiedät, mm. miksi kaupungin takaus on ylipäätään tarpeen ja kaadetaanko vakuuden myötä Mahlianmaan kaatopaikan ongelmajätteet käytännössä veronmaksajien syliin?
Täten vähentyisi myös mainitsemaasi luuloon pohjautuvat kirjoitukset.

Muuten mikä on vasureiden kanta ylipäätään vastaavanlaisiin kaupungin takauksiin? Pitäisikö kaikkien yritysten saada ko.takaus pyydettäessä, vai pitäisikö se rajata vain tietyn suuruisiin yrityksiin, vai olisiko kriteerinä ehkä takaussumman suuruus?


Mielellään kaipaisi jotain konkreettista, joitain tunnuslukuja, talousarviokehyksestä, jotta siitä voisi edes edellyttää keskusteltavan.

Porvareiden hellimä tasavero, jota myös kunnallisvero on, on siitä ongelmallinen veromuoto, että sitä kasvattamalla lisätään köyhemmän kansanosan suhteellista verokuormaa ja näin kasvatetaan tuloeroja.