lauantai 9. lokakuuta 2010

Paikallisottelu

Eilen oli Akaan Viialan Sampolassa Etelä-Pirkanmaan vassareiden vaalistartti, Valkeakosken ja Akaan ehdokkaiden ”paikallisottelu”. Väkeä oli paikalla selkeästi enemmän kuin odotin, vaikkakin yleisö oli enimmäkseen tuota meidän peruskannattajakuntaa. Silti oli tosi hienoa, että edes oma väkemme oli liikkeellä. Se kertoi selkeästä halusta tehdä työtä vasureiden menestymiseksi.

Minä ja Niina Koivuniemi Akaasta olemme siis ehdolla eduskuntaan ja meitä sinne avittamassa oli pois jättäytyvä kansanedustaja Mikko Kuoppa ja hetken jopa EU-parlamentissa istunut Inna Ilivitzky. Molemmat haluavat auttaa minua ja Niinaa kamppailussamme eduskuntapaikasta. Suuri kiitos siitä heille.

Tulipa tuossa tilaisuudessa myös soitettua ja laulettua, jos sitä nyt soittamiseksi ja laulamiseksi voi kutsua. Oli miten oli, mukavalta se tuntui. ”Ei mittään” ja ”Sankarit” on hyviä biisejä, jos ei niitä pilata taitamattomuudella. Sitä arvioikoot muut.

Ei kommentteja: