keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Oikeaan suuntaan

Pieni utopistinen ajatus käväisi mielessä, että porvarihallituksellamme sittenkin olisi jonkinlainen omatunto. Tuo mahdollisuus pälkähti päähäni lukiessani uutista, jossa kerrottiin hallituksen esittävän lisäbudjetissaan lisää rahaa työllisyyden hoitoon. Toinen mahdollinen selitys tuohon on, että hallitusta on alkanut pelottaa lähestyvät vaalit. Oli miten hyvänsä, niin tuo esitys on hyvä ja kannatettava. Juuri sitähän me vasurit olemme koko ajan vaatineet.

Hallituksen esitys on tosin lähinnä kosmeettinen korjaus tähänastisiin täysin alimitoitettuihin toimiin työllisyyden hoidossa. Suunta on kuitenkin oikea, joskin riittämätön. On käsittämätöntä, miksi hallitus ei tosissaan halua panostaa työllisyyteen ja ihmisten toimeentulosta huolehtimiseen. Se olisi kaikin tavoin kansantaloudellisesti järkevää, se maksaisi itsensä nopeasti takaisin, turvaisi monien ihmisten toimeentulon ja loisi uskoa tulevaisuuteen. Nykymenolla jatkaen meillä on edessämme suuri lasku maksettavana etenkin suuresta nuorisotyöttömyydestä johtuvina kuluina. Hallituksenkin olisi hyvä ymmärtää, että joskus parhaat säästöt syntyvät lisäpanostuksilla joihinkin asioihin. Vasemmistoliitto on laatinut hyvän työllisyyspoliittisen ohjelman. Sitä voi hallituskin halutessaan vapaasti kopioida ja käyttää mallina. Se on luettavissa Vasemmistoliiton nettisivuilta.

Ei kommentteja: