tiistai 26. lokakuuta 2010

Voi Jeesus

FST:ltä tulee toisinaan hyviä dokumentteja. Olin nauhoittanut muutama viikko sitten tulleen ohjelman ”Jesus Camp” ja katselin sen eilen. Ohjelman aiheena oli USA:n fundamentalistikristityt ja heidän lapsiin kohdistamansa sumeilematon aivopesu. Tuo ohjelma oli aika järkyttävää katsottavaa, ennen kaikkea siksi että se oli totta. Uskomatonta miten vielä 2000-luvulla voidaan ajatella ja toimia noin, ja vielä muka sivistyneessä maailmassa, vapaan maailman etuvartiossa. Voi Jeesus mitä touhua! Jumalan nimeen kielletään kaikki normaali elämä ja ennen kaikkea tiede. Noiden äärikristittyjen mukaan meidän kaikkien pitäisi elää muutaman tuhannen vuoden takaisten sääntöjen ja uskomusten mukaan. Heidän mukaansahan raamatusta löytyy totuus ennemmin kuin tiedemiesten tutkimuksista. Herra varjelkoon meitä moisilta poppamiehiltä. Eniten teki pahaa katsella noiden kiihkoilijoiden lapsiin kohdistama taikauskonsa pakkosyöttö, se tuntui järkyttävältä. Sitten vielä tuohon kaikkeen sekoitetaan politiikka, nimenomaan äärioikeistolainen politiikka. Noilla ääriryhmillä on ameriikan maassa uskomattoman suuri valta, jopa joka neljäs amerikkalainen on tuollainen hihhuli.

Mietin myös sitä, mitä seuraa siitä koko USA:n sivistykselle ja tieteen tasolle jos nuo ryhmät saavat ehdottoman vallan maassa. Seurauksena saattaa olla USA:n taantuminen teknisen kehityksen kärkisijoilta kauas kehitysmaiden tasolle. Se on tietysti heidän ongelmansa, mutta täytyy muistaa, että USA on paitsi taloudellisesti mahtava, myös ydinasein varustettu supervalta. Kaikenlaisten fundamentalistien käsissä ydinaseet ovat vaaraksi koko ihmiskunnalle. Osama bin Laden alkaa noihin verrattuna pian tuntumaan pyhäkoulusedältä. No, ehkä ei sentään. Samanlaisia kiihkoilijoita kummatkin. Kumpaakaan en kaipaa. Voi Jeesus, olisitpa oikeasti olemassa ja laittaisit noiden jeesustelijoiden päähän edes hitusen järkeä.

1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Päivi Räsäsen Kansanlähetys julkaisee myös evoluutiokielteisiä kirjoja, joiden pääsanoma on se, että tiede yrittää mitätöidä Raamatun sanoman.

En tiedä miten tiedekielteinen tämä lääkärisaarnaaja itse on.