keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Putki säilytettävä

Olen vuosien varrella jo tottunut siihen, että porvaripuolueet ja työnantajat yhteen ääneen vaativat ikääntyneiden työttömien lisäpäivärahajärjestelmän, eli ns. eläkeputken, poistamista. Tuossa tavoitteessaan he ovat jo osin onnistuneetkin, kun ikärajaa on hinattu vähän kerrallaan myöhemmäksi. Hivenen hämmästyttää kuitenkin se, että myös palkansaajapuolella on samanlaisia haluja, tosin vain akateemisten Akavan taholla. Muut ammattijärjestöt sentään haluavat säilyttää eläkeputken. Kun jo 50-vuotiaskin tuntuu usein olevan aivan liian vanha kelvatakseen työmarkkinoille, niin vielä paljon vaikeampaa on työllistyä iän lähestyessä 60 vuotta. Työllistymismahdollisuuksien ollessa käytännössä olemattomat, niin väistämättömänä seurauksena on putoaminen pois ansiosidonnaiselta päivärahalta peruspäivärahalle, joka on n.550 euroa kuussa miinus verot. Sillä rahalla ei elä ilman muita tukia. Kun otetaan huomioon nuo muut mahdolliset yhteiskunnan tuet, niin edes rahaa ei säästy eläkeputki tukkimalla ja lisäksi myös selkein ja helpoin tapa turvata ikääntyneiden työttömien toimeentulo on säilyttää eläkeputki.

Ei kommentteja: