keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Vuosi työtä takana

Einsteinin mukaan aika on suhteellinen käsite. Näin normaalilla kaupunkilaisjärjellä asiaa tuumaillen hän on oikeassa. Kyllä vuosi kuluu vauhdilla, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen. Vuosi sitten olin innoissani kun oli tiedossa töitä vuodeksi ja nyt sitten se on ohi, vaikka vasta aloitin.

Tuo työrupeama kirjaston talonmies-vahtimestarina oli todella mukava. Homma oli vaihtelevaa, monipuolista, melko itsenäistä ja työkaverit mukavia. Paljon uusia asioita tuli opittua. Sain kokemusta tuollaisestakin työstä ja toivottavasti siitä on myös vastaisuudessa jotain hyötyä. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta hyvään vuoteen erityisesti Timolle ja muillekin asiaan vaikuttaneille.

Nyt suunnistetaan kohti uusia haasteita todennäköisesti ensi vuoden alusta, toivottavasti. Siitä kerron myöhemmin lisää sitten kun se on ajankohtaista ja varmaa. Sitä ennen tässä lienee luppoaikaa keskittyä akkujen lataamiseen ja esimerkiksi politikointiin.

En viitsi edes vitsinä kirjoittaa, että kun kohta menen työkkäriin ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, niin sieltä heti tarjotaan työpaikkaa. Sellaisia ei ole, ainakaan meikäläiselle kouluja käymättömälle yli viisikymppiselle ay-aktiiville ja vasuripoliitikolle. Nuo ”meriitit” eivät toimi kovin hyvinä suosituksina useimmille työnantajille. Tulisi jo se työvoimapula, josta jotkut ovat niin kovin huolissaan.

Ei kommentteja: