Tanskassa käydyissä kunnallisvaaleissa Vasemmistoliiton veljespuolue SF (Sosialistinen kansanpuolue) otti suurvoiton ja kaksinkertaisti kannatuksensa 14,5 prosenttiin. Tässä on meille suomalaisille mallia. Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että vasemmistolaisuus ei suinkaan ole mikään menneisyyden aate, vaan pikemminkin tulevaisuuden. Kyse lieneekin lähinnä siitä, osaammeko asiamme oikein kertoa äänestäjille ja osaammeko vakuuttaa olevamme aidosti sanojemme takana. Kyse ei Tanskassa ole mistään hetken kannatuksen heilahduksesta ylöspäin, vaan pitkäaikaisesta hyvästä työstä, oikeista teemoista ja ihmisten parissa olemisesta. Siitä kertoo myös kevään eurovaalien tulos 15,9%. Tanskan pääkaupungissa, Kööpenhaminassa, SF sai 22,2 prosentin kannatuksen. Milloin pääsemme Helsingissä tuollaisiin lukuihin?
SF on ilmeisesti onnistunut puhuttelemaan myös sellaisia äänestäjiä, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita politiikasta. Juuri siinä joukossa saattaakin olla myös Vasemmistoliiton tulevan vaalivoiton tekijät. Tuollaiset esimerkit antavat toivoa myös meille tänne Suomeen. Me emme ole irrallaan Euroopasta, vaan ajan trendit kulkeutuvat myös meille aikanaan. Ei tietenkään itsestään, vaan oikeanlaisella työllä ja oikealla otteella. Mekin pääsemme samaan nousukiitoon piakkoin, kun vain osaamme toimia oikein. Meillä on kaikki eväät nousuun. Meillä on karismaattinen ja esiintymistaitoinen puheenjohtaja, erinomainen ohjelma ja tavoitteet, Vasemmistoliitto on uudistunut ja kasvot ovat nuorentuneet ja se kehitys edelleen jatkuu. Vaikka aina olenkin ollut taipuvainen optimismiin, niin nyt näen sen olevan myös realistista. Porvarivallan aika on kohta ohi. Miksi et tulisi mukaan tekemään muutosta? Ovet ovat avoimet, seinät leveällä ja katto korkealla.
torstai 19. marraskuuta 2009
Tanskan malliin
Lähettänyt HooAsikainen klo 21:32 1 kommenttia
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Ilman nettiä
Lopultakin taas nettiyhteyteni toimivat. Nuo muutama päivä ilman pääsyä nettiin ja sähköpostiin tuntuivat melkoisen oudoilta. Oli kuin jotain oleellista elämästä olisi puuttunut, vaikka ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa siitä huolimatta edelleen olen. Niin sitä näemmä oppii pitämään välttämättömänä sellaista, jonka vielä parikymmentä vuotta sitten ajatteli olevan vain mukava pikku ylellisyys ilman sen suurempaa käytännön merkitystä. Maailma muuttuu ja mieli sen mukana. Nyt kaikki taas toimii ja voin elää "normaalia" elämää.
Tuona katkosaikana oli joku anonyymi kommentoinut edellistä kirjoitustani. Selitys julkaisun viivästymiseen tuli siis tässä. Samaista kommentoijaa kiinnosti tietää vasureiden ja kommareiden ero. Vastaan lyhyesti, että oleellisin ero lienee suhtautumisessa demokratiaan.
Lähettänyt HooAsikainen klo 13:11 2 kommenttia
lauantai 14. marraskuuta 2009
Perisynti
Katselinpa tuossa hetki sitten Ruben Stillerin juontaman Pressiklubin, jossa oli tällä kertaa vieraana Paavo Arhinmäki. Paavo selvisi ihan hienosti Rubenin hetkittäin jopa epä-älyllisestä provosoinnista. Itseäni jäi kuitenkin häiritsemään se, että yhä edelleen halutaan kaivella stasi-juttuja, neuvostokommunismia, rähmällään oloa itään ja muuta vastaavaa. Noita ”syntejä” kai vasurit saavat kantaa hamaan tulevaisuuteen saakka, vaikka meillä ei niihin mitään todellista yhteyttä olekaan. Vasemmistoliitto on eri asia kuin kommunistit. Kommunistit ovat omassa puolueessaan ja vasemmistolaiset Vasemmistoliitossa. Ei meillä ole myöskään mitään häpeämistä edeltäjämme SKDL:n perinteessä. Se on kunniakas ja voimme olla ylpeitä oltuamme edelläkävijänä rakentamassa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jota siis nykyään porvarit ovat tuhoamassa.
Pidän Stilleriä suhteellisen älykkäänä, joten ilmeisesti on niin, että vasemmistoliitosta ei voida nostaa esiin mitään negatiivista kaivelematta noita vuosikymmenten takaisia juttuja yhä edelleen. Montakohan polvirukousta Brysselin suuntaan pitää vasureiden suorittaa päästäksemme tuosta perisynnistä? Ikävää tässä on se, että monilla äänestäjillä on juuri tuollaisia kummallisia käsityksiä vasureista. Kiitos Stillerin ja koko valtamedian.
Lähettänyt HooAsikainen klo 20:05 2 kommenttia
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Thatcherismia
Ei voi mitenkään yllättyä Suomen johtaviin kapitalisteihin lukeutuvan Björn Wahlroosin halusta ”vauhdittaa” Suomen nousua Thatcherin opeilla. Wahlroosin mielestä valtion varallisuuden myyminen on varteenotettava vaihtoehto nykyisessä taloustilanteessa. Margaret Thatcher 80-luvun alussa Britanniassa laski radikaalisti veroja ja myi julkista varallisuutta. Tuon yltiöliberaalin markkinauskoisen talouspolitiikan seuraukset olivat aika surkeaa katseltavaa tavallisen kansan kannalta. Köyhyys lisääntyi ja tuloerot kasvoivat. Ihmisiä jätettiin oman onnensa nojaan ilman yhteiskunnan tukea. Valtion varallisuuden myynti tuo toki hetkeksi valtiolle tuloja, mutta ne tulot eivät pitkään lämmitä. Jos valtiolla ei ole tuloja, jää vaihtoehdoksi menojen leikkaukset. Ne leikkaukset tarkoittavat esimerkiksi huonompia terveyspalveluja. Viisaampaa on pitää valtion omistuksessa tuottavia yrityksiä, jolloin ei tarvitse kerätä veroina vastaavia tuloja. Vaikka se kliseeltä kuulostaakin, niin ei kannata myydä lypsävää lehmää. Ymmärrän kyllä Wahlroosin halun pistää lihoiksi kaikki mahdollinen valtion omistus ja päästä kavereineen tekemään bisnestä kaikesta mahdollisesta. Sehän on luonnollista noille saalistajille, mutta yhteiskunnalle se ei ole eduksi.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:39 1 kommenttia
lauantai 7. marraskuuta 2009
Olutsyöpä
Globaali tietoisuus terveydestä etenee huimin askelin kohti täydellisyyttä alalleen epäitsekkäästi uhrautuvien tutkijoiden ansiosta. Pian varmaan elämme kaikki terveinä pitkän ja tylsän elämän.
Maailman terveysjärjestö nosti alkoholin sisältämän asetaldehydin syöpävaarallisten aineiden ykkösluokkaan, samaan kategoriaan esimerkiksi asbestin kanssa. Kohta ei enää sovi juoda viinaa, jos haluaa välttää syövän. Saattaahan se noin olla tutkijoiden niin sanoessa, mutta entä sitten? Luuleeko joku tosissaan, että kaikki alkavat tuon tiedon saatuaan elämänsä hukanneiksi raittiiksi itujensyöjiksi? Pitäisikö alkoholin valmistaminen, kauppa ja käyttö kieltää, kuten asbestinkin kohdalla? Ovatko tutkijat kammioidensa yksinäisyydessä taas keksineet jotain todellisuudesta irrallaan olevaa näennäisfaktaa? EU-lainsäädännön mukaan terveydelle vaarallisia elintarvikkeita ei saisi valmistaa tai markkinoida. Onko siis odotettavissa, että joku tiukkapipoinen elämästä vieraantunut EU-kansalainen nostaa kanteen ja vaatii valmistajilta korvausta siitä, että ne ovat myyneet laitonta tuotetta? Tämähän menee ihan ameriikan malliin.
Eilen oli ammattiosaston kokous Waltikassa ja siellä oli myynnissä tuota syöpää aiheuttavaa myrkkyä. Onneksi en sitä nauttinut kuin muutaman oluen verran. Syöpäriskini jäi sillä erää melko vähäiseksi. Sanokoot terveysfasistit mitä hyvänsä, niin tänään taidan tuota riskiä kasvattaa muutamalla kossulla ja tupakoimalla useita savukkeita.
Lähettänyt HooAsikainen klo 17:54 2 kommenttia
torstai 5. marraskuuta 2009
Mätkykiukuttelua
Taas on se aika vuodesta kun etenkin julkkikset lehdissä kiukuttelevat saamistaan veromätkyistä. Eilen asialla oli Iltalehdessä showtanssija Johanna Tukiainen. Arvon tähtösen mielestä verotus on laillista varastamista ja hänen mätkynsä perustuvat lähinnä verokarhun laskemaan julkisuuslisään. Voi poloista! Onhan se ikävää kun tienesteistään joutuu rahvaan tapaan verojakin maksamaan. Jälkiveroilta on varsin yksinkertaista välttyä maksamalla ansioistaan ajoissa riittävästi veroa. Itse olen aina tehnyt niin, enkä vielä koskaan ole joutunut jälkiveroja maksamaan. Ymmärrän kyllä, että taiteilijoiden ansiot eivät ole yhtä säännöllisiä kuin tavallista työtä tekevillä, vaan ne saattavat vaihdella suurestikin. Siltikään ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa ennakoida tulevia ansioita edes kuukauden verran eteenpäin ja maksaa ajoissa veroja tarvittava määrä. Eiköhän esiintymiset ja niistä maksettavat palkkiot nyt kuitenkin sovita hyvissä ajoin etukäteen. Naurettavaa kuvitella, että veroilta voisi välttyä jättämällä ne ennakkoon maksamatta. Siitä seuraa vain mätkyjä. Kaikkien meidän on kannettava vastuumme yhteiskunnasta verojen muodossa, se ei ole varastamista. Kokonaan toinen asia onkin sitten verotuksen oikeudenmukainen kohdistuminen eri tuloluokkiin ja tulolajeihin.
Lähettänyt HooAsikainen klo 17:48 1 kommenttia
tiistai 3. marraskuuta 2009
Aloitteeni toteutuu
Vuonna 2004 tein valtuustoaloitteen, jossa ehdotin kaupunginhallituksen ja kaikkien lautakuntien pöytäkirjoihin merkittäväksi äänestystuloksen lisäksi myös sen, miten kukin oli äänestänyt. Silloin asia ei saanut muilta ryhmiltä riittävää ymmärrystä toteutuakseen. Viisi vuotta myöhemmin, eli tänä syksynä asiasta tekivät perussuomalaiset samansisältöisen aloitteen. Aloite oli eilen kaupunginhallituksen käsittelyssä ja tällä kertaa näyttää siltä, että aloite toteutuu. Hallitus äänesti asiasta ja vain hallituksen puheenjohtaja oli esittelijän ehdotuksen kannalla muiden kannattaessa aloitteessa esitettyä menettelytapaa. Uskoisin aloitteen saavan myös valtuuston siunauksen parin viikon päästä. Näin ne vasureiden ajatukset etenevät, kunhan riittävästi aikaa kuluu ja esitys tulee muualta kuin vasemmalta. Olemme ilmeisesti viisi vuotta aikaamme edellä, koska ajatuksemme näyttävän vaativan oman aikansa ennen kuin muissa ryhmissä niitä ymmärretään. Parempi toki viiveellä kuin ei milloinkaan, pääasia että aloite toteutuu. On hyvä, että kansalaiset saavat vastaisuudessa tietoa edustajiensa äänestyskäyttäytymisestä suoraan pöytäkirjoista, ettei tietoa tarvitse onkia toreilta ja turuilta. Se kuuluu avoimen yhteiskunnan periaatteisiin ja ne periaatteet ovat vasureiden sydäntä lähellä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 06:39 0 kommenttia
