Aika monella alkaa olla jo vaikeuksia ymmärtää tätä hallituksenmuodostustouhua. Niin minullakin. Nyt yritetään taas kerran saada aikaan tuota ns. sixpackia, vaikka se jo kerran kuopattiin toteuttamiskelvottomana. Mikä on muuttunut reilussa viikossa, että nyt kuvitellaan sen onnistuvan? Kokoomuksella ja Vasemmistolla on melkoisen vastakkaiset näkemykset monesta tärkeästä asiasta, kuten verotuksesta, tuloerojen tasaamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Jonkun pitää antaa periksi ennen kuin on mahdollista luoda yhteinen hallitusohjelma. En usko Kokoomuksellakaan olevan sentään niin kova tarve saada pääministerin paikkaa, että he muuttaisivat linjaansa vasemmalle ja samalla luopuisivat omista tavoitteistaan. Jäljelle jää vaihtoehto, että Vasemmisto taipuu, mikäli hallitus aiotaan tuolla pohjalla muodostaa. Se ei olisi millään tapaa järkevää. Vasemmisto olisi silloin tekemässä periaatteidensa vastaisia päätöksiä, joita sitten pitäisi yrittää selitellä jotenkin parhain päin. Ei sellaisesta tule mitään, enkä minä sellaiseen rupea. Tehkööt porvarit keskenään porvarillista politiikkaa, ei siinä Vasemmiston pidä olla mukana. Muitakin vaihtoehtoja on. Hallitus voidaan muodostaa myös ilman Kokoomusta. Esimerkiksi yhdistelmä demarit, persut, vasurit, kristilliset ja ruotsalaiset. Sillä pohjalla saattaisi paljon helpommin syntyä myös vasureita tyydyttävä ohjelma. Katainen ja Kokoomus ulos neuvotteluista.
perjantai 10. kesäkuuta 2011
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
TE-toimisto tarvitaan
Varmaan moni on ajatellut, että on hienoa kun valtion toimia tehostetaan tuottavuusohjelmalla. Usein nuo samaiset henkilöt sitten manailevat kun sen seurauksena monia tärkeitä palveluja lakkautetaan ja keskitetään yhä harvemmille paikkakunnille. Aiemmin Valkeakoski menetti verotoimiston ja nyt on lähdössä lähes koko työ- ja elinkeinotoimisto Akaaseen. Valtion tuottavuusohjelman järkevyyttä tulisi pohtia uudelleen ja luopua sen kaavamaisesta toteuttamisesta silloin kun se johtaa järjettömyyksiin. Työ- ja elinkeinotoimistot ovat tärkeitä ja siksi niitä on oltava riittävän tiuhassa, jotta ihmisten asiointi niissä ei vaikeutuisi kohtuuttomasti. Valkeakoski ja Akaa tarvitsevat kummatkin omat toimipisteensä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:44 0 kommenttia
maanantai 30. toukokuuta 2011
Säilytetään Kaivannon sairaala
Kaivannon sairaalan kohtalosta on väännetty kättä jo monia vuosia. Tänään saivat Kaivannon lakkauttajat erävoiton sairaanhoitopiirin hallituksen päätettyä äänestyksen jälkeen esittää syyskuussa kokoontuvalle sairaanhoitopiirin valtuustolle Kaivannon sairaalan lakkauttamista vuoden 2013 lopussa. Tuossa päätöksessä en näe mitään järkeä, koska sitä ei voi perustella hoidollisin eikä myöskään taloudellisin syin. Kyse lieneekin lähinnä joidenkin johtohenkilöiden päähänpinttymästä, ja nyt tuo vuosia kestänyt sinnikkyys näyttäisi olevan saamassa palkinnon. Kaivannon lakkauttamisen seurauksena kuntien tulee järjestää riittävä avohoito. Sellaista ei tällä hetkellä ole olemassa, eikä sitä ole ihan helpolla järjestettävissäkään. Pelkään pahoin, että seurauksena on potilaiden jääminen oman onnensa nojaan. Kaivannon sairaalan lakkauttaminen tulee myös lisäämään kaupunkimme menoja. Toivottavasti syksyllä kokoontuva valtuusto tekee viisaamman päätöksen.
Lähettänyt HooAsikainen klo 16:56 2 kommenttia
torstai 26. toukokuuta 2011
Vaihtomielipiteellisiä
Aika moni äänestäjä taisi luottaa viime vaaleissakin vaalikoneiden tuloksiin ja niissä ehdokkaiden antamiin vastauksiin. Eilisessä Portugalin tukipakettia koskeneessa äänestyksessä 77 kansanedustajaa äänesti päinvastoin kuin olivat vaalikoneissa mielipiteensä kertoneet. Mukana eräs edustaja täältä eteläiseltä Pirkanmaaltakin. Vaalikoneet ovat mielestäni ennemmin hupia, kuin vakavasti otettava peruste valita sopiva ehdokas. Ennemmin kannattaa tarkkailla tekoja, vaikka se äänestäjältä pientä vaivannäköä vaatiikin. Vaalikoneisiin voi ehdokas vastata sopivaksi katsomallaan tavalla äänestäjiä kosiskellakseen ja siksi niihin ei kannattaisi liikoja luottaa, mutta olisi silti äänestäjiä kohtaan reilumpaa, että ehdokkaat vastaisivat rehellisesti.
Kaikki Vasemmistoliiton edustajat äänestivät vaalikoneissa kertomansa mielipiteen mukaisesti. Toivon sellaisen suoraselkäisen linjan jatkuvan vastaisuudessakin.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:29 2 kommenttia
lauantai 21. toukokuuta 2011
Hei me leikataan
Useistakin lehdistä on ollut luettavissa valtiovarainministeriön virkamiesten kaavailuja tulevista kuntien menoihin kohdistuvista leikkauslistoista. Noissa listoissa halutaan säästää mm. päivähoidosta, peruskoulusta, terveydenhoidosta ja vanhustenhoidosta. Ennen huhtikuun eduskuntavaaleja nuo virkamiesten kaavailut olivat kyllä puolueiden tiedossa, mutta juurikaan muut kuin vasurit eivät niistä sanoneet mitään. Vaitiolo oli valtapuolueille tietenkin viisasta. Vasemmistoliitto kertoi ennen vaaleja vastustavansa säästöjen kohdistamista noihin kohteisiin ja sen mielipiteen soisin pätevän edelleenkin. Kyseessä on isompi asia kuin monet kuvittelevatkaan. Portugali-tukipäätös on pikkujuttu tuon rinnalla.
Olen kuullut joidenkin epäilevän, että maan asioista päättääkin kansan valitsemien edustajien sijaan huippupalkattu virkamieseliitti, joka ”asiantuntemuksellaan” johdattelee poliitikot tekemään ”oikeita” päätöksiä. Nuo epäilijät saattavat olla oikeassa.
Ajankohtainen kysymys on se, voiko Vasemmistoliitto olla mukana sellaisessa hallituksessa, joka heikentää kansalaisille välttämättömiä palveluita. Minusta ei missään tapauksessa voi. En jaksa uskoa, että vasurit nykyisellä kannatuksella kykenevät noiden leikkauslistojen toteutumista estämään olimme hallituksessa tai oppositiossa. Suo siellä, vetelä täällä. Tai sananlaskuja jatkaen: rutto vai kolera? Hallituksessa ollessamme joutuisimme kuitenkin selittämään ja puolustamaan heikennyksiä kansalaisten elinoloihin ja se ei voi olla vaikuttamatta tulevissa vaaleissa kannatukseemme. Vasureiden tulee olla vastuullisia ja sanojensa mittaisia. Vain siten voimme menestyä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 12:07 2 kommenttia
torstai 19. toukokuuta 2011
Takki oikeinpäin
On kyllä melko hämmentynyt ja hivenen suuttumukseenkin vivahtava olo kuultuani eilisen uutisen, jossa kerrottiin Vasemmistoliiton menevän mukaan hallitusneuvotteluihin. Muille puolueille tämä varmaan voi olla viisaskin ratkaisu, mutta onko se sitä Vasemmistoliitolle? On selvää, että Kokoomusvetoinen hallitus tulee jatkamaan nykyistä umpiporvarillista linjaa. Mikään tuskin oleellisesti muuttuu, vaikka mukana olisikin demarit ja vasurit. En jaksa uskoa, että vasurit hallituksessa oikeasti pystyisivät vaikuttamaan meille tärkeisiin asioihin. Sellaisen kuvittelu on haihattelua. Pitää muistaa, että meillä on vain 14 kansanedustajaa. Sitä on hyvä verrata aikaan, jolloin olimme mukana 23 kansanedustajan voimalla Lipposen hallituksessa. Silloin jouduimme puolustamaan päätöksiä, jotka eivät olleet millään lailla periaatteisiimme sopivia ja siitä saamme kuulla vieläkin. Nyt voimamme on siis vielä paljon vähäisempi.
Vasemmistoliitto on asettanut hyvät tavoitteet hallitukseen osallistumiselle. Niihin kuuluvat esimerkiksi tuloerojen pienentäminen, pääomatulojen verotuksen kiristäminen, perusturvan tason nosto, julkisten terveys-, koulutus- ja vanhuspalveluiden parantaminen, työllisyyden parantaminen, vuokra- ja pätkätyöläisten aseman kohentaminen. Vasemmistoliitto ei myöskään hyväksy Nato-jäsenyyttä eikä Portugalin tukipakettia.
Nuo poikkeavat melkoisesti Kokoomuksen tavoitteista ja siksi jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, että Kokoomus taipuu hyväksymään ehtomme. Sitä en pidä mahdollisena. Toinen on se, että Vasemmistoliitto luopuu itse asettamistaan ehdoista. Sitä en missään tapauksessa halua. Sehän tarkoittaisi takin kääntämistä ja äänestäjien pettämistä. Se merkitsisi Vasemmistoliiton lopun alkua. Pitäkää toverit siellä puolueen johdossa nyt pää kylmänä, selkä suorana ja takki oikeinpäin. Minä haluan toimia puolueessa jonka sanaan voi luottaa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:17 2 kommenttia
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Hakatuki
Kaupunginhallitus käsitteli maanantaina yhteistyösopimusta FC Haka Oy:n kanssa. Tapana on ollut, että kaupungin eri hallintoelinten asialistat ovat nähtävissä kaupungin nettisivuilla edellisellä viikolla ennen kokousta. Niin oli myös hallituksen esityslista, mutta ei kokonaan, vaan kyseinen asiakohta tuli esille ennen kokousta jaetussa jatkolistassa yhdessä talousarviomuutoksen kanssa. Molemmat melko suuria asioita, joista kansalaisten olisi ollut hyvä saada tietoa etukäteen.
Yhteistyösopimus FC Haka Oy:n kanssa maksaa kaupungille 75 000 euroa. Vastineen tuolle rahalle kerrottiin olevan merkittävän. Siitä voidaan olla montaa mieltä ja minä olen eri mieltä. Minusta tuolle rahalle olisi löytynyt tähdellisempääkin käyttöä esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimessa. Ei ole montaa päivää aikaa siitä, kun Valkeakosken Sanomat kirjoitti aikeista lopettaa vanhusten lämpimät ateriat muuttamalla käytännöksi tuoda ateriat kylminä vain kaksi kertaa viikossa. Siinä yksi esimerkki ja monia muitakin on helppo löytää. Jossain siis haetaan säästöjä ja jossain jaellaan surutta rahaa. Arvovalintoja kaikki.
Tein esityksen, että yhteistyösopimusta ei hyväksytä ja Mikko Nurmo kannatti esitystäni. Asiasta äänestettiin ja kaupunginhallitus hyväksyi esitetyn yhteistyösopimuksen numeroin 7-2.
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:08 6 kommenttia
